
Tämä helppo kolmen aineen valkosuklaamousse sopii loistavasti vaikkapa kakun täytteeksi. Moussessa on täysin liivatteeton, sillä se hyytyy pelkän valkosuklaan voimin. Koska mousse itsessään on miedon makea, sen seuraksi sopii loistavasti erilaiset marjat kuten vaikka esimerkiksi mansikka, vadelma tai punaherukka.
Tämän valkosuklaamoussen ohje on hillunut täällä blogin luonnoksissa jo muutaman kuukauden, sillä mun on pitänyt ottaa siitä uudet, paremmat kuvat. Keväällä sairastetun koronan, sen jälkeisen väsymyksen ja tämän hetkisen olkapääkivun takia päätin, että nykyiset kuvat ovat aivan riittävän hyvät, ja nyt kevään ja kesän juhlien lähestyessä päätin julkaista ohjeen vihdoinkin.
Täyte on jo levitysvaiheessa melko jämäkkää ja pysynee kakun välissä suht hyvin ilman tukea, mutta siisteimmän lopputuloksen saa, kun kakun täyttää suoraan irtopohjavuokaan tai reunavuoan sisäpuolelle ja antaa täytteen hyytyä rauhassa jääkaapissa.
Ohjeessa olevilla määrillä saat paksuhkot täytekerrokset 16 cm vuokaan tai vaihtoehtoisesti voit täyttää moussella 20 cm vuokaan tehdyn kakun kaksi täyteväliä.
Helppo valkosuklaamousse kakun väliin
Paksuhkot täytekerrokset noin 16 cm kakun kolmeen täyteväliin TAI noin 20 cm kakun kahteen täyteväliin
Aineet:
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g valkosuklaata
Ohje:
Vatkaa vispikerma paksuksi vaahdoksi.
Pilko valkosuklaa mikron kestävälle syvälle lautaselle. Sulata suklaita mikrossa noin 10 sekunnin välein sekoittaen, kunnes kaikki suklaaat ovat sulaneet.
Kippaa tuorejuusto tyhjään, vähintään 1.5 litran vetoiseen kulhoon ja vatkaa sitä voimakkaasti vatkaimella noin 1-2 minuuttia, kunnes se on täysin sileää. Lisää sulatettu valkosuklaa tuorejuuston joukkoon ja vatkaa hyvin sekaisin.
Lisää kermavaahto valkosuklaa-tuorejuustoseoksen joukkoon. Vatkaa ne hyvin sekaisin. Älä kuitenkaan vatkaa liikaa, jottei mousse mene liian paksuksi. Tässä vaiheessa mousse on paksuhkoa, mutta hyvin levitettävissä.
Täytä kakku levittämällä valkosuklaamoussea (ja vaikkapa raikkaita marjoja) kakun väliin. Laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.
Vinkit:
* Valkosuklaamousse sopii moniin erilaisiin kakkuihin miedon makean makunsa takia. Kirpsakat marjat sopivat sen kaveriksi todella hyvin. Sopiva marjamäärä riippuu omasta mausta. Itse laitoin tähän kakkuun noin 100 g mansikoita/täyteväli ja punaherukoita pari kourallista.
* Jos kaipaat vaihtelua, kokeile maustaa mousse sitruunan kuoriraasteella




Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)