
”Äiti, tämä ruisleipä on paljon parempaa kuin kaupan!” kehuivat lapseni vuorotellen vanhimman tytön kaverin kanssa, kun maistoivat näitä testaamiani helppoja ruisleipiä. Ja kyllähän nämä ilman juurta valmistuvat helpot ruisleivät itsellekin maistuivat oikein hyvin.
Ruisleivät valmistuivat näppärästi ilman vaivaamista vain sekoittamalla aineet yhteen. Taikinaan tarvittiin vain viisi ainesta, eikä yksikään noista ole taikinajuuri. Pikaisen sekoituksen ja parin kohotuksen jälkeen leivät olivatkin valmiina uuniin ja pian päästiinkin jo herkuttelemaan näillä 100% ruisjauhoja sisältävillä leivillä. Helppoa, eikö? Ja jos meidän lapsilta kysytään, niin nämä ovat oikein herkkuleipiä.
Siitä on jo muutama vuosi aikaa, kun viimeksi leivoin tämän tyylisiä ruisleipiä. Silloin leipien maku jäi todella valjuksi, joten päätin kokeilla ohjetta vielä kerran. Heti, kun vain keksin, mikä noissa ensimmäiseksi leivotuissa leivissä mätti. Kuten postauksen aiheesta saattaa arvata, nyt se hetki koitti, kun mulla kerrankin välähti. Aiemmista leivistä puuttui selvästi sekä juuren avulla saatava happamuus että myös pieni suolalisä. Eipä auttanut muu kuin lisätä makua taikinaan, mutta miten sitä saisikaan ilman juurta? Vastaus on: samalla aineella, kuin esimerkiksi piimähyydykekakkuunkin eli piimästä.
Toki piimän antama maku lainkaan sama asia saatikaan yhtä voimakas kuin esimerkiksi hapatuksella aikaan saatu. Piimä tuo kuitenkin näihin ruisleipiin huomattavasti paljon enemmän makua, kuin vaikkapa pelkkään vesi, johon monet ohjeet näyttävät pohjautuvan.
Ensimmäisellä leipomiskerralla humpsautin vahingossa joukkoon siirappia vähän liikaa. Uunilämpiminä nuo leivät maistuivat hieman makeilta, mutta hyviltä. Testailin ohjetta uudestaan vähemmällä siirapilla ja totesimme yhdessä lasten kanssa, että nuo leivät olivat aivan yhtä hyviä kuin kunnon siirappitaikinasta tehdytkin. Ohjeessa on nyt tuon jälkimmäisen, vähemmän makean leivät määrät.
Ruisleivät ilman juurta
Noin 8 leipää
Aineet:
5 dl piimää
1 pss (á 11 g) kuivahiivaa
1 rkl tummaa siirappia
noin 6.5 dl (= noin 400 g) ruisjauhoja
2 tl hienoa merisuolaa
Ohje:
Lämmitä piimä hieman kättä lämpimämäksi (noin 40 asteiseksi). Vispaa piimän joukkoon kuivahiiva ja siirappi. Anna piimäseoksen seistä pöydällä rauhassa 5-10 minuuttia. Sekoita loput aineet piimän joukkoon. Taikinaa ei tarvitse vaivata sen enempää, vaan sekoitus riittää.
Peitä kulho liinalla ja anna taikinan seistä noin 15 minuuttia.
Ripottele pöydälle reilusti(!) ruisjauhoja, sillä taikina on tahmeaa. Nosta taikinasta 8 suunnilleen samankokoista nokaretta jauhojen päälle.
ja ripottele pinnalle lisää jauhoja. Muotoile palat kevyesti reilu 1 sentin paksuisiksi pyöreiksi kiekoiksi.
Nosta kiekot uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota vielä noin tunti lämpimässä paikassa leivinliinan alla.
Pistele leivät haarukalla ennen paistamista.
Paista 225 asteessa noin 30-35 minuuttia, kunnes leivät ovat saaneet väriä sekä päälipuolelle että pohjaan ja leipien pinta tuntuu suht kovalta.
Anna leipien jäähtyä ilman leivinliinaa. Halkaise leivät terävällä veitsellä jäähtymisen jälkeen ja paina puolikkaat takaisin yhteen niiden syömiseen asti, jotta sisusta pysyy pehmeänä.
Vinkit:
* Olen saanut muutamalta lukijalta viestin taikinaisesta sisällöstä. Tähän saattaa olla syynä liian vähäinen jauhomäärä, liian paksuksi muotoillut taikinanpalat, pari minuuttia liian lyhyt paistoaika tai se, että haarukalla tökittyjä reikiä on liian vähän, jolloin lämpö ei pääse sisälle kunnolla. Erään lukijan kommentista voisin myös päätellä, että jos huomaa ensimmäisen leivän leikkaamisen yhteydessä leivän sisältä taikinaiseksi, kannattaa loppujen leipien antaa jäähtyä kunnolla ja leikata ne vasta sitten.
* Ohjetta muokattu 18.2.2022 leipien halkaisemisen ajankohtaan liittyen. Alkuperäisessä ohjeessa neuvoin halkaisemaan leivät kuumina, mutta monien lukijoiden (ja myös omien uusintaleipomisten) jälkeen huomasin paremman ajankohdan olevan vasta jäähtymisen jälkeen. Tämä estää sen, ettei leivän sisältö jää niin helposti taikinaiseksi.
* Useimmiten miltei kaikki leivät ovat parhaimmillaan tuoreena, mutta nämä maistuvat parhaimmalle vasta jäähdyttyään. Ainakin miedän mielestämme.










Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)