
Piparkakuilta maistuvat kauralastut ovat tuttujen, reunoilta rapeiden ja keskeltä sitkeiden kauralastujen sukulaisia, vain piparkakkumausteilla maustettuna. Ne tuovat joulun maut ja tuoksut keittiöön tavallisia piparkakkuja nopeammin ja helpommin. Taikina onnistuu vain yhdessä kulhossa sekoittamalla ja pian jo pääseekin nostamaan kekoja pellille. Paistoaikakin on vain muutamia minuuttuja.
Näiden kauralastujen reunat rapsahtavat ihanasti, mutta keskeltä ne ovat sitkeitä.
Sain muuttokuorman purettua vihdoinkin reilu viikko sitten. Vielä yksi huone on täynnä purkamattomia, anoppilasta tuotuja laatikoita ja pari juttua kökkii vielä anoppilan yläkerrassa, mutta koska niiden kanssa ei ole tulipalokiire, sain vihdoinkin aikaa miettiä myös joululeivonnaisia. Tai en niinkään aktiivisesti edes ajatellut niitä ennen kuin huomasin, että olin tyttärelleni maininnut jo vaikka kuinka monta leivonnaisohjetta, joita tekisi mieli kokeille. Yhtenä ideana mieleeni juolahti siirappia sisältävä ihana kauralastutaikina, joka oli lapsuudessani suurta herkkua taikinana lusikoituna.
Koska taikinassa on piparkakkujen tapaan siirappia, voisiko kauralastuistakin tehdä vähän kuin piparkakkuja? Sitähän piti päästä kokeilemaan.
Näistä tuli hyviä! Ainut outous oli se, että tuoreeltaan maisteltuna mausteet maistuivat selkeämmin, kuin esim. parin päivän päästä. Tämä kannattaakin ottaa huomioon mausteiden määrässä.
Lisäsin taikinaan itselleni tuttuun tapaan niitä piparkakkumausteilla, joihin olen ihastunut jo lapsuudessani. Piparkakkuihin kuuluu miltei aina kanelin, inkiväärin ja neilikan lisäksi myös kardemumma. Jos sulla on jokin tietty makuvaljakko, niin laita ihmeessä kekseihin niitä. Keksien makumaailmaa voi ihastella jo raakana, mutta muista silloin, että tietyt mausteet korostuvat uunissa. Näissäkään ei meinannut aluksi maistaa kardemummaa, mutta kypsinä kardemumma olikin voimakkaimpien makujen joukossa.
Piparkakun makuiset kauralastut
koosta riippuen noin 16 kpl
Aineet:
75 g voita sulatettuna
0.25 dl tummaa siirappia
0.25 dl maitoa (tai kermaa)
1 dl sokeria
1.5 dl kaurahiutaleita
0.25 tl leivinjauhetta
4 rkl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
0.5 tl inkivääriä
0.5 tl neilikkaa
0.5 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
Ohje:
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Sekoita siirappi ja maito hieman jäähtyneen voisulan joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivat aineet siirappiseokseen ja sekoita. Anna taikinan levätä noin 10 minuuttia.
Vuoraa sillä aikaa uunipelti leivinpaperilla. Laita taikinasta pieniä (noin 1 rkl) kasoja pelleille. Jätä kasoihin kunnon välit, sillä keksit leviävät paistuessaan yllättävän paljon.
Paista 175 asteessa keskitasolla kunnes kasat ovat laskeutuneet, näyttävät lituskaisilta pipareilta ja ovat saaneet hieman väriä reunoihin. Tähän menee aikaa keksien koosta ja taikinan kylmyydestä riippuen noin 9 minuuttia.
Vinkki:
* Käytä kekseihin niitä jouluisia mausteita, joista pidät.






Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)