
Kakku, jossa on rapea keksipohja, liivatteeton miedosti valkosuklainen juustokakkukerros sekä vadelmakastiketta kahdessa kerroksessa. Juustokakkuhammastani alkoi kolottaa sen verran, että halusin leipoa tällaisen kakun ihan vain sen takia. Ja hyvää tuli.
No okei, okei, tunnustan. Minun ei pitänyt tehdä kakusta juuri tällaista. En ainakaan ulkonäöllisesti. Näin silmissäni jo ennen leipomista, että muutoin valkoisen kakun pintaan tulisi kaunis marmorointi vadelmakastikkeesta. Valkosuklainen täyte kuitenkin jähmettyi jo tekovaiheessa niin paljon, ettei sen marmorointi onnistunut millään. Lopputulos muistutti pikemminkin taivaalta tippunut punavalkoista kakkua, kuin kauniisti marmoroitua kakkua. Meinasin jo luovuttaa ja olin lähellä heivata koko kakun roskiin. Kakunteosta ylijäänyt vadelmakastike kuitenkin nökötti kattilassa, joten lusikoin sen kakun päälle ja nakkasin kakun jääkaappiin odottamaan yön ajaksi. Seuraavana päivänä otin varmuudeksi vielä muutaman kuvan, maistoin kakkua ja huomasin, että hei, eihän se olekaan yhtään hassumpaa. Itse asiassa tuo ylijäänyt vadelmakastike, jolla peitin pilalle menneen pinnan, toi vadelman makua paremmin esille ja kakusta tuli näin ollen luultavasti jopa parempi, kuin alkuperäisellä ideallani.
Koristelu jäi hieman vajaaksi, mutta eipähän se makuun vaikuttanut 🙂
Ajatus juustokakun tekemiseen siis syntyi ihan vain siitä ilosta, että mieleni teki pitkästä aikaa juustokakkua. Yleensä pääsemme herkuttelemaan erilaisilla juustokakuilla ympäri vuoden, kun vietämme lähisuvun kesken synttärijuhlia ja pääsen testailemaan kaikkia kivoja, erilaisia kakkuohjeita sinne ilman, että kaikkea pitää tuhota itse. Nyt viimeisen puolentoista vuoden aikana olemme viettäneet kaikki juhlat vain perheen kesken, ja silloin pöydässä on ollut tarjolla sitä, mitä juhlasankari on toivonut. Eikä se aina ole ollut kakkua. Nyt pienimuotoinen juustokakunhimo nosti päätään ja mikäs on sen mukavempi kivempi leipoa, kuin liivatteeton juustokakku.
Kakun tekovaiheessa aloin pyörittelemään päässäni erilaisia täytteentekotapoja. Yleensä vatkaan kerman vaahdoksi, lisään joukkoon notkistetun tuorejuuston ja lopuksi sulatetun suklaan. Tällä kertaa kermanvaahdottamisen jälkeen vatkasin sulatetun suklaan suoraan notkistetun tuorejuuston joukkoon ja lisäksi suklaa-tuorejuuston joukkoon vaahdotetun kerman. Täyte kuitenkin jämäköityi todella nopeasti tällä tavalla, kun taas yleensä se pysyy kauemmin pehmeänä. Tätä pitää testailla vielä uudestaan, sillä syynä voi olla myös se, että jääkaappikylmä tuorejuusto kohtasi nippanappa sulatetun valkosuklaan, jolloin valkosuklaa kylmeni liian nopeasti liian paljon.
Kakku kuitenkin onnistui tästä hieman jämäkämmästä täytteestä huolimatta..
Ohjeen täyte on hyvin pitkälti sama, kuin älyttömän hyvässä mustaherukkaisessa juustokakussakin. Pehmeään juustokakkukerrokseen tulee vain kourallinen aineita; vispikermaa, tuorejuustoja ja valkosuklaata. Valkosuklaa sekä jähmettää että makeuttaa moussea, eikä sen lisäksi täytteeseen tule muuta lisättyä sokeria. Kahdesta kerroksesta löytyvä vadelmakastike tuo kakkuun lisämakeutta ja makua.
Kakun tekeminen on helppo ja nopeaa, kunhan vadelmakastike on tehty ajoissa valmiiksi.
Liivatteeton vadelma-valkosuklaajuustokakku
20 cm vuokaan, noin 10 syöjälle
Vadelmakastike:
250 g (n. 5 dl) (pakaste)vadelmia
0.75 dl sokeria
1 rkl + 1 rkl vettä
1 rkl maissitärkkelystä
Pohja:
125 g digestivekeksejä (ks. vinkkiosio alempaa)
40 g voita
Valkosuklaamousse:
4 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g mascarponea
100 g valkosuklaata
Ohje:
Tee vadelmakastike valmiiksi ajoissa, jotta se ehtii jäähtymään täysin ennen muun kakun tekemistä. Mittaa vadelmat, sokeri sekä 1 rkl vettä kattilaan. Kuumenna välillä sekoitellen. Kun vadelma kiehuu, sekoita 1 rkl vettä ja maissitärkkelys sekaisin. Kaada seos ohuena nauhana vadelmasoseen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Keitä vielä 2 minuuttia ja nosta kattila pois levyltä. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nosta vadelmakastike vielä sen jälkeen vielä jääkaappiin.
Valmistele vuoka ja tee pohja. Leikkaa noin 20 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperista pohjan kokoinen pyöreä pala. Murskaa keksit hienoksi ja sulata voi. Sekoita sula voi keksimurun joukkoon.
Painele keksimuruseos kevyesti kakkuvuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteenteon ajaksi.
Voitele vuoan sisäpuolen reunat kevyesti esimerkiksi öljyllä tai vuokaspraylla. Rasvan ansiosta valmis kakku irtoaa vuoasta helposti.
Tee täyte: Sulata valkosuklaa mikrossa noin 10-15 sekunnin jaksoissa välillä sekoitellen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Laita toiseen kulhoon tuorejuusto ja mascarpone. Vatkaa niitä hetki, kunnes seos on sileää ja kuohkeaa. Lisää sulatettu valkosuklaa tuorejuusto-mascarponeseokseen ja vatkaa sekaisin. Lisää joukkoon lopuksi kermavaahto ja sekoita vielä kunnolla sekaisin. Täyte on jo tässä vaiheessa melko tukevaa.
Levitä valkosuklaamoussea keksimurupohjan päälle noin 1 sentin paksuinen tasainen kerros. Levitä päälle vadelmakastikkeesta noin kolmannes valkosuklaamoussen päälle, mutta jätä noin 2 senttiä reunoilta ilman vadelmakastiketta.
Lusikoi loput valkosuklaamoussesta ensin reunoille ja lopuksi keskelle, tasoita. Näin tehden löysähkö vadelmakastike pysyy helpommin/paremmin kakun sisällä, eikä valu liikaa reunoille. Painele vielä kakun pintaan (pikku)lusikalla muutama noin 1-2 cm syvyinen kolo täytteen pintaan sinne tänne. Lisää vadelmakastiketta koloihin ja levitä loput kakun pinnalle tasaiseksi kerrokseksi.
Nosta kakku jääkaappiin hetkeksi, irroita vuoasta ja nosta tarjoilulautaselle.
Vinkit:
* Saat kakusta gluteenittoman käyttämällä gluteenittomia keksejä ja munattoman käyttämällä munattomia keksejä.
* Voit nopeuttaa vadelmakastikkeen jäähtymistä nostamalla kattilan kylmään vesihauteeseen ja sekoittamalla sitä välillä, kunnes se on kokonaan jäähtynyt.
* Saat vadelmasoseesta raikkaamman, kun maustat vadelmakastikkeen sitruunan kuoriraasteella ja sekoitat maissitärkkelysjauhot veden sijasta sitruunan mehuun. Voit maustaa myös täytteen sitruunan mehulla tai/ja sitruunakuorella.
* Voit tehdä sekä vadelmakastikkeen että pohjan valmiiksi jääkaappiin päivää ennen täytteen tekemistä (eli noin kahta päivää ennen tarjoilua). Muista, että juustokakkutäytteen pitää hyytyä vähintään 8 tuntia ennen tarjoilua.












Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)