Törmäsin muutama kuukausi sitten somemaailmassa Omar-juustokakkuun. En ollut tätä ennen edes ajatellut tuollaisen tekemistä, mutta kakku jäi samantein alitajuntaani ja nousi sieltä pinta, kun aloin suunnittelemaan 3-vuotiaan poikamme ja 10-vuotiaan tyttömme synttäritarjottavia. Harmittavasti en muista kenen kakun kuvan ensimmäisenä näin, sillä ajatus kakun tekemisestä syttyi vasta myöhemmin. Googletin erilaisia ohjeita, ja tekotapoja ja ohjeita olikin melkoisesti. Lähinnä omassa päässäni pyörinyttä ohjetta oli Tarun Taikakakkujen ohje, jota hän ylisti maasta taivaisiin. Päätin siis lähestyä kakkua samantapaisella ohjeella. Paitsi…
Koska Omarit ovat makeita ja täytteestä tuli melko makea, niin sujautin täytteen sisään muutaman vadelman tuomaan raikkautta. Vadelmat olivat suoraan sanottua piste i:n päällä! Tästä tuli todella ihanaa. Makean, pehmeän, suussasulavan täytteen sisään sujautetut kirpeämmän vadelmat toivat kakkuun herkullisen lisäulottuvuuden. Vadelmia olisi voinut olla vaikka hieman enemmänkin, joten laitoin ohjeeseen vaihtoehtoiseksi määräksi isomman määrän. Mun piti koristella kakku mm. pakastekuivatuilla vadelmilla, mutta juhlien valmistelukiireessä unohdin laittaa niitä kakun päälle. Ne kuitenkin sopisivat tosi ihanasti kakun makumaailmaan ja toisivat vielä hieman lisäkirpeyttä, erityisesti silloin, jos vadelmia laittaa ohjeessa olevan pienemmän määrä..
Pohjaan laitoin suklaahippukeksejä, mutta siihen voi ihan hyvin käyttää miltei mitä tahansa muitakin keksejä. Ainut mitä kannattaa huomioida on se, että keksit ovat miedon makuisia, etteivät peitä suotta täytteen mietoa kinuskisuutta.
Tämä kakku oli siis tarjolla synttäripöydässä. Tein kakun valmiiksi pakkaseen odottamaan juhlia yhtenä helteisenä päivänä, kun en halunnut lisälämmittää kotia enää yhtään pitämällä uunia päällä. Kakku kesti pakastamisen todella hyvin, eikä kakusta huomannut lainkaan, että sitä oli koskaan jäädytetty.
Nyt en yhtään ihmettele, miksi Omar-juustokakku on niin suosittu. Tätä teen mieluusti itsekin vielä uudestaan. Ehkä myös muilla marjoilla höystettynä… 🙂
Omar-juustokakku vadelmilla
22 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
200 g keksejä (käytin suklaahippukeksejä)
50 g voita sulatettuna
Omar-kastike:
1 dl vispikermaa
1 pss (á 220 g) Omar-karkkeja
Täytteeseen:
3 dl vispikermaa
400 g maustamatonta tuorejuusto, suosittelen Philadelphiaa
1 rkl vaniljasokeria
2 tl liivatejauhetta (TAI 4 liivatelehteä)
2 rkl vettä
Lisäksi:
n. 100-200 g vadelmia
Koristeluun esimerkiksi:
pilkottuja Omar-karkin paloja
pakastekuivattuja vadelmia
syötäviä kukkia
nonparelleja
Ohje:
Valmistele vuoka. Leikkaa vuoan pohjalle pohjan kokoinen leivinpaperin pala. Laita keksit kestävään pakastepussiin ja hakkaa hienoiksi esim. nyrkillä tai lihanuijan sileällä puolella. Sulata voi ja kaada pussin sisälle. Rutistele ja hiero, kunnes voi on sekoittunut kaikkialle keksimurun joukkoon. Kaada voi-keksimuruseos vuokaan ja tasoita lusikalla kevyesti painamalla. Laita vuoka jääkaappiin täytteenteon ajaksi.
Aloita täytteen kakun tekeminen tekemällä Omar-kastike. Mittaa kerma kattilaan ja kuumenna kerma kiehuvaksi. Sekoita joukkoon pienemmäksi pilkotut Omar-karkit ja jätä syrjään muutamaksi minuutiks.
Jos karkit eivät ala sulamaan tai sulavat erittäin hitaasti, nosta kattila levylle ja lämmitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen, kunnes kaikki karkit ovat sulaneet. Laita kattila kylmää vettä sisältävään altaaseen, niin kastike jäähtyy nopeammin.
Valmistele loput täytteestä. Sekoita liivatejauhe ja vesi keskenään ja jätä odottamaan muutamaksi minuutiksi.
Vatkaa 3 dl vispikermaa vaahdoksi. Laita notkistetut tuorejuustot toiseen kulhoon ja vatkaa joukkoon kädenlämpöinen Omar-kastike ja vaniljasokeri. Lisää joukkoon myös kermavaahto.
Sulata turvonnut liivateseos mikrossa n. 10 sekunnin ajan tai kunnes se on kokonaan sulanut. Lisää liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan vatkaten.
Kaada vuokaan vajaa puolet täytteestä ja tasoita. Laita täytteen päälle vadelmia.
Kaada loput täytteestä vuokaan vadelmien päälle ja tasoita. Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.
Koristele kakku ja eikun kimppuun!
Vinkki:
* Jäähdytä Omar-kastiketta tarpeeksi, sillä kermavaahto kärsii kuumasta kastikkeesta.
* Juustokakku kestää hyvin myös pakastamisen. Sulata jäätynyt kakku jääkaapissa hitaasti.
* Juustokakku on munaton, mikäli valitsee pohjaan munattomia keksejä.
* Kakusta saa gluteenittoman, jos käyttää pohjassa gluteenittomia keksejä. Huomaa kuitenkin, että Omarit saattavat sisältää vehnää, jolloin kakku ei keksien vaihdosta huolimatta sovi aivan kaikille gluteenitonta ruokavaliota noudattaville. Varmista sopivuus gluteenitonta ruokavaliota noudattavilta.












Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)