Vietimme vähän aikaa sitten 11-vuotishääpäiväämme sekä samalla myös yhdistettyjä nimipäiviä miehemme kanssa pienellä porukalla perheen kesken. Vaikka tykkään kovin luoda itse erilaisia leivontaohjeita, olen ehkä hieman jämähtänyt kokeilemaan vain tietyn tyyppisiä leivonnaisia. Tämän takia valmiit testatut ohjeet ovat kultaakin kalliimpia, sillä niistä saa erilaisia ideoita omiin leivonnaisiin ja niiden myötä herkkujen monipuolisuus kasvaa myös omassa keittiössä.
Kun suunnittelin leivonnaisia tuohon pieneen arkiseen juhlahetkeemme, plarasin läpi Kotiliesi-lehtiä. Niistä löytyy aina paljon erilaisia ohjeita, ja nuo ohjeet toimivat ideapankkina moneen hetkeen. Löysin lehdistä vaikka mitä ihanuuksia, mutta päädyin lopulta leipomaan lehden ohjeiden mukaan kolme herkullisen kuulloista, minulle täysin uutta ohjetta: Kookosjuustokakun appelsiini-passionkiilteellä, mokkabebejä ja suolaiseksi kylmäsavulohi-munakasrullan.
Vaikka päivien tunnit kuluivat lasten, töiden, puutarhahommien ja muiden arkipuuhien parissa, näiden tekeminen onnistui yllättävän kivuttomasti kaiken muun lomassa. Mokkabebet tein etukäteen pakkaseen valmiiksi, maidottoman juustokakun teko onnistui pienissä pätkissä yhden päivän mittaan ja suolaisen munakasrullan tein juhlapäivän aamuna vetäytymään jääkaappiin, jonka jälkeen koristelin munakkaan vielä ennen kuvaamista ja syömistä.
Kaikista leivonnaisista tuli ihania! Yllättäen myös lapset tykkäsivät näistä, vaikka luulin esimerkiksi mokkabebejen olevan liian voimakkaita heille. Mutta ehei, kaikki olisivat napsineet niitä enemmän napaansa, mitä äiti salli. Samoin kuvittelin kookosjuustokakun kohdalla, mutta hyvin tuo eksoottisemman makuinen kakku hävisi parempiin suihin, eikä kukaan kieltäytynyt toisesta palasta.
Leivontaohjeiden lisäksi Kotiliesi-lehdessä annetaan myös muita ajankohtaisia, vuoden aikaan sopivia, monipuolisia vinkkejä. Esimerkiksi puutarhan hoidosta, Pääsiäisen askarteluista, polkupyörän valintaan vaikuttavista asioista, sadekelin tuomien tunnelmallisten hetkisen luomisesta ja vaikkapa villasukkien neulomiseen. Mukana on aina myös henkilöhaastatteluja ja usein myös psykologisia lähestymistapoja erilaisiin tilanteisiin.

Itse, keski-ikää lähestyvänä kolmen lapsen äitinä, löydän arjen pieniä nautintoja monistakin asioista. Kaksi kertaa kuukaudessa käy niin, että postit haettuani nappaan Kotiliesi-lehden käsiini ja jätin loput postit pöydälle odottamaan tarkempaa syyniä. Häivyn lehteni kanssa olohuoneeseen ja käyn innolla läpi mitä tuo monipuolinen lehti tällä kertaa tarjoaa. Ensimmäiseksi vilkaisen läpi, heh, mitäs muutakaan kuin ruoka- ja leivontaohjeet. Merkkaan myös muut mielenkiintoiset sivut heti ylös. Palaan niihin vielä uudestaan, sitten paremmalla ajalla ja samalla saan merkatuista kohdista omat arjen nautinnolliset lukuhetkeni. Parasta on kuitenkin jaettu ilo ja olikin ihana nautiskella testaamiani kolmea lehdestä löytynyttä leivonnaista perheen kanssa.

No niin, ja nyt on aika kertoa noiden maukkaiden, nopeasti jääkaapista kadonneiden leivonnaisten ohjeet.
Ja hei! Tämän jutun lopusta löydät tarkemmat tiedot otsikossa mainitusta arvonnasta, johon osallistumalla voit voittaa Kotiliesi-lehden vuosikerran! Kannattaa siis osallistua! Pst. ARVONTA ON JO SUORITETTU!
Mokkabebet
Mokkabebet ovat minulle täysin uusi tuttavuus. Olen tehnyt bebejä ainoastaan kerran, vuosia sitten, tarkalleen ottaen vuonna 2012 mansikan ja valkosuklaan makuisina. Silloin suunnittelin tekeväni niitä joskus vielä uudestaan. Kun näin mokkabebejen ohjeen Kotilieden lehdessä, tiesin sen hetken olevan nyt.
Mokkabebeihin keitetään ensin mokan makuinen kiisseli. Olen ennenkin tehnyt kiisseleitä, mutta nyt törmäsin sen kanssa pieneen ongelmaan. Vika ei ollut ohjeessa vaan leipojassa, joka keitteli kiisseliä aivan liian kovalla lämmöllä ja oli niin innoissaan ohjeesta, ettei huomannut ottaa kiisseliä pois levyltä ajoissa. Lopputulos oli järkyttävä, musta, juoksettunut massa, ja se menikin vauhdilla roskiin. Seuraavalla yrittämällä madalsin lämpöä tarpeeksi ja vahdin kunnolla kiisselin sakenemista. Lisäksi vaihdoin metallisen vispilän muoviseen, sillä halusin minimoida ylikuumenemisen riskin. Näiden muutosten jälkeen kiisseli onnistuikin hienosti.
Alkuperäisessä ohjeessa leivokset tehtiin leivosvuokiin, mutta koska en itse omista sellaisia, käytin muffinssipeltiä.
Vaikken tykkää kahvista juomana, niin se sopii leivontaan kuitenkin todella hyvin. Mokkabebet maistuivat ihanasti kahville ja nämä olivat oikein herkullisia. Myös muu perhe tykkäsi näistä, jopa lapset. Koska ohje on pitkä, tein ohjeen eri tyyliin kuin yleensä. Nyt ohje on pätkitty seuraaviin osiin: pohjataikina, mokkakiisseli, täytteeseen lisäksi, kuorrutus ja koristelu. Kunkin osan ainesosien jälkeen on ohje. Vaikka ohje on pitkä, ei näiden tekeminen ole kuitenkaan hankalaa.
Mokkabebet
14-16 kpl
Pohjataikina:
150 g voita
1 dl tomusokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 muna
Ohje pohjiin:
1.) Tee taikina. mittaa monitoimikoneeseen voi, tomusokeri ja jauhot. Aja leikkuuterällä tasaiseksi muruksi. Jos sinulla ei ole monitoimikonetta, voit tehdä tämän vaiheen myös nyppimällä rasvan jauhojen joukkoon. Lisää muruihin muna ja pyöräytä tasaiseksi taikinapalloksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Sillä välin, kun pohjataikina on jääkaapissa, valmistele mokkakiisseli. Ohje alempana.
2.) Kun kiisseli on valmis ja pohjataikina on ollut jääkaapissa vähintään puoli tuntia, tee pohjat valmiiksi. Voitele leivosvuoat tai muffinssipellin kolot kevyesti. Jos käytät muffinssivuokia, varmista pohjien irtoaminen laittamalla leivinpaperista tehdyt pitkät suikaleet kolojen päälle. Näiden avulla valmiit pohjat on helpompi nostaa pois koloista.
Pehmennä kylmää taikinaa hetki alustalla. Jauhota alusta ja kaulitse taikina ohueksi levyksi. Paina levystä leivospohjia pyöreällä muotilla tai esimerkiksi isohkolla kahvikupilla (halkaisija 10 cm). Painele vuokien pohjalle ja reunoille. Jos reunat jäävät ruttuun, painele niitä tiiviiksi, jotta reunoille ei jää rakoja, joista täyte saattaa valua pois.
Nosta päälle paperiset muffinssivuoat ja täytä ne keraamisilla paistokuulilla, kuivatuilla herneillä tai riisillä. Kypsennä pohjia ensin 175 asteessa ensin 10 minuuttia. Nosta painot varoen pois ja jatka paistamista 7-8 minuuttia, kunnes pohjat alkavat saamaan väriä. Nosta pohjat jäähtymään.
Mokkakiisseli:
1.5 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 rkl espressopikakahvijauhetta
2 keltuaista
1.5 rkl maissitärkkelysjauhoja
Mokkakiisselin ohje:
Tee kiisseli. Mittaa kuohukerma, sokeri, espressopikakahvijauhe, keltuaiset ja maissitärkkelysjauhot kattilaan. Kuumenna seosta keskilämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Varo keittämästä liian kovalla lämmöllä, sillä tällöin lopputuloksesta tulee helposti munakokkelin tapaista, ruskeaa, juoksettunutta mössöä (nimimerkillä ”Kokemusta on”). Nosta kattila liedeltä ja vatkaa hetki voimakkaasti, jotta seos jäähtyy samalla. Siirrä täyte kulhoon ja vuoraa kulho kelmulla. Nosta jääkaappiin jäähtymään ainakin tunniksi.
Täytteeseen lisäksi:
100 g voita
2 tl vaniljasokeria
Täytteen ohje:
Tee täyte valmiiksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja vaniljasokeria vaahdoksi. Lisää mokkakiisseli ja vatkaa ilmavaksi kreemiksi. Täytä jäähtyneet pohjat pursottamalla tai lusikoimalla täytettä koloihin. Älä täytä aivan täyteen, vaan jätä hieman tilaa kuorrutukselle. Nosta leivokset jääkaappiin asettumaan.
Kuorrute:
3 rkl vettä
1.5 tl espressopikakahvijauhetta
3.5-4 dl tomusokeria
Koristeluun:
Nonparelleja
Kuorrutuksen ja koristelun ohje:
Tee kuorrute liuottamalla espressopikakahvijauhe kuumaan veteen. Sekoita joukkoon tomusokeria sen verran, että kuorrutteesta tulee paksu, mutta hyvin levittyvä. Levitä kuorrute kylmien leivosten pinnalle ja koristele nonparelleilla.
Vinkit:
* Jos et omista leivosvuokia, voit paistaa pohjat myös muffinssipellillä. Muffinssipellillä pohjia tulee määrällisesti enemmän
* Pidä bebet jääkaapissa tarjoiluhetkeen asti.
* Bebet kestävät pakastamisen.
Raikas kookosjuustokakku
Toiseksi leivonnaiseksi valitsin Kookosjuustokakun Kotilieden 8.4.2020 julkaistusta numerosta. Tuo kakku näytti jo kuvissa mielettömän hyvältä ja kuulosti myös ihanalta. Kaurakeksi pohjan päällä oleva kookostäyte saa pinnalleen appelsiini-passionkiilteen. Ihanan eksoottista ja hyvää! Kakku ei viettänyt kovin pitkään meillä aikaa ja viimeinen palakin katosi tietämättäni jääkaapista hups vaan.
Kakkuun tuli minulle uutta tuttavuutta eli kondensoitua kookosmaitoa. Se osoittautuikin todella ihanan makuiseksi. Siinä maistuu selvästi kookos ja se on myös kondensoidun maidon tapaan makeaa. Sitä tulee taatusti kokeiltua jatkossakin, vähintään jäätelöissä.
Muokkasin kookosjuustokakun ohjetta hieman. Ohjeessa mainittiin ”påMACKAN tuorejuusto”, mutta sen osalta kauppojen hyllyt olivat tyhjiä, joten nappasin mukaani kookospohjaisen tuorejuuston kaltaisen levitteen. Lisäksi kuohukerman sijasta käytin kauravispiä. Kakusta tuli siis samantein maidoton. Näillä muutoksilla kakusta tuli tosi hyvä. Violifen kookospohjainen ”tuorejuusto” maistui pelkiltään melko suolaiselta, mutta makea kondensoitu kookosmaito ja raikas lime toimivat loistavasti yhteen sen kanssa.
Vastavalmistunut täyte oli jo pelkiltään herkullisen makuinen, vaikka kookoshiutaleet tuntuivat täytteessä hieman kovilta. Hyytyneessä kakussa nuo eivät kuitenkaan häirinneet lainkaan. Kakku on normikakkuun verrattuna hieman täyteläisemmän makuinen, mutta ei kuitenkaan liian tuhti, jotta kakkua jaksaa helposti ottaa toisenkin palan.
Raikas kookosjuustokakku passionkiilteellä (maidoton)
20-22 cm irtopohjavuokaan. Noin 10-12 syöjälle
Pohja:
150 g kaurakeksejä (tarvittaessa gluteenittomina)
50 g voita (tai maidotonta margariinia) sulatettuna
Täyte:
2 dl Kaslink kauravispiä
300 g Violife 100% creamy original – ”tuorejuustoa”
0.5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl (á 320 g) kondensoitua kookosmaitoa
1.5 dl kookoshiutaleita
2 limen kuoriraaste
3 tl liivatejauhetta (TAI 6 liivatelehteä)
5-6 rkl (= 2 kokonaista limeä) limen mehut
Kiille:
3 liivatelehteä
2 dl appelsiinin mehua
3 passionhedelmää
0.5 dl sokeria
Ohje:
Laita irtopohjavuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperi. Murskaa keksit tehosekoittimessa hienoksi. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele keksimuru vuoan pohjalle leivinpaperin päälle. Laita vuoka jääkaappiin täytteenteon ajaksi.
Vatkaa kauravispi paksuksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto sokereiden kanssa sähkövatkaimella vatkaten. Lisää joukkoon kondensoitu kookosmaito, vaahdotettu kauravispi sekä kookoshiutaleet ja hyvin pesty limen kuoriraaste.
Puriste limeistä mehut. Sekoita liivatejauhe 3 ruokalusikalliseen limen mehua ja anna turvota noin kolme minuuttia. Lisää loput limen mehut suoraan täytteen joukkoon. Sulata liivateseos mikrossa noin 15 sekunnin ajan tai kunnes se on kokokaan sulanut. Kaada sulanut liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten.
Ota vuoka jääkaapista ja voitele vuoan sisäreunat kevyesti öljyllä. Tämä auttaa kakkua irtoamaan nätisti. Kaada täyte vuokaan ja tasoita.
Kopauta vuokaa pari kertaa pöydän pintaa vasten, niin ilmakuplat poistuvat ja pinta tasoittuu paremmin. Laita kakku jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.
Tee vielä kiille. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Laita kattilaan appelsiininmehu, passionhedelmien sisus sekä sokeri. Kuumanna kiehuvaksi. Purista liivatteista vesi pois ja liuota liivatteet kattilaan. Jäähdytä kiille melkein huoneenlämpöiseksi. Kaada kiille kakun päälle varovasti lusikan kautta valuttaen. Nosta kylmään vielä muutamaksi tunniksi, kunnes kiille on jähmettynyt. Poista vuoan reunaosa ja nosta kakku tarjolle.
Vinkit:
* Saat kakusta gluteenittoman käyttämällä gluteenittomia kaurakeksejä
* Kotilieden vinkin mukaan saat kakusta kokonaan vegaanisen, kun käytät pohjassa rasvana maidotonta margariinia ja korvaat liivatelehdet vegegelillä. Yksi pussi vastaa noin 3 liivatelehteä.
Kylmäsavulohi-munakasrulla
Kolmas ohje löytyi Kotilieden 26.4.2020 julkaistusta numerosta 9. kylmäsavulohi-munakasrulla lohitäytteellä. Lohi, erityisesti savulohi, on sellainen, mitä meillä syötäisiin vaikka joka päivä, jos vain antaisi lasten päättää. Sen takia kylmäsavulohitäytteinen helppo munakasrulla vaikutti ihanalta kokeilulta. Ja sellainen se olikin! Ihanan lohinen, pehmeä herkku, jonka jämät maistuivat juhlapäivän jälkeisellä myös aamupalalla ja lounaalla.
Munakasrulla on helppotekoinen ja proteiinipitoinen, ja se sopiikin loistavasti vaikka ihan arki-ruoaksi. Arkisin koristelun voi jättää minimiin ja nauttia rullan vaikka ihan vain sellaisenaan. Runsaammalla koristelulla rullasta saa juhlahetkiin sopivan. Esimerkiksi syötävillä kukilla ja yrteillä koristelet rullan juhlakuntoon hetkessä.
Alkuperäisohjeessa oli täytteessä katkarapuja, mutta koska olemme enemmän lohityyppejä, joten ravut mein versiosta pois. Jotta täytettä tuli riittävästi, korvasin katkaravut laittamalla täytteeseen enemmän tuorejuustoa ja lohta. Nam, ihanaa tuli. Tässä ohje siten miten sen tein.
Kylmäsavulohi-munakasrulla
10 syöjälle
Munakas:
150 g pakastepinaattia
0.5 l kevytmaitoa
5 munaa
1 tl suolaa
0.25 tl mustapippuria
1 dl vehnäjauhoja
0.5 tl leivinjauhetta
Täyte:
200 g kylmäsavustettu siivutettua lohta
250 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl hienonnettua kevätsipulia
0.5 dl hienonnettua tilliä
0.5 dl hienonnettua ruohosipulia
mustapippuria
0.5 sitruunan kuoriraaste
1-2 rkl sitruunan mehua
Koristeluun esimerkiksi:
100 g maustamatonta tuorejuustoa
kylmäsavulohisiivuja
lohen mätiä
ruohosipulia silputtuna
versoja, yrttejä tms.
syötäviä kukkia
Ohje:
Tee munakas. Sulata pinaatti ja valuta ylimääräiset nesteet pois. Vatkaa munat rikki ja lisää joukkoon pinaatti, maito sekä suolaa ja pippuria. Sekoita joukkoon lopuksi vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Kaadat taikina syvälle leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia uunin alatasolla. Kumoa kypsä pohja toisen leivinpaperin päälle. Kumoa valmis pohja toiselle leivinpaperille ja anna jäähtyä.
Tee täyte. Hienonna kylmäsavulohi.
Pilko sipulit pienemmäksi. Lisää kaikki täytteen aineet notkistetun tuorejuuston joukkoon. Levitä täyte pohjan päälle. Kääri kuten kääretorttu, aloittaen kapeammalta sivulta. Näin rullasta tulee mahdollisimman paksu ja näyttävä.
Jätä sauma rullan alapuolelle. Nosta rulla hyvin suojattuna jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi.
Koristele: Leikkaa päädyt ohuelti pois, niin saat kauniit kierteet näkyviin. Levitä pinnalle ohut kerros tuorejuustoa. Koristele esimerkiksi kylmäsavulohiruusuilla, mädillä, yrteillä ja syötävillä kukilla ja ripottele halutessasi hieman pienemmäksi pilkottua ruohosipulia päälle.
Vinkit:
* Voit käyttää täytteeseen ja kuorrutukseen maustamattoman tuorejuuston sijasta jotain maustettua tuorejuustoa. Muista, että maustetut tuorejuustot eivät ole välttämättä täysin valkoisia, vaan niistä saat myös ulkonäköön vaihtelua.
* Voit tehdä rullan jääkaappiin valmiiksi jo päivää ennen syömistä. Näin maut tasaantuvat entistä enemmän ja samalla munakas pehmenee suussasulavaksi.
Arvonta!
Ja tässä vihdoinkin tulee ohjeet arvontaan, jossa palkintona on kaksi Kotiliesi-lehden vuosikertaa! Toisen Kotilieden vuosikerta arvonnan suoritan täällä blogin puolella ja toisen instagramin puolella. Kasvavat siis voittomahdollisuuksiasi osallistumalla molemmissa paikoissa.
Arvontaan osallistut kertomalla: Minkälaiset (lehdistä löytyvät) ruoka- tai leivontaohjeet ovat sinun lemppareitasi?
Naputtele vastauksesi tämän postauksen kommenttikenttään tuohon alapuolelle. Vastausaikaa on 24.5.2020 klo. 23.59 saakka. Suoritan arvonnan 25.5.2020. Muistathan jättää yhteystietosi, jotta saan sinut kiinni voiton osuessa kohdallesi. Yhteystiedot näkyvät vain minulle eikä niitä käytetä muuhun tarkoitukseen.
Jään innolla odottamaan vastauksianne. Onnea arvontaan! 😀
ARVONTA-AIKA PÄÄTTYNYT JA ARVONTA SUORITETTU! Vastauksia tuli reilut 200 kappaletta. Oli ihana lukea, minkälaiset leivonnaiset innostavat leipomaan ja/tai syömään. Näistä sain vinkkiä ja inspistä myös omaan leipomiseen.
Arvonnan voitti nimimerkki ”Anne”, joka kertoi, että lemppareitaan olevan ”Juustokakut ja tavallinen pulla makealta puolelta. Suolaselta puolelta erilaiset piirakat ovat hyviä.” Palkinnon voittajaan otettu yhteyttä. Onnea vielä tätäkin kautta!
Ja hei! Jos arpaonni ei suosi, voit tilata Kotilieden edullisesti täältä.















Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)