
Suklaa ja mustaherukka ovat nappipari ja maistuvat ihanilta myös tässä maidottomassa, gluteenittomassa ja munattomassa juustokakussa. Ilman liivatetta valmistuva makea suklaamoussekerros on tuhdin suklainen ja kuohkea mustaherukkamousse tasapainottaa suklaisuutta kirpsakkuudellaan ja raikkaudellaan. Mustaherukkafanina tässä on kakku minun makuuni.

Gluteenittoman, maidottoman ja munattoman kakun tekeminen on ollut mielessäni jo pitkään. Tämän vuoden keväällä päätin, että sen aika koittaa viimeistään sitten kun vietämme lastemme yhteissynttäreitä ja pensaat ovat täynnä marjoja. Se hetki koittikin tämän kuun alussa. Sillä hetkellä mustaherukat olivat kypsyneet poimittaviksi, joten se oli luonnollinen valinta kakun toiseksi makumaailmaksi. Suklaa valikoitui mukaan siitä syystä, että se vain sattuu olemaan hyvä makupari mustaherukalle.

Olen jo aiemmin tykästynyt maidottomaan Kaslinkin kauravispiin, joka on miedon makuinen, hieman makea maidoton vispivalmiste, josta tulee paksu ja ilmava vaahto. Se päätyi myös molempiin mousseihin kuohkeuttavaksi elementiksi. Koska kauravispi on hieman makeaa, se ei vaadi niin paljon sokeria, mitä tavalliset vispikermat. Esim. suklaamoussekerrokseen ei tule yhtään lisättyä sokeria, vaan suklaan oma makeus riittää. Suklaamousse valmistuu ilman liivatetta, mutta hyytyy tästä huolimatta suklaan ansiosta hyvin. Itse asiassa tämän kakun ainut keksimäni miinus olikin siinä, että suklaamousse oli koostumukseltaan tiiviimpää kuin mustaherukkamousse. Aikomuksenani onkin tehdä kakku joskus vielä uudestaan ja saada suklaaosiosta aivan yhtä pehmeän höttöinen kuin mustaherukkamoussestakin. Siis kun kerran täydellisyyteen on aina pakko pyrkiä. Kakku oli ihanaa tästäkin huolimatta, joten uskallan julkaista ohjeen näinkin 🙂

Rakastuin kaura- ja vehnähiutaleista tehtyyn rapeaan juustokakun pohjaan punaherukka-juustokakun yhteydessä niin paljon, että tein tämänkin pohjan samalla tavalla, mutta ainoastaan kaurahiutaleista. Pohjasta tuli tälläkin kertaa herkullinen, mutta se oli miedomman makuinen, kun joukossa ei ollut voimakkaamman makuisia vehnähiutaleita. Näin myös täyte pääsi paremmin oikeuksiinsa, eikä pohja jyrännyt liikaa suklaan ja mustaherukan makua.

Sekä suklaan että mustaherukan maut ovat tässä kakussa voimakkaita. Itse rakastan mustaherukkaa sekä suoraan pensaasta poimittuna että leivonnaisissa, ja pidin tämäkin kakun makupaletista juuri tällaisenaan. Uskaltaisinkin väittää, että mustaherukan ystäville tämä on herkkukakku voimakkaiden makujen takia.

Välttääkseni viime hetkien kiireen päivää ennen juhlia, tein kakun osittain pakkaseen odottamaan viimeistelyä. Tein kakkuvuokaan valmiiksi sekä kauramurupohjan että suklaamoussen. Niiden jälkeen laitoin kakun pakkaseen. Otin kakun pakkasesta vuorokautta ennen juhlia ja viimeistelin sen lisäämällä päällimmäiseksi mustaherukkamoussekerroksen. Tosin huomasin suklaamoussea tehdessäni, että kakun olisi voinut hyvin ehtinyt tehdä kokonaan vasta päivää ennen juhlia, sillä suklaamousse hyytyi välittömästi levittämisen jälkeen ja mustaherukkamoussen olisi voinut lisätä päälle samantein ilman odotteluja. Suklaamoussekerros kuitenkin kesti pakastamisen mainiosti, joten eipä siitä haittaakaan ollut. Muuta kuin se, että kerran pakastettua kakkua ei saa pakastaa enää uudestaan, joten jouduimme syömään loppukakun melko nopeasti pois. Voi voi mikä uhraus 🙂
Edit. 24.8.2019 Ohjeeseen oli eksynyt painovirhe suklaiden osalta. Ohjeessa luki yhtenä ainesosana maitosuklaa, vaikka se oli vain vaihtoehto heille, jotka eivät tarvitse maidotonta ohjetta. Kiitos tarkkaavaisen lukijan, nyt ohje on korjattu maidottomaksi ja maitosuklaata sisältävän kakun ohje kerrottu vinkki-osiossa alempana 🙂
Mustaherukka-suklaajuustokakku rapealla pohjalla
n. 22 cm vuokaan, noin 12-15 syöjälle
Pohja:
n. 70 g maidotonta rasvaa (TAI voita, mikäli maidottomuudelle ei tarvetta)
3 dl kaurahiutaleita
0.5 dl sokeria
n. 30 g voita
Suklaamousse:
2.5 dl Kaslink-kauravispiä
150 g Violife 100% Vegan Creamy Original
225 g (maidotonta) tummaa suklaata (ks. vinkki-osio alempaa)
Mustaherukkamousse:
2.5 dl Kaslink-kauravispiä
250 g = n. 2.5 dl mustaherukoita soseutettuna
75 g Violife 100% Vegan Creamy Original
1 rkl vaniljasokeria
n. 3-5 rkl (maun mukaan) sokeria
1.5 tl liivatejauhetta (TAI 3 liivatelehteä)
1.5 rkl vettä
Ohje:
Aloita pohjan teolla. Sulata n. 70 g rasvaa/voita pannulla. Sekoita joukkoon sokerit ja kaurahiutaleet. Paahda hiutaleita pannulla muutama minuutti tai kunnes ne alkavat tuoksua, saavat väriä pintaansa ja kaikki rasva on imeytynyt niihin. Muista sekoittaa hiutaleita koko paahtamisen ajan, etteivät hiutaleet kärvähdä. Lisää loput n. 30 g voita pannulle ja anna sen sulaa. Levitä hiutaleseos tasaisesti leivinpaperilla vuoratun vuoan irtopohjavuoan pohjalle ja painele kevyesti tasaiseksi. Jätä vuoka sivuun jäähtymään.

Kun pohja on kokonaan jäähtynyt tee suklaamousse. Voitele vuoan reunat ensin kevyesti öljyllä, niin kakku irtoaa nätisti. Vatkaa kauravispi paksuksi vaahdoksi. Pilko suklaat mikron kestävään kulhoon ja lämmitä mikrossa noin 15 sekunnin välein sekoitellen, kunnes kaikki suklaat ovat sulaneet. Vatkaa kauravispivaahdon joukkoon Oatlyn kasvislevite sekä sulaneet suklaat. Vatkaa aineet kunnolla sekaisin. Nyt ole nopea, sillä täyte jähmettyy todella nopeasti. Kaada täyte kauramurupohjan päälle ja tasoita nopeasti tasaiseksi reunoja myöten. Laita kakku jääkaappiin mustaherukkatäytteen tekemisen ajaksi.

Tee mustaherukkamousse. Vatkaa kauravalmiste paksuksi vaahdoksi. Soseuta mustaherukat sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon Oatlyn kasvislevite. Mausta vaniljasokerilla ja sokerilla ja tarkista maku. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota pari minuuttia. Sulata liivateseos mikrossa n. 15 sekunnin ajan tai kunnes se on kokonaan sulanut. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan vatkaten. Kaada mustikkamousse suklaamoussen päälle ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Kun kakku on hyytynyt, nosta kakku tarjoilulautaselle ja poista vuoan reunat. Koristele haluamallasi tavalla esim. mansikoilla ja syötävillä kukilla.

Vinkki:
* Suklaamoussesta saa myös ihanan helpon, maidottoman ja liivatteettoman jälkiruoan. Lusikoi/pursota valmis suklaamousse laseihin ja murustele päälle keksiä. Jälkiruoka on valmis.
* Käytä kakkuun gluteenittomia kaurahiutaleita, joissa ei ole jäämiä muista viljatuotteista. Muista myös, että kakku on gluteeniton sillä varauksella, että kaura sopii.
* Pst. Jos maidottomuus ei ole pakollista, voit korvata 60 g tummasta suklaasta 85 g:lla maitosuklaata eli käytä tällöin yhteensä 165 g tummaa suklaata ja 85 g maitosuklaata. Saat täytteestä hieman makeamman ja miedomman suklaisen.
* Ohjetta muokattu lukijan vinkistä: Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty Oatlyn Påmackan -levitettä. Tuossa levitteessä on ”erittäin alhainen gluteiinipitoisuus”, mutta se ei ole täysin gluteeniton. Tällöin kakku ei välttämättä käy keliaakikolle. Muutin tuorejuuston korvaavaksi tuotteeksi Violife 100% Vegan Creamy Original.

PS. Kakku oli toinen lastemme yhteissynttäreillä tarjotuista kaksikerroksista juustokakuista. Tuon toisen juustokakun ohje tulossa blogiin lähipäivinä.
PS 2. Tässä mietiskelen, että on se kumma, kun aina pitää kokeilla juhliin kaikkea uutta ilman testaamista. Tämäkin kakku oli oikein testikakku ja sain jännittää onnistumista siihen asti, että pääsin itse ottamaan lusikallisen kakkua.
Toisaalta krooninen aikapula ei anna kovin helposti periksi sillekään, että testaisi kaikki ohjeet etukäteen. Aina kun leipoo ensimmäisen kerran jotain, on olemassa suuri riski, ettei kaikki mene aivan putkeen. Niin kävi tämänkin kakun kanssa. Tein suklaakakkuosion ensin kertaalleen, kunnes huomasin, että siitä tulee aivan liian ohut. Päätin tehdä lisäannoksen jäljellä olevista aineista. Jo vuokaan levitetty täyte kuitenkin jämähti niin nopeasti, ettei se sulautunut nätisti toisen suklaamoussekerroksen kanssa yhteen, vaan reunoille jäi ikävät rajat eri kerrosten välille. Toisaalta, kyse on vain ulkonäöstä eikä tällä ole vaikutusta makuun. Pienet ulkonäköjutut kuitenkin harmittavat silloin, kun on ollut selvä visio siitä, miltä kakku tulee näyttämään. Tässä tuo visio ei kohdannut, mutta onneksi maku oli vähintään yhtä hyvä kuin odotin. Nam.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)