Astetta parempi pähkinä-valkosuklaafudge (+ arvonta)

Erilaiset suklaafudget ovat helppotekoisia ja suussasulavia herkkuja, jotka sopivat loistavasti syötäviksi joululahjoiksi, pikkujoulupöytään tarjottavaksi tai vaikkapa joulun jälkiruoaksi. Nämä valkosuklaafudget sisältävät reilusti paahdettuja pähkinöitä, jotka tuovat purutuntuman muutoin niin pehmeään fudgeen. Toisaalta noilla pelkillä paahdetuilla, miedosti maustetuilla pähkinöillä voi herkutella myös sellaisenaan.

Pähkinä valkosuklaafudge palat

Erilaisten suklaafudgeohjeiden kehittämisestä on tainnut tulla mulle pakkomielle. Aina joulun lähestyessä alan pyörittelemään päässäni erilaisia fudgeohjeita ja erityisesti sellaisia, joiden tekeminen onnistuu ilman lämpömittaria ja muita ylimääräisiä hifistelyitä. Yksi sellainen ohje on lempiohjeeni, joka sisältää vain kahta ainetta; suklaata ja kondensoitua maitoa. Niistä saa helposti ja nopeasti suklaafudgemassan, jonka makua pystyy myös muokkaamaan helposti vaihtamalla joko suklaalaatuja tai fudgeen lisättäviä lisukkeita.

Suklaan vaihtamisessa on oikeastaan vain yksi muistettava sääntö; mitä tummempaa suklaata käytät, sitä vähemmän sitä tarvitaan. Ja päinvastoin, mitä vaaleampaa suklaata käyttää, sitä enemmän sitä on hyvä olla. Tässä ohjeessa on käytetty suklaana valkosuklaata, joten sitä on aika reilusti, jotta fudge pysyy hyvin koossa, mutta on siitä huolimatta suussasulavan pehmeä.

Fudgen makumaailmaa voi suklaan lisäksi muokata myös lisäämällä joukkoon esimerkiksi pähkinöitä, lakritsin paloja tai kuivattuja marjoja tai miltei mitä tahansa muuta mielikuvituksen rajoissa.

Tätä ohjetta miettiessäni paahdoin valkosuklaafudgen joukkoon omia joulun lempinaposteltavia eli pähkinöitä, mutta ennen paahtamista maustoin ne suolan sijaan Kikkomanin soijakastikeella. Soijakastike sopikin näihin tosi ihanasti ja jo pelkistä pähkinöistä tuli ihanan suolaisia naposteltavia. Suolaisuutensa takia ne sopivat loistavasti yhteen myös makeamman valkosuklaafudgen kanssa.

Koska valkosuklaa on itsessään aika makeaa, humpsautin koemielessä myös suoraan fudgen joukkoon Kikkomanin soijakastiketta. Valkosuklaafudgen makumaailman nousi näin tehden uudelle tasolle ja oli hilkulla, ettei tyttäreni syönyt ensimmäistä testierää yksikseen. Soijakastikkeessa on suolan lisäksi myös umaminen maku, joka mielestäni sopii kinuskin lisäksi tähän fudgeen tosi kivasti.

 

Tässä ohje, jolla pystyt tekemään sekä pähkinä-valkosuklaafudgeja että paahdettuja pähkinöitä.

Astetta parempi pähkinä-valkosuklaafudge

Koosta riippuen noin 80-100 palaa

Aineet:

650 g valkosuklaata

1 prk (à 398 g) kondensoitua maitoa

2 tl Kikkoman soijakastiketta

1/4 tl merisuolaa

2 tl vaniljasokeria

Lisäksi paahdettuja pähkinöitä:

3-4 dl pähkinöitä (maapähkinöitä, cashewpähkinöitä, manteleita. Ks. vinkkiosio alempaa)

2 tl rypsi- tai rapsiöljyä

2 tl Kikkoman soijakastiketta

Ohje:

Aloita paahtamalla pähkinät. Sekoita kulhossa 2 tl öljyä ja 2 tl Kikkomanin soijakastiketta sekaisin. Lisää pähkinät ja sekoita, kunnes pähkinät ovat kauttaaltaan öljy-soijakastikkeseoksen peitossa. Levitä pähkinät leivinpaperoidulle uunipellille. Paahda pähkinöitä 175 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia. Sekoittele aluksi 5-6 minuutin välein ja loppupuolella 2-3 minuutin välein. Pähkinät ovat sopivasti paahtuneita, kun ne ovat saaneet väriä pintaansa ja alkavat tuoksua. Pähkinät palavat helposti, joten älä karkaa uunin läheltä kovin kauas paahtamisen loppupuolella.

Paahdetut ja soijakastikkeella maustetutpähkinät

Jäähdytä pähkinät. Rouhi noin 1 dl pähkinöistä karkeaksi rouheeksi, nämä tulevat fudgen päälle. Valmistele noin 20 x 30 cm kokoinen vuoka laittamalla leivinpaperi sen päälle.

Tee fudgemassa. Kaada kattilaan kondensoitu maito, pilkottu valkosuklaa sekä 2 tl soijakastiketta.

Lämmitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut ja massa on tasaista ja sileää. Sekoita kokonaiset paahdetut pähkinät suklaamassan joukkoon. Levitä fudgemassa tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle vuokaan noin 20 x 30 cm alalle.

Ripottele pinnalle vielä pienemmäksi rouhitut pähkinät ja painele kevyesti pintaan kiinni.

Pähkinä suklaafudge

Anna fudgemassa ensin jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nosta vuoka sen jälkeen jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai kunnes fudge on kovettunut. Leikkaa jähmettynyt fudgelevy haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Vinkit:

* Saat säädettyä fudgen paksuutta vuoan koolla. Levittämällä fudgemassan pienempään vuokaan, saat korkeampia fudgepaloja, kun taas levittämällä sen isompaan vuokaan, saat pienempiä paloja.

* Jos haluat pähkinöistä kuoret pois, laita jäähtyneet pähkinät leivinliinan sisään ja pyörittele niitä sen sisällä. Näin saat kuoret irtoamaan. Muista, että myös osa mausteista irtoaa samalla, joten pähkinöistä ei tule kuorimalla aivan niin suolaisia.

* Jos haluat syödä paahdetut pähkinät sellaisenaan tai antaa lahjaksi, voit sekoittaa öljy-soijakastikeseokseen ripauksen tummaa sokeria. Näin pähkinöiden pinta karamellisoituu ja niistä tulee vieläkin herkullisempia pelkiltään syötävinä.

* Miltei kaikki pähkinät sopivat paahdettaviksi, mutta vältä saksanpähkinää, ellet erityisesti rakasta mädäntyneen kalan hajua ja makua…

* Fudget säilyvät myös huoneenlämmössä, mutta suosittelen säilyttämään niitä jääkaapissa ilmatiiviisti suljettuna. Kun haluat ottaa kaiken irti fudgen makumaailmasta, nauti se huoneenlämpöisenä.

 

Arvonta-asiaa:

ARVONTA-AIKA PÄÄTTYNYT!

Tässä tulee vielä tarkemmat ohjeet arvontaan, jossa on voittona Kikkomanin tuotepaketti!

Osallistut arvontaan vastaamalla alla olevaan kommenttipoksiin vastauksen kysymykseen: Käytätkö sinä soijakastiketta? Jos kyllä, mihin kaikkeen käytät sitä?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 29.11.2020 klo.23.59. Suoritan arvonnan kaikkien osallistujien kesken 30.11.2020 ja ilmoitan voittajalle voitosta henkilökohtaisesti. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdallesi. Yhteystietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen. Palkinnon arvo on n. 50€ ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Onnea arvontaan!

ARVONTA SUORITETTU!

Arvontaan osallistuvia vastauksia saapui määräaikaan mennessä noin 160 kappaletta. Vastauksista päätellen soijakastiketta käytetään monipuolisesti erilaisiin suolaisiin ruokiin pataruoista kiinalaisiin ruokiin ja wokeista paahdettuihin kurpitsan siemeniin. Nam!

Numeroin vastaukset saapumisjärjestyksessä ykkösestä eteenpäin ja suoritin arvonnan netistä löytyvällä randomgeneraattoria apuna käyttäen. Arvonnan voitti:

nimimerkki ”Sini” vastauksellaan: ”En käytä mutta olisi kyllä kiinnostavaa oppia käyttämään sitä!”.

Palkinnon voittajaan on saatu yhteys. Onnittelut vielä tätäkin kautta!

163 vastausta artikkeliin “Astetta parempi pähkinä-valkosuklaafudge (+ arvonta)”

  1. Paahdan auringonkukansiemeniä ja lisään niihin soija kastiketta

    Tykkää

  2. Eevuska

    Kiinalaisen härän – on ruokamme nimi – sen mausteena sekä uunijuureksien ja suolan asemesta muussakin ruoanvalmistuksessa.

    Tykkää

  3. Joskus olen maistanut, mutta ei ole tullut käytettyä.

    Tykkää

  4. Suolan asemasta monen moniin ruokiin, marinointiinja sushiin kanssa.

    Tykkää

  5. kyllä. yleensä marinointiin tai wokkiin mutta
    myös ripaus vaniljajäätelön kanssa se on hyvää

    Tykkää

  6. Lähes kaikkeen tulee laitettua Kikkomania, pihveille, kalalle, broiskulle, marinointiin jne……. Makeaan ruokaan en ole vielä kokeillut.

    Tykkää

  7. Käytän lähinnä joihinkin ruokiin

    Tykkää

  8. Wokkeihin ja erilaisiin aasialaisiin ruokiin. Sun inspiroimana nyt myös makeissa leivonnaisissa!

    Tykkää

  9. Joihinkin ruokiin, kuten wokkeihin 🙂

    Tykkää

  10. Sushia tehdään n. kerran kuussa ja niiden kanssa soijakastiketta menee. Lisäksi mm. kasvisten maustamiseen.

    Tykkää

  11. Riisiin yleensä lurautan ja kermaiseen kanakastikkeeseen.

    Tykkää

  12. Lihapatoihin, jauheliharuokiin, kastikkeisiin.

    Tykkää

  13. Lihakastikkeisiin ja lihasta tehtyihin keittoihin.

    Tykkää

  14. Kaikkiin tekemiin kasvisruokiin tulee lisämakua soijan avulla. Tästä lähin testaa soijaa myös makseisiin jälkiruokiin ja leivonnaisiin.

    Tykkää

  15. Vähän sinne sun tänne sitä tulee lorautettua.

    Tykkää

  16. Keittoihin, kastikkeisiin, liha- ja broileriruokiin ja wokkeihin.

    Tulen kokeilemaan ”Astetta parempaa pähkinä-valkosuklaafudgea”

    Tykkää

  17. Käytän soijakastiketta wokkeihin, usein riisin kanssa, jne. Itseasiassa tullut mieleenkään, että voisi käyttää myös makseissa herkuissa. Nämä fudget menee ainakin kokeiluun.

    Tykkää

  18. Käytän wokkiin ja nykyisin paistan pelkkää keräkaalisilppua ja lorautan siihen,oon ihan hurahtanut siihen.

    Tykkää

  19. Käytän soijaa ruoanlaitossa kastikkeisiin ja antamaan makua lämpimiin ruokiin.

    Tykkää

  20. Kyllä, käytän soijakastiketta esim. lihan ja kalan marinointiin, kastikkeisiin, leivontaan, wokki-, kana-, kasvis- ja liharuokiin. 😋

    Tykkää

  21. Olipas houkutteleva ohje. Ainakin pähkinät menevät testiin.

    Käytän soijakastiketta paljon. Paria kolmea erilaista on jo sushia varten, muuhun käytän yleensä Aasia Marketin shiitake-soijakastiketta, tuplasti umamia. Aasialaisiin ruokiin, kasvisruokiin, keittoihin, marinadeihin, kalalle, pavuille, kastikkeisiin. En syö lihaa, joten maustan myös soijan ja seitanin tällä. Dumplingeille tietty makeaa soijakastiketta ja kaiken kaikkiaan voi pulloja sitten ollakin viittäkin eri sorttia kastiketta jos hyvin käy.

    Tykkää

  22. Käytän soijakastiketta ruskeankastikkeen makua ja väriä parantamaan.

    Tykkää

  23. Lukemiin,kastikkeisiin ja marinaadeihin.

    Tykkää

  24. Wokkeihin ja lohiruokien kans käytän yleensä soijaa. Mahtava idea käyttää sitä myös makeisiin. Tämä resepti lähtee kyllä kokeileen piakkoin 👍

    Tykkää

  25. Kastikkeisiin ja joskus olen lohen kanssakin maistanut

    Tykkää

  26. Kastikkeisiin, nuudeliwokkiin, marinadiin, broilerin kanssa. Näihin ainakin olen käyttänyt.

    Tykkää

  27. Tosi moniin ruokiin, kuten wokkeihin ja kastikkeisiin!

    Tykkää

  28. Kikkoman toimii ihan kaikessa, mutta eniyen käytän liharuokien maustamiseen.

    Tykkää

  29. Käytän aika moneen liharuokaan, viimeksi isolle porukalle tehtiin 4 kg kassleria ja päämausteena oli inkivääri ja soija. Jonkin verran myös jonkin verran leivontaan.

    Tykkää

  30. Sushin ja erilaisten wokkien kanssa 🙂 Jääkaapin must tuote!

    Tykkää

  31. Erilaisiin kastikkesiin ja marinaadeihin tuota tuppaan ripsautella 🙂
    Sitä ilman ei esim. makkara- tai jauhelihakastikkessa oo tarpeeksi makua.. Js sopii se ihan lihapulla/-mureke taikinankin maustamiseen (^^)
    Leivonnassa + muussa vastaavassa en ole vielä kokeellu, mut jos aika antaa myöti, niin niitäki jouluksi kokeillaan…

    Tykkää

  32. Kastikkeisiin olen käyttänyt 🙂

    Tykkää

  33. Wokki ja liharuoat pääasiassa, joihin ei sen kummemmin tarvitse ohjeita. Joskus tulee testattua uusia ihan oikeita ohjeita ruoanlaitto tylsistymisen ehkäisyksi.

    Tykkää

  34. Erilaisiin wokkeihin, keittoihin ja kastikkeisiin. Makeisiin herkkuihin en ole koskaan käyttänyt, hyvä vinkki sinulta!

    Tykkää

  35. Aasialaisiin ruokiin ja maustamiseen.

    Tykkää

  36. Toistaiseksi pelkästään ruoassa (mausteena suolan sijaan esim lihapullissa. Wokeissa, kastikkeissa…) ja ihan sellaisenaan ruoan sekaan mausteeksi.

    Tykkää

  37. Kastikkeisiin ja wokkeihin. Marinaadeihin myös.

    Tykkää

  38. Oikeastaan vaan kastikkeisiin

    Tykkää

  39. Käytän sitä ihan kaikkeen ruoanlaitossa, nyt löysin tämän ohjeen missä näen ekaa kertaa käytettävän leivontaan. Tämä resepti lähtee kyllä testaukseen sekä läheisille jouluna sitte 😍

    Tykkää

  40. Käytän wokeissa ja lihapadoissa, myös kaalilaatikossa.

    Tykkää

  41. Voisin kokeilla tätä ohjetta
    ! Ihan uusi tieto että soijakastiketta voi käyttää näinkin. Kastikkeissa ja itämaisissa ruuissa on tullut käytettyä ja hyvä että löytyy myös gluteeniton vaihtoehto. Sitä vaan ei monesta paikasta saa.

    Tykkää

  42. useimmiten wokeissa, myös kastikkeissa

    Tykkää

  43. Sushin kanssa ja wokkien maustamisessa

    Tykkää

  44. Joskus satunnaisesti käytän mausteena. Olisi hyvä että ei olisi niin suolaista..

    Tykkää

  45. ainakin aasialais-tyyppisiin ruokiin

    Tykkää

  46. Käytän säännöllisesti. Lihan marinointiin, wokkeihin, kastikkeihin, pataruokiin…vaikka mihin. Mielikuvitus rajana!

    Tykkää

  47. Käytämme ruuan maustamiseen.

    Tykkää

  48. Käytän ruoan maustamiseen. Pitääpi alkaa kokeilemaan myös leivontaa.

    Tykkää

  49. Erilaisten ruokien maustamiseen ja suolan asemasta moniin ruokiin.

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *