Mehevä suklaakahvikakku

Ostin tänä vuonna synttärilahjakseni uuden kahvikakkuvuoan ja sitähän piti päästä testaamaan samantein. Valitsin kahvikakkutaikinaksi parhaan tietämäni suklaataikinan eli mielettömän mehevän suklaakakun. En muistanutkaan, kuinka ihanaa tuo kakku on! Siis niin hyvää, että oli pakko ottaa toinenkin pala ja ihan varmuudeksi vielä se kolmas ja neljäs ja ties mones, ennen kuin oikeasti uskoin ja muistin sen; Kyllä, tämä on ehdottomasti paras kahvikakkutaikina mitä on olemassa. Ainakin silloin, jos kaipaa miedosti suklaista, äärettömän mehevää, pehmeää, kuohkeaa ja suussasulavaa kahvikakkua.

Jos et ole vielä kokeillut tuota Mielettömän mehevää suklaakakkutaikinaa, niin suosittelen ehdottomasti testaamaan! Se on hyvän makunsa lisäksi myös helppo tehdä, sillä sen tekemiseen ei tarvita edes vatkainta.

Sama taikina sopii loistavasti myös muun muassa muffinsseihin, täytekakkuihin, juustokakun pohjaksi, mokkapaloihin tai muihin peltileivoksiin. Kannattaa muistaa, että mitä paksumpi kerros taikinaa on (esim. paljon taikinaa pienessä kakkuvuoassa), sitä tiiviimmäksi ja matalammaksi se jää, kun taas ohuempi kerros (esim. pellille tehtynä) johtaa erittäin kuohkeaan ja suhteessa korkeampaan lopputulokseen.

Tein taikinan 1-kertaisena ja oli siinä ja siinä, olisiko taikina pitänyt tehdä 1.25-kertaisena. Tuo uusi Emma Ivane -sarjan kahvikakkuvuoka on kooltaan 2.5 litrainen ja vuoka jäi testaamallani annoksella hieman vajaaksi. Toki kakun kaunis muoto tuli nytkin oikein hyvin esille, joten sen puoleen tuokin taikina riitti. Mutta jos haluaa, että 2.5 litran vetoinen vuoka täyttyy kunnolla, suosittelen tekemään taikinan 1.25-kertaisena.

Jätin tällä kertaa kakun kuorruttamatta ja ripottelin pinnalle vain hieman tomusokeria. Päälle sopisi kuitenkin loistavasti esimerkiksi suklaaganache, jolla kahvikakkuun saa lisää suklaista makua. Kuorrutukseen löydät ohjeen Supermehevän suklaakahvikakun yhteydestä.

 

Mehevä suklaakahvikakku

Vähintään 2 litran kahvikakkuvuokaan

Aineet:

1-kertainen annos Mielettömän mehevän suklaakakkupohjan taikinaa

Ohje:

Lämmitä uuni 170 asteiseksi.

Tee taikina ohjeen mukaan. Voitele kahvikakkuvuoka. Kaada taikina vuokaan.

Paista kakkua noin tunti tai kunnes se on kypsä. Kokeile kypsyys tökkäämällä tikku keskelle kakkua. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku kypsä.

Vinkki:

* Kokeile kuorruttaa kakku suklaaganachella. Ohjeen löydät Supermehevän suklaakahvikakun yhteydestä.

8 vastausta artikkeliin “Mehevä suklaakahvikakku”

  1. Olipa hyvää

    Tykkää

  2. LeipuriHiivaton avatar
    LeipuriHiivaton

    Luulin,että tähän tulisi myös kahvia..

    Tykkää

  3. Hienoa, että maistui sullekin Peter! 🙂

    Tykkää

  4. Kahvikakku saattaa nimenä olla kieltämättä hieman hämäävä, mutta se kuvaa tällaista täyttämätöntä kakkua paremmin kuin ”kuivakakku” 🙂

    Tykkää

  5. Kuinka paljon kcal 100g kohden?

    Tykkää

  6. Hei Arja! Eipä ole tullut koskaan laskettua kaloreita. Luultavasti liikutaan samoilla paikkeilla, kuin muidenkin kahvikakkujen kohdalla.

    Tykkää

  7. Kuinka kauan kakku säilyy mehevänä? Mietin näin Joulun alla kuinka paljon aikaisemmin voi leipoa..

    Tykkää

  8. Hei Marjo! Pahoittelen, että vastaus tulee vasta nyt! Mutta siis vastaukseen eli tämä säilyy useamman päivän mehevänä, kunhan kakun suojaa hyvin esimerkiksi kelmuun käärimällä. Eli viimeistään nyt tämän voi leipoa jouluksi 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *