Tämän syksyn ensimmäinen omenaleivonnainen syntyi extemporee, kun sain lukijalta kysymyksiä porkkanakakun tapaan valmistuvasta omenakakusta. Innostuin tuosta ideasta samantein niin paljon, etten malttanut pitää näppejäni erossa leivontakulhosta ja päätin heti seuraavan tilaisuuden tullen käydä poimimasta naapurista muutaman omenan testejä varten. Hain testailuja varten ihanan piparkakun makuisen porkkanakakun ohjeen esille. Tuo ohje muistuttaa hyvin paljon mehevää ja kosteaa porkkanakakkua, mutta on sitä ilmavampi ja kuohkeampi. Jätin alkuperäisohjeesta vain jouluiset mausteet pois kanelia lukuunottamatta ja korvasin porkkanaraasteen omenaraasteella. Laitoin noiden omenalla maustettujen kakkupohjien väliin ja päälle sitruunankuorella maustetun tuorejuustotäytteen. Ja voi jehna kuinka ihanasti tuo sitruunakuorrutus sopikaan miedosti kanelilla maustettuun omenakakkuun. Siitä tuli yksi lempparikuorrutteistani! Ja kakusta lemppariomenakakku, nam.
Testailin ohjetta hieman eri tavoin peräti kolmesti ennen kuin päädyin tähän lopulliseen versioon.
Ensimmäiseen kakkuun laitoin liian vähän omenaa. Käytössäni oleva omenalaatu oli punakuorista ja helposti pehmenevää. Vaikka raaste olikin karkeaa, omena ”suli” taikinan joukkoon.
Toiseen versioon käytin reilusti enemmän omenaraastetta ja myös jauhoja. Tuohon versioon käytin erimerkkisiä, voimakkaamman makuisia ja kovemmiksi jääviä (talvi)omenoita. Tuosta versiosta tuli maullisesti tosi ihana, mutta omenan suikaleet tuntuivat mielestäni ikävästi kakkupohjan joukossa ”nauhoina”. Yksi vaihtoehto olisi ollut raastaa omenat hienommalla terällä, mutta tällöin omenoista tuli täysin muhjua ja raastaminen oli hankalaa.
Päätin tehdä vielä kolmannen version, johon upotin vieläkin enemmän samoista talviomenista tehtyä samanlaista karkeaa omenaraastetta. Mutta hihii, tällä kertaa keksin miten omenan saisikin pehmenemään ennen taikinaan laittamista. Tämä on varmaan monelle ihan tuttu juttu, mutta itselleni tämä oli sen aamun todellinen älynväläys. Nimittäin mikro! Kun omenat pehmentää mikrossa ennen taikinaan laittamista, ne kypsyvät sen verran, että niistä irtoava neste kostuttaa kakkupohjia entistä enemmän ja omenat myös ”sulavat” taikinan joukkoon uunissa ollessaan. Näin kakkupohjista tulee entistä mehevämpi ja pehmeämpiä ja kuohkeampia. Loistavaa!
Lisää juttua omenalaaduista löydät ohjeen alapuolelta löytyvästä vinkki-osiosta.
Tykkään tosi paljon nopeista, helpoista ja sekoitettavista taikinoista ja myös tämän kakun taikina on sellainen. Aineet mitataan yhteen kulhoon ja sekoitetaan nopeasti sekaisin. Taikina vuokiin ja vuoat uuniin ja pian keittiössä jo leijailee uuniomenan tuoksu. Kuorruttamista ennen pehmeiden ja mehevien kakkupohjien kannattaa antaa vielä jäähtyä kunnolla.
Meillä tämä kakku syötiin kotona pienellä porukalla. Omenasta, kanelista ja sitruunasta syntynyt makumaailma oli ilmeisesti muidenkin mielestä todella kohdillaan, sillä se kaikkeista kriittisinkin maistelija söi tätä vuolaasti kehuen ja löysi aina itsensä santsaamasta uutta annosta.
Tekiskö mieli? 🙂
Omenakakku porkkanakakun tapaan
n. 20 cm kakku
Aineet:
3 munaa
3 dl sokeria
1.5 dl rypsiöljyä
n. 350 g (= 4 dl tiukasti mittaan pakattuna) karkeaksi raastettua omenaraastetta
3.5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1.5 tl leivinjauhetta
vajaa 0.5 tl soodaa
0.5 tl suolaa
2 tl kanelia
Väliin ja päälle:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
25 g voita huoneenlämpöisenä
n. 1.5-2.5 dl tomusokeria
1 sitruunan hienoksi raastettu kuori
Ohje:
Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen.
Raasta omenat karkealla terällä raasteeksi ja laita raaste mikron kestävään kulhoon. Kuumenna omenaraastetta mikrossa 2-3 minuuttia välillä sekoittaen, niin että raaste kypsyy ja pehmenee hieman (ks. vinkki-osio). Anna raasteen jäähtyä hetki. Vatkaa munat, sokeri ja öljy kunnolla keskenään sekaisin. Sekoita joukkoon hieman jäähtynyt omenaraaste. Mittaa joukkoon loput aineet ja kääntele sekaisin.
Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Kaada taikina kahteen kevyesti voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan.
Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Jäähdytä pohjat kokonaan ennen täyttämistä.
Tee täyte. Vatkaa tuorejuusto ja voita sähkövatkaimella 2-3 minuuttia. Lisää joukkoon sitruunan raastettu kuori sekä maun mukaan tomusokeria. Levitä puolet täytteestä toisen kakkupohjan päälle.
Nosta päälle toinen kakkupohja ja levitä loput täytteestä sen päälle. Kakku on parhaimmillaan, kun sen antaa vetäytyä muutaman tunnin tai seuraavaan päivään. Ei muuta kuin herkuttelemaan.
Vinkki:
* Käytä kakkuun mielellään hieman happamia, leivontaan sopivia omenoita, niin saat omenan maun parhaiten esille. Muista myös, että omenoiden laadussa on eroja ja jotkut omenat pehmenevät uunissa toisia paremmin. Helpommin pehmenevät omenat sulavat taikinan joukkoon, kun taas muotonsa pitävät pysyvät muodossaan ja mahdollisesti tuntuvat kakkupohjassa ”nauhoina”. Mulla oli yhdellä kokeilukerralla käytössä noita kovempia omppuja. Ns. nauhoista huolimatta kakku maistui todella hyvälle syöjien mielestä. Itseäni nuo omena”nauhat” hieman häiritsivät, mutta jos sammutan sisälläni kytevän täydellisyyden tavoittelijan, oli tuokin kakku minusta todella hyvää. Omenat voi kuitenkin kypsentää esim. mikrossa, jolloin myös kovemmat omenalaadut pehmenevät taikinan joukkoon.
* Huomaa, että tuorejuustojen välillä on paljon eroja. Oma tuorejuustosuosikkini tähän kakkuun on Philadelphia.
* Voit paistaa kakun myös yhdessä n. 20 cm vuoassa. Tällöin kakusta tulee hieman tiiviimpii ja siitä saa leikattua 2-3 kerrosta.








Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)