
Jos kaipaat todella pehmeää eli miltei höttöistä ilman vatkaimia valmistuvaa helppotekoista mehevää mustikkapiirakkaa, se on tässä! Jos piirakan on hyvä olla myös vegaaninen, niin tämä on myös sitä. Sitä ei tosin valmiista piirakasta uskoisi, sillä koostumus on niiin pehmeä, että sen kuvittelisi vähintään olevan muna-sokerivaahtopohjainen.
Piirakka valmistuu vain muutamasta aineesta ja tekotapakin on älyttömän helppo: sekoita kuivat aineet keskenään, lisää märät aineet ja sekoita nopeasti sekaisin. Näin taikina on valmis pellille ja uuniin paistettavaksi. Muokkasin ohjeen vanhasta helposta ja pehmeästä omenapiirakkaohjeestani. Ohje on muuten miltei sama, mutta korvasin tällä osan leivinjauheesta soodalla ja lisäsin joukkoon hieman etikkaa, jotta sooda pääsi kunnolla toimimaan. Ja tuo yhdistelmä toimi taas todella mainiosti. Piirakasta tuli aiempaa kuohkeampaa. Katso vaikka alta, kuinka ihanan kuohkea piirakka onkaan 🙂 Jos kuohkeus ei kuitenkaan erotu, kannattaa piirakka leipoa itse ja kokea se. Ja vaikka sen erottaisikin, kannattaa tämä leipoa silti 😉

Ajatus piirakkaan lähti liikkeelle, kun sain lukijalta sähköpostiin kysymyksen, voisiko mustikkapiirakan tehdä omenapiirakan pohjan ohjeella. Olin aluksi hieman epäileväinen, sillä pohja on melko miedon makuinen ja pelkäsin miedon mustikan maun katoavan taikinan joukkoon. Löysin kuitenkin pikagoogletuksella juuri tuon oman omenapiirakkaohjeen muokattua mustikkaiseksi, joten pitihän sitä itsekin testailla pienellä soodalisällä. Ja hyvä niin.
Pohja on tällaisenaan miedon makuinen, mutta sitä voi halutessaan muokata esimerkiksi lisäämällä joukkoon kardemummaa tai kanelia tai vaikkapa raastettua sitruunan kuorta.

Leivoin piirakan ajatuksena ottaa se mukaani kesän viimeiselle mökkireissulle. Sekoitettiin nuorimman tyttären kanssa kuivat aineet illalla valmiiksi, jotta saisin piirakan uuniin aamulla mahdollisimman pian heräämisen jälkeen. Siinä ei aamusella montaa minuuttia nokka tuhissut, kun piirakka oli jo uunissa. Laitoin nimittäin vain uunin päälle, lisäsin kuiviin aineisiin nesteet ja levitin valmiin taikinan pellille. Mustikat vielä päälle ja eikun uuniin. Vajaan puolen tunnin päästä piirakka olikin jo valmis. Pojallamme kuitenkin oli noussut yön aikana kova kuume, ja jäin kotiin häntä vahtimaan. Jätin itselleni ja pojalle piirakasta pari palaa kotiin, ja loput matkusti mökille miehen ja tyttöjen mukana. Piirakka kuulemma maistui kaikille mökillä olijoille ja sai kehuja juuri tuosta pehmeydestään ja mehevyydestään.
Helppo, pehmeä ja mehevä mustikkapiirakka / munaton ja maidoton
noin 20 x 30 cm kokoiselle uunipellille TAI 28 cm pyöreään piirakkavuokaan
Pohjataikina:
4 dl vehnäjauhoja
1.5 dl sokeria
0.5 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl vettä
1 dl rapsi- tai rypsiöljyä
1 rkl omenaviinietikkaa
Päälle:
noin 6 dl (pakaste)mustikoita
Ohje:
Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Vuoraa syvä noin 20 cm x 30 cm kokoinen uunipelti leivinpaperilla tai voitele kevyesti noin 28 cm piirakkavuoka.
Tee pohjataikina. Sekoita kuivat aineet yhteen. Jos haluat pohjaan lisämakua (ks. vinkkiosio alempaa), lisää taikinaan myös kuivat mausteet tässä vaiheessa. Lisää vesi, öljy ja omenaviinietikka kuivien aineiden joukkoon. Sekoita vain sen verran, että aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet. Älä vaivaa. Kaada taikina pellille/vuokaan, tasoita. Ripottele pinnalle mustikat tasaiseksi kerrokseksi.

Paista 200 asteessa noin 25 min., kunnes piirakka tuntuu keskeltä kevyesti koitettuna kiinteältä, eikä siihen tökättyyn tikkuun tartu raakaa taikinaa. Itse käytin pakastettuja mustikoita, joten huomioithan, että tuoreiden mustikoiden käyttö saattaa lyhentää paistoaikaa. Älä paista kuitenkaan liikaa, jottei piirakka menetä mehevyyttään. Anna jäähtyä hetki.
Ja ei muuta kuin nautiskelemaan. Piirakka maistuu sellaisenaan, mutta kylkeen sopii myös vaikkapa jäätelö tai vaniljakastike.
Vinkit:
* Pohja on todella miedon makuinen. Jos kaipaat piirakkaan lisämakua tai vaihtelua, kokeile maustaa taikina kardemummalla, kanelilla tai sitruunan kuoriraasteella.
* Piirakka onnistunee hyvin myös gluteenittomana. Ainakin samankaltainen omenapiirakka onnistuu lukijan mukaan gluteenittomista jauhoista. Jos teet piirakasta gluteenittoman, laita tällöin jauhoja hieman enemmän. Jauhoista on hyvä olla yli puolet kaurajauhoja ja loput gluteenitonta jauhoseosta.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)