Astetta parempi pähkinä-valkosuklaafudge (+ arvonta)

Erilaiset suklaafudget ovat helppotekoisia ja suussasulavia herkkuja, jotka sopivat loistavasti syötäviksi joululahjoiksi, pikkujoulupöytään tarjottavaksi tai vaikkapa joulun jälkiruoaksi. Nämä valkosuklaafudget sisältävät reilusti paahdettuja pähkinöitä, jotka tuovat purutuntuman muutoin niin pehmeään fudgeen. Toisaalta noilla pelkillä paahdetuilla, miedosti maustetuilla pähkinöillä voi herkutella myös sellaisenaan.

Pähkinä valkosuklaafudge palat

Erilaisten suklaafudgeohjeiden kehittämisestä on tainnut tulla mulle pakkomielle. Aina joulun lähestyessä alan pyörittelemään päässäni erilaisia fudgeohjeita ja erityisesti sellaisia, joiden tekeminen onnistuu ilman lämpömittaria ja muita ylimääräisiä hifistelyitä. Yksi sellainen ohje on lempiohjeeni, joka sisältää vain kahta ainetta; suklaata ja kondensoitua maitoa. Niistä saa helposti ja nopeasti suklaafudgemassan, jonka makua pystyy myös muokkaamaan helposti vaihtamalla joko suklaalaatuja tai fudgeen lisättäviä lisukkeita.

Suklaan vaihtamisessa on oikeastaan vain yksi muistettava sääntö; mitä tummempaa suklaata käytät, sitä vähemmän sitä tarvitaan. Ja päinvastoin, mitä vaaleampaa suklaata käyttää, sitä enemmän sitä on hyvä olla. Tässä ohjeessa on käytetty suklaana valkosuklaata, joten sitä on aika reilusti, jotta fudge pysyy hyvin koossa, mutta on siitä huolimatta suussasulavan pehmeä.

Fudgen makumaailmaa voi suklaan lisäksi muokata myös lisäämällä joukkoon esimerkiksi pähkinöitä, lakritsin paloja tai kuivattuja marjoja tai miltei mitä tahansa muuta mielikuvituksen rajoissa.

Tätä ohjetta miettiessäni paahdoin valkosuklaafudgen joukkoon omia joulun lempinaposteltavia eli pähkinöitä, mutta ennen paahtamista maustoin ne suolan sijaan Kikkomanin soijakastikeella. Soijakastike sopikin näihin tosi ihanasti ja jo pelkistä pähkinöistä tuli ihanan suolaisia naposteltavia. Suolaisuutensa takia ne sopivat loistavasti yhteen myös makeamman valkosuklaafudgen kanssa.

Koska valkosuklaa on itsessään aika makeaa, humpsautin koemielessä myös suoraan fudgen joukkoon Kikkomanin soijakastiketta. Valkosuklaafudgen makumaailman nousi näin tehden uudelle tasolle ja oli hilkulla, ettei tyttäreni syönyt ensimmäistä testierää yksikseen. Soijakastikkeessa on suolan lisäksi myös umaminen maku, joka mielestäni sopii kinuskin lisäksi tähän fudgeen tosi kivasti.

 

Tässä ohje, jolla pystyt tekemään sekä pähkinä-valkosuklaafudgeja että paahdettuja pähkinöitä.

Astetta parempi pähkinä-valkosuklaafudge

Koosta riippuen noin 80-100 palaa

Aineet:

650 g valkosuklaata

1 prk (à 398 g) kondensoitua maitoa

2 tl Kikkoman soijakastiketta

1/4 tl merisuolaa

2 tl vaniljasokeria

Lisäksi paahdettuja pähkinöitä:

3-4 dl pähkinöitä (maapähkinöitä, cashewpähkinöitä, manteleita. Ks. vinkkiosio alempaa)

2 tl rypsi- tai rapsiöljyä

2 tl Kikkoman soijakastiketta

Ohje:

Aloita paahtamalla pähkinät. Sekoita kulhossa 2 tl öljyä ja 2 tl Kikkomanin soijakastiketta sekaisin. Lisää pähkinät ja sekoita, kunnes pähkinät ovat kauttaaltaan öljy-soijakastikkeseoksen peitossa. Levitä pähkinät leivinpaperoidulle uunipellille. Paahda pähkinöitä 175 asteessa keskitasolla noin 20 minuuttia. Sekoittele aluksi 5-6 minuutin välein ja loppupuolella 2-3 minuutin välein. Pähkinät ovat sopivasti paahtuneita, kun ne ovat saaneet väriä pintaansa ja alkavat tuoksua. Pähkinät palavat helposti, joten älä karkaa uunin läheltä kovin kauas paahtamisen loppupuolella.

Paahdetut ja soijakastikkeella maustetutpähkinät

Jäähdytä pähkinät. Rouhi noin 1 dl pähkinöistä karkeaksi rouheeksi, nämä tulevat fudgen päälle. Valmistele noin 20 x 30 cm kokoinen vuoka laittamalla leivinpaperi sen päälle.

Tee fudgemassa. Kaada kattilaan kondensoitu maito, pilkottu valkosuklaa sekä 2 tl soijakastiketta.

Lämmitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut ja massa on tasaista ja sileää. Sekoita kokonaiset paahdetut pähkinät suklaamassan joukkoon. Levitä fudgemassa tasaiseksi levyksi leivinpaperin päälle vuokaan noin 20 x 30 cm alalle.

Ripottele pinnalle vielä pienemmäksi rouhitut pähkinät ja painele kevyesti pintaan kiinni.

Pähkinä suklaafudge

Anna fudgemassa ensin jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nosta vuoka sen jälkeen jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai kunnes fudge on kovettunut. Leikkaa jähmettynyt fudgelevy haluamasi kokoisiksi paloiksi.

Vinkit:

* Saat säädettyä fudgen paksuutta vuoan koolla. Levittämällä fudgemassan pienempään vuokaan, saat korkeampia fudgepaloja, kun taas levittämällä sen isompaan vuokaan, saat pienempiä paloja.

* Jos haluat pähkinöistä kuoret pois, laita jäähtyneet pähkinät leivinliinan sisään ja pyörittele niitä sen sisällä. Näin saat kuoret irtoamaan. Muista, että myös osa mausteista irtoaa samalla, joten pähkinöistä ei tule kuorimalla aivan niin suolaisia.

* Jos haluat syödä paahdetut pähkinät sellaisenaan tai antaa lahjaksi, voit sekoittaa öljy-soijakastikeseokseen ripauksen tummaa sokeria. Näin pähkinöiden pinta karamellisoituu ja niistä tulee vieläkin herkullisempia pelkiltään syötävinä.

* Miltei kaikki pähkinät sopivat paahdettaviksi, mutta vältä saksanpähkinää, ellet erityisesti rakasta mädäntyneen kalan hajua ja makua…

* Fudget säilyvät myös huoneenlämmössä, mutta suosittelen säilyttämään niitä jääkaapissa ilmatiiviisti suljettuna. Kun haluat ottaa kaiken irti fudgen makumaailmasta, nauti se huoneenlämpöisenä.

 

Arvonta-asiaa:

ARVONTA-AIKA PÄÄTTYNYT!

Tässä tulee vielä tarkemmat ohjeet arvontaan, jossa on voittona Kikkomanin tuotepaketti!

Osallistut arvontaan vastaamalla alla olevaan kommenttipoksiin vastauksen kysymykseen: Käytätkö sinä soijakastiketta? Jos kyllä, mihin kaikkeen käytät sitä?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy 29.11.2020 klo.23.59. Suoritan arvonnan kaikkien osallistujien kesken 30.11.2020 ja ilmoitan voittajalle voitosta henkilökohtaisesti. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdallesi. Yhteystietoja ei käytetä muuhun tarkoitukseen. Palkinnon arvo on n. 50€ ja arvonnan säännöt löytyvät täältä.

Onnea arvontaan!

ARVONTA SUORITETTU!

Arvontaan osallistuvia vastauksia saapui määräaikaan mennessä noin 160 kappaletta. Vastauksista päätellen soijakastiketta käytetään monipuolisesti erilaisiin suolaisiin ruokiin pataruoista kiinalaisiin ruokiin ja wokeista paahdettuihin kurpitsan siemeniin. Nam!

Numeroin vastaukset saapumisjärjestyksessä ykkösestä eteenpäin ja suoritin arvonnan netistä löytyvällä randomgeneraattoria apuna käyttäen. Arvonnan voitti:

nimimerkki ”Sini” vastauksellaan: ”En käytä mutta olisi kyllä kiinnostavaa oppia käyttämään sitä!”.

Palkinnon voittajaan on saatu yhteys. Onnittelut vielä tätäkin kautta!

163 vastausta artikkeliin “Astetta parempi pähkinä-valkosuklaafudge (+ arvonta)”

  1. Kiinalaisen ruoan laitossa ja sushin kanssa.

    Tykkää

  2. Käytän soijakastiketta kalaan, lihaan sekä kastikkeisiin

    Tykkää

  3. Wokkeihin ja kastikkeisiin sekä kanaruokiin syvyyttä antamaan🙂

    Tykkää

  4. Soijakastike on ollut käytössä lähinnä suolaisissa kastikkeissa, tuomassa makua. Nyt sinun kinuskiohjeesi inspiroimana, kaapissa odottaa uusi pullo ja tänään lähtee kakku testiin. Jouluksi varmasti myös tätä fudgea lahjapussukoihin. Kiitos inspiraatiosta 😍

    Tykkää

  5. Riisin kanssa, wokkiruokiin. Voisin kokeilla muutakin.

    Tykkää

  6. Nykyään leivontaan 😉

    Tykkää

  7. Wokkiin ja erilaisiin kastikkeisiin, mutta bravuurini on karamellisoidut sipulirenkaat, joihin tulee soijakastiketta, hieman tummaa siirappia ja myllystä rouhittua mustapippuria.

    Tykkää

  8. Ja aito voi kuuluu asiaan. Pannulla paistaen ensin, soijakastiketta, vähän vettä ja haudutusta pehmeäksi, siirappia ja lopuksi mustapippuria päälle 🙂 sopii niin lisukkeeksi kuin myös hamppareiden väliin.

    Tykkää

  9. Rakastan grillattua lohta teriyakikastikkeen ja soijakastikkeen kera. Sen kanssa menee useimmiten. Kokkailen usein arkiruoaksi wokkeja, joihin soijakastike ehdottomasti kuuluu. Tätä postauksen reseptiä on nyt kyllä myös pakko kokeilla, mies ihastui heti kuviin! Huomenna kummallakin arkivapaa ja treffipäivä, ei kun leipomaan!

    Tykkää

  10. Aika moneen ruokaan suolan sijaan. Possuwok, muidenkin lihojen marinadit, riisille, sushille, hapanimeläkastikkeet…

    Tykkää

  11. Käytän soijakastikkeita wokeissa ja välillä sujautan myös keittojen joukkoon! En todellakaan tiennyt että kyseistä tuotetta voisi käyttää myös leivonnassa! Siistiä💪🤩

    Tykkää

  12. Käytän soijakastiketta liharuokiin.

    Tykkää

  13. Lähes tulkoon kaikkeen, mutta etenkin riisiin ja jauhelihaan.

    Tykkää

  14. Käytän sitä riisin kanssa jos ei ole kastiketta, tai ehkä muutenkin. Kastikessa ja wokeissa käytän myös

    Tykkää

  15. En varmaan ole koskaan maistanutkaan

    Tykkää

  16. Kastikkeisiin olen yleensä käyttänyt, mutta täytyypä testata tätä reseptiä tulevissa ystien pikkujouluissa 😋👍👌

    Tykkää

  17. Kantarellikastikkeeseen, kiinalaisiin ruokiin. Fudge täytyy kokeilla!

    Tykkää

  18. Wokkeihin, kastikkeisiin, riisiin, tofuun ja soijarouheen maustamiseen 😊 nyt mene kyllä tämäkin resepti testiin 😍

    Tykkää

  19. Kyllä käytän, monenlaiseen ruokaan. Kasviksiin riittää usein soijakastike pelkästään.

    Tykkää

  20. Marinointikastikkeisiin sekä esim.stroganofin maustamiseen, keittoihin ja nyt todennäköisesti näihin fudgeihin. Kuulostavat niin maukkailta, että täytyyhän näitä testata 👍

    Tykkää

  21. Soijakastiketta käytän perinteisesti ruoanlaitossa. Itämaiset ruoat, marinadit jne. Mielenkiintoista olisi kokeilla leivonnassa.

    Tykkää

  22. Käytän Wokkiin, kastikkeisiin,marinadeihin ja sushin kanssa 😍

    Tykkää

  23. Tulee käytettyä paljonkin. Aasialaiset ruoat, erlaiset kastikkeet, pöytämausteena jne 🙋‍♀️😋

    Tykkää

  24. Wokkeihin ja kastikkeisiin olen käyttänyt, mutta nyt kyllä testaan myös tuota sinun ohjetta.

    Tykkää

  25. Maarit Pensasmäki avatar
    Maarit Pensasmäki

    Kiinalaisen ruoan kanssa 😋

    Tykkää

  26. Uudistamassa,lihassa,kastikkeessa mausteena.

    Tykkää

  27. Edelliseen piti laittaa uuni kalassa 😀

    Tykkää

  28. Nam näyttääpä hyviltä! Itse käytän soijakastiketta lähinnä wokeissa ja sushin kaverina. Kesäisin käytän soijakastiketta öljyn ja grillimausteen kanssa herkullisena marinadina 😋

    Tykkää

  29. Jestas, että on hyvän näköistä makiaa soijakastikkeella maustettuna. Herahti ihan suussa makunystyrät. 😋Mä olen käyttänyt Kikkoman soijakastiketta lihan päälle, sushiin ja joskus tl suoraan suuhun. On vaan niin hyvää!

    Tykkää

  30. Oon köyttäny oikeestaan vaan kanakastikkeeseen! Näitä täytyy kyllä testata!

    Tykkää

  31. Oon käyttäny oikeestaan vaan kanakastikkeeseen! Näitä täytyy kyllä testata!

    Tykkää

  32. Sushin kanssa ja muutenkin olen käyttänyt vain suolaisiin ruokiin harvakseltaan. Nyt ostin kuitenkin soijakastiketta ihan vaan kinuskiasi varten, mutta myös tämä menee testilistalle!

    Tykkää

  33. Lihaan, kalaan, kastikkeisiin, wokkiruokiin. Joskus, kun jää riisiä tähteeksi, niin paistan sitä seuraavana päivänä pannulla ja laitan kananmunan sekaan, sekä tietysti loraus soijakastiketta.

    Tykkää

  34. Lohen päälle loruuttelen.

    Tykkää

  35. En itse osaa käyttää soijaa mihinkään, mutta puoliso käyttää sitä sushiin

    Tykkää

  36. Käytän paljonkin! Wokkiin, marinadiin, pastasalaattiin yms.

    Tykkää

  37. Käytän lähes kaikkeen ruuanlaittoon.

    Tykkää

  38. Soijaa tulee käytettyä suolan sijaan oikeastaan kaikkeen ruuanlaittoon

    Tykkää

  39. Kyllä käytän – suosikkikastike.

    Yleensä riisin joukkoon.

    Tykkää

  40. Kastikeisiin , keittoihin ja marinadiin

    Tykkää

  41. Aasialaisen, kiinalaisen ruoan kanssa, riisiin, uunimunakkaan mausteeksi, suolaisen piirakan päälle.

    Tykkää

  42. Soijaa käytän joka päivä ruoanlaitossa. Kaikkeen sopii :kastikkeet,wokit,meksikolaiset,riisi,lihanaudat..

    Tykkää

  43. Käytän, erityisesti wokkeihin.

    Tykkää

  44. Tosi vähän olen käyttänyt, viimeksi lohen kanssa. Tuota reseptiä kyllä kokeilen.

    Tykkää

  45. Yleensä kasviksiin. Nyt voisin kokeilla tohon valkosuklaafudgeen 😋

    Tykkää

  46. Tosi vähän olen käyttänyt, viimeksi loheen. Tuota reseptiä kokeilen kyllä, ehkäpä menee Joulupakettiin.

    Tykkää

  47. Käytän riisin kanssa 🙂

    Tykkää

  48. Monenlaiseen ruokaan, varsinkin riisin ja nuudelin kanssa syötäväksi. Pitäisi kokeilla myös suolaiseen kinuskiin, oli jossakin sellainen ohje.

    Tykkää

  49. Käytän! Etenkin wokkeihin sekä kalan kanssa. Tästö postauksesta rohkaistuneena ajattelin seuraavaksi kokeilla makeaan ”leivontaan” eli teen tällä ohjeella fudgeja 🙂 Hiukan jännityksellä odotan minkälisen vivahteen pieni määrä soijakastike voi tuoda näihin.

    Tykkää

  50. Kaalipata ei oo mitöän ilman soijakastiketta.

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *