Itse tehty sitruunatahna eli lemon curd on ihanaa! Se sopii niin kakun täytteeksi, mousseihin, rahkan ja jogurtin kanssa syötäväksi, macaronien täytteeksi tai minne vaan, mihin voi kuvitella kirpeänmakean sitruunatahnan sopivan. Tämä lemon curd valmistuu ilman kananmunaa ja on (siitä huolimatta) aivan ihana.
Täytin muutama viikko sitten pyöreitä vuosia. Juhlimme niitä vain oman perheen ja äitini kanssa. Leivoin britakakun, jonka täyteeksi päätyi mm. tätä lemon curdia. Tarvitseeko edes sanoa, että tuli kyllä todella hyvän makuinen kakku! Makeaa britakakkupohjaa yhdessä hieman kirpeämmän sitruunatahnatäytteen kanssa, nam!
Tykkään tehdä lemon curdit itse, sillä tällöin sen makeutta ja kirpeyttä pystyy itse säätelemään. Tästä tahnasta tuli raikas, reilun sitruunainen ja miedon makea. Makeutta löytyi kuitenkin sen verran, että yhdessä britakakun täytteessä käytettynä maku oli juuri passelin makuinen.
Tahnan tekeminen on myös helppoa ja nopeaa. Tässä munattomassa versiossa ei myöskään tarvitse pelätä sitä, että lopputuloksena olisi liiallisen keittämisen seurauksena sitruunaista munakokkelia, kuten kananmunaa sisältävästä joskus saattaa tulla. Tästä tahnasta tulee sileää ja herkullista, makeaa ja kirpsakkaa.
Munaton sitruunatahna eli lemon curd
noin 3 dl
Aineet:
2 dl sitruunan mehua (sitruunan koosta riippuen n. 3-4 sitruunan mehut)
n. 3 sitruunan hienoksi raastettu kuori
2 dl hillosokeria
2 rkl maissitärkkelysjauhoja
75 g voita
Ohje:
Pese sitruunankuoret todella huolellisesti harjalla lämpimän veden alla miedolla pesuaineella tai käytä luomusitruunoita.
Sekoita kattilassa sitruunoista puristettu mehu, sitruunoista hienoksi raastettu kuori, hillosokeri sekä maissitärkkelysjauho keskenään hyvin sekaisin. Kuumenna seos kiehuvaksi kovalla lämmöllä ja alenna sen jälkeen lämpöä niin, että seos juuri ja juuri kiehuu. Keitä 2 minuuttia välillä sekoitellen. Nosta kattila pois levyltä. Lisää joukkoon samantein kuutioitu voi ja sekoita, kunnes kaikki voi on sulanut. Jäähdytä ensin huoneenlämpöikseksi ja nosta vielä jääkaappiin vähintään 1-2 tunniksi tai kunnes seos on jääkaappikylmää.
Kun sitruunatahna on kylmää, vatkaa se vatkaimella kuohkeaksi noin 1 minuutin ajan ja kaada hyvin pestyihin purkkeihin.
Säilytä valmis sitruunatahna jääkaapissa.
Vinkit:
* Voit tehdä limestä samantyyppisen curdin korvaamalla vain sitruunan limellä.
* Voit jättää sitruunacurdin myös vatkaamatta. Tällöin siitä ei tule niin ilmavaa ja kuohkeaa, ja koostumus on aavistuksen löysempi. Maku on joka tapauksessa aivan ihanan makeankirpeä.





Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)