Voi vitsit kuinka ihanaa, että vihdoinkin on ohje, jolla saa aikaan täydellisen sitkoisen ja pehmeän pullataikinan! Taikina on myös ihanan helppo tehdä, sillä se valmistuu yleiskoneessa ilman, että käsiä täytyy upottaa taikinaan. Samalla kun yleiskone vaivaa taikinan, voit keskittyä täytteen tekemiseen, uunipeltien valmisteluun, lasten kanssa leikkimiseen, löhöilyyn, puutarhan hoitoon tai miltei mihin tahansa vain haluat. Ja hetken päästä pääsetkin leipomaan pehmeitä pullia, joilla saat mahan niin täyteen, ettet hetkeen edes kaipaa pullaa. Samalla taikinalla onnistuu niin peruspullat, korvapuustit kuin munkitkin.
Monet ovat jo varmaan kyllästymiseen saakka lukeneet minun ja pullataikinan välisestä suhteesta. Olen koko aikuisikäni haaveillut pääseväni käsiksi pullataikinan saloihin ja oppivani täydellisen pullan teon. Käsinvaivaaminen on kuitenkin taikinan teossa se, mitä vihaan yli kaiken. Inhoan nimittäin sitä tunnetta, kun taikina tarttuu sormiin eikä sitä saa kaavittua niistä heti irti. Käteni, selkäni ja hermoni eivät myöskään kestä sitä pitkää vaivaamisaikaa, jota kunnon sitkoinen ja pehmeä pullataikina vaatii. Päätinkin harjoitella taikinan tekemistä ensisijaisesti muutama vuosi sitten hankkimallani yleiskoneella.
Tutustuin ennen taikinan tekemistä molekyyligastronomian sivuihin, josta sai reilusti vinkkejä täydellisen pullataikinan tekemiseen. Pongasin sieltä toisen hyvän taikinan salaisuuden eli sen, että jos jauhoja lisää hissuksiin, jauhojen sitko jää heikommaksi, kuin jos kaikki jauhot lisää joukkoon heti alussa ja jatkaa vaivaamista niiden kanssa. Tällöin kaikki jauhot ottavat osaa gluteiiniverkoston muodostumiseen eli tekevät pullataikinasta kunnolla sitkoisen. Jos jauhot lisää erissä, vain alussa lisätyt jauhot ovat saaneet eniten vaivaamista, kun taas viimeisimpiä jauhoja on vaivattu ehkä vain minuutti, jolloin ne eivät ole osallistuneet sitkon muodostamiseen parhaalla mahdollisella tavalla. Kun kaikki jauhot lisätään alussa, muodostoo sitkosta kestävämpi.
Toinen vinkki liittyy vaivaamisaikaan. Vaikka olen saanut jo tähän mennessä parhaimmat taikinat juuri yleiskoneella, silläkin on jäänyt uupumaan sitkoa, sillä en ole tiennyt sopivaa vaivausaikaa. Paitsi nyt!
Mutta kuinka kauan on tarpeeksi kauan? Yleensä sanotaan, että taikina on valmista silloin, kun se irtoaa kulhon reunoilta. Yleiskoneen kanssa kokeillessani en ole huomannut tätä reunoilta irtoamista kuin siinä yhteydessä, kun olen lisännyt joukkoon jauhoja. Tämä on voinut tapahtua jo kahden minuutin vaivaamisen jälkeen, jolloin gluteiiniverkosto ei ole ollut tarpeeksi vahva eli sitko on ollut huono.
Myös liian pitkällä vaivaamisajalla on ongelmansa, sillä liika vaivaaminen rikkoo jo syntyneen gluteiiniverkoston, josta ei ole enää paluuta ja sitkoa ei enää tuon jälkeen takaisin. Tuon tiedon takia en ole aiemmin uskaltanut vaivata taikinaa kuin maksimissaan noin 10 minuuttia. Vinkin sopivasta vaivaamisajasta löysin vähän aikaa sitten Kakkuviikarin vispailuja -blogista, kun huomasin hänen ohjeensa pehmoisista munkeista. Siinä taikinaa vaivataan miltei puolituntia, jonka aikana taikinaan tulee tarpeeksi sitkoa.
Kolmas vinkki on: Mitä vähemmän taikinassa on jauhoja, sitä pehmeämpiä pullista tulee. Kunhan siis myös sitko on kunnossa. Taikinaan kannattaakin lisätä aluksi ohjeessa oleva pienempi määrä jauhoja ja lisätä niitä vasta tarvittaessa vaivaamisen loppupuolella, jos taikina näyttää ei-sitkoiselta. Taikinaan voi halutessaan lisätä myös munan, joka tekee taikinasta aavistuksen paremmin leivottavan, mutta yleensä pidemmässä säilytyksessä se vain kuivattaa pullan. Tämän takia en laittanut sitä ohjeeseenkaan.
Munkkitaikinaan tai rasvasia täytteitä sisältäviin pulliin voi laittaa vähän vähemmän rasvaa, kuin pyöreiksi pulliksi pyöriteltäviin pulliin, sillä munkit kuitenkin imevät rasvaa paistuessaankin.
Alla oleva kuva on muuten poimittu arkistojen kätköistä ja aiemmista korvapuusteistani. Tällaisia ne olivat aina, tein mitä tahansa.

Tällä ohjeella onnistuin ensimmäistä kertaa saamaan yllä olevassa kuvassakin näkyvät levahtaneen sammakon näköisten ”sammakkopuustien” sijasta aivan korvapuustien näköiset pullat! Arvatkaa vain, millainen ilontanssi keittiössäni näkyi sillä hetkellä oli, kun huomasin onnistuneeni. Ja salaisuus oli yksinkertaisesti vain kunnon sitko. Tämän taikinan kanssa olen jopa nauttinut pullan leipomisesta. Seuraavaa kertaa odotellessa.
Tässäpä tulee tämä ihana ohje.
Helppo ja pehmeä pullataikina yleiskoneella
noin 24 munkkia / pullaa
Aineet:
5 dl maitoa
1.5-2 dl sokeria
1.5 tl suolaa
1-1.5 rkl kardemummaa
13-14 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
2 pss (á 11 g) kuivahiivaa (TAI 1 pkt = 50 g tuorehiivaa murusteltuna)
100-150 g huoneenlämpöistä voita TAI 1-1.5 dl juoksevaa rasvaa (öljyssä paistettaviin munkkeihin vähemmän, uunissa paistettaviin pulliin enemmän)
Ohje:
Lämmitä maito noin 42 asteiseksi (tuorehiivaa käyttäessäsi kädenlämpöiseksi). Mittaa kaikki aineet yleiskoneen kulhoon, jossa on taikinakoukku. Laita jauhoja ensin vähemmän ja lisää vaivaamisen loppupuolella tarvittaessa hieman lisää. Vaivaa taikinaa yleiskoneen pienimmällä nopeudella 25-30 minuuttia. Taikina on valmis, kun se ei tartu sormiin ja siihen saa taikinaa venyttämällä aikaan miltei läpinäkyvän ”ikkunan”. Anna taikinan levätä 10 minuuttia ja leivo taikina pulliksi, munkeiksi, pitkoiksi, korvapuusteiksi tai mitä vain haluat. Kohota tämän jälkeen kunnolla eli kaksinkertaisiksi.
Paista:
Pikkupullia tai korvapuusteja 225 asteessa keskitasolla noin 10-15 minuuttia.
Isompia pullia 200 asteessa keskitasolla noin 15-20 minuuttia.
Pitkoja 200 asteessa ala- tai keskitasolla noin 25 minuuttia.
Munkkeja 180 asteisessa öljyssä noin 2 minuuttia per puoli.
Vinkit:
* Mitä pehmeämmäksi saat jätettyä taikinan = mitä vähemmän jauhoja käytät, sitä pehmeämpiä pullista tulee. Kunnon sitko on se tärkein juttu.
* Voit käyttää taikinassa myös tuorehiivaa. Kakkuviikarin mukaan tuorehiivaa ei tarvitse sulatella nesteeseen, vaan riittää, että hiivan murustelee muiden aineiden joukkoon yleiskoneen kulhoon. Jos käytät tuorehiivaa, lämmitä maito 37 asteiseksi.
* Mikäli teet sokeritäytteisiä tai -kuorrutteisia pullia, voit laittaa taikinaan vähemmän sokeria. Pyöreisiin peruspulliin voi laittaa isomman määrän sokeria.





Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)