Mätidippi sipseille

Mätidippi oli vuoden 2021 joulunajan hitti ja itsekin tein sitä jo silloin pariin otteeseen. Tuolloinen testailemani ohjeet eivät kuitenkaan päätyneet blogiin asti, sillä dipistä tuli kerta kerran jälkeen hieman liiankin vetistä, eikä sipsien dippailu onnistunut mitenkään. Testailin dippiä viime viikolla uudestaan ja voi nam, nyt sen maku ja koostumus osui ja upposi! Jopa mein perheen kriittisimmälle maistelijalle.

Tärkein muutos, jonka tein viime testiin verrattuna oli se, että tällä kertaa valutin mädin tiheäreikäisessä siivilässä. Mäti ei vaikuttanut ennen valutusta mitenkään märältä, ja siitä irtosikin nestettä vain 2-3 teelusikallisen verran. Noinkin pieni nestemäärä kuitenkin on saattanut vaikuttaa edelliseen kokeiluun, sillä tällä kertaa koostumuksesta tuli aivan erilainen, jopa suht paksu. Suosittelen siis valuttamaan mätiä siivilässä noin puolen tunnin ajan ennen muiden aineiden joukkoon lisäämistä.

Mätidipin maku oli noin 15 minuutin vetäytymisen jälkeen täyskymppi suolattujen perussipsien kanssa nautittuna. Heti tuoreeltaan maisteltuna dipin mausta erottui punasipulin kitkeryys ja ranskankerman happamuus jopa hieman epämiellyttävällä tavalla. Pienen levon ja sitruunan mehun lisäämisen jälkeen maku kuitenkin muuttui totaalisen erilaiseksi ja herkku oli valmis.

Mätidippi on parhaimmillaan samana päivänä nautittuna. Seuraavana päivänäkin se on vielä ihan syötävää (kunhan se on tehty tuoreesta mädistä), mutta maku voi olla jo liiankin suolainen. Dippi kannattaakin ehdottomasti valmistaa vasta hieman ennen tarjoilua. Tässäpä tulee koko ohje.

Mätidippi sipseille

Aineet:

1 dl kuohukerma

200 g ranskankerma

noin 240 g lohenmätiä

puolikas punasipuli

2 rkl ruohosipulia hienonnettuna

2 rkl tilliä

noin 2 rkl sitruunamehua

(ripaus suolaa)

Lisäksi:

Suolattuja sipsejä

Ohje:

Kaada mäti tiheään siivilään ja nosta kulhon päälle kuivumaan. Vatkaa kuohu- ja ranskankerma omissa kulhoissa paksuksi vaahdoksi ja yhdistä ne käännellen. Hienonna punasipuli. Pilko ruohosipuli pieneksi. Heitä mäti, sipulit ja nypi tillit kermojen joukkoon ja mausta ensin 1 ruokalusikallisella sitruunanmehua. Anna tekeytyä hetki, maista ja lisää tarvittaessa enemmän sitruunamehua ja tarvittaessa suolaa tai yrttejä.

Vinkki:

* Käytä täysrasvaista (väh. 28% rasvaa sisältävää) ranskankermaa, sillä se vaahtoutuu ja pitää muotonsa paremmin kuin kevytversiot.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *