Makeankirpeä punaherukkacurd on monikäyttöinen punaherukkatahna, joka miltei mihin leivonnaiseen tahansa.
Tämänkin herkullisen idean sain Instagramissa lukijalta, kun utelin lempipunaherukkaleivonnaisia. Ensimmäinen testaamani juttu oli siis punaherukka-juustokakku ja toinen tämä ihana makeankirpeä punaherukkacurd. Ehkä tutuin curd mitä on olemassa ja mitä löytyy myös kaupan hyllyiltä on lemon curd eli sitruunatahna. Sitä voi käyttää niin macaronien täytteenä, kakuissa, piirakoissa, jogurtin kanssa, leivän päällä tai vaikka ihan vain lusikoimassa suoraan purkista. Samat käyttökohteet ovat myös tällä punaherukkacurdilla eli tämä on todella monikäyttöistä. Sitä voi yllämainittujen lisäksi käyttää myös muun muassa maustamaan Eton mess-jälkkäriä tai kääretortun sisään tai… miltei mihin tahansa.
Tämä curd syntyy helposti vain neljästä aineesta; punaherukoista, sokerista, maissitärkkelysjauhoista ja voista. Yleensä curdiin tulee myös munaa, mutta koska olen muutenkin viimeiset kaksi vuotta koittanut poikamme allergian takia kehitellä munattomia ohjeita, myös tästä punaherukkatahnasta tuli munaton. Munat ehkä toisivat curdiin enemmän täyteläisyyttä, mutta uskallan miltei väittää, että vähänkään curdeihin tottumaton ei huomaa tämän ja munaa sisältävän curdin eroja. Ihanaa herkkua, jo pelkiltään maisteltuna.
Mulla purkit vielä notkuvat jääkaapissa odottamassa parempaa hetkeä tämän käyttämiseen. Tosin en ole kokonaan malttanut pitää näppejäni tästä erossa, vaan olen käynyt aina silloin tällöin käynyt hakemassa pienen lusikallisen maistaiseksi. Pitäähän sitä tehdä laadunvarmistusta ja varmistaa, kuinka pitkään tuote pysyy hyvänä, kröhöm.
Punaherukkacurdista muuten saa todella helposti myös vegaanisen. Kurkkaa vinkkiosiosta alempaa tarkemmat tiedot tähän.
Oikein jo odotan pääseväni tekemään tahnasta jotain ihanaa. Nämä viime päivien helteet vain ovat veroittaneet sen verran jaksamista, ettei makeiden herkkujen tekeminen ole juurikaan ollut mielessä. Tai mielessä on ollut, mutta jo ennestään kuumassa keittiössä puuhaaminen ei ole innostanut uunin käyttämiseen ja sitä kautta tuomaan lisälämpöä asuntoon. Toki, jos tekisin tästä jotain uunitonta just nyt, niin eton mess tai muu marenki herkku olisi aivan ihana. Tai pelkkä vaahdotettu vaniljakastike+maitorahka+punaherukkacurd -yhdistelmä. Nams!
Kiitos vielä lukijalle tästä herkullisesta vinkistä! 🙂
Punaherukkacurd eli punaherukkatahna, munaton
noin 5 dl
Aineet:
8 dl (n. 520g) punaherukoita
2 dl sokeria
0.5 dl maissitärkkelysjauhoja
50 g voita
Ohje:
Hurauta punaherukat sauvasekoittimella soseeksi.
Painele punaherukkasose siivilän läpi suoraan kattilaan. Punaherukkasosetta pitäisi olla tässä vaiheessa noin 375 g eli hieman vajaa 4 dl.
Mittaa kattilaan myös sokerit ja sekoita joukkoon maissitärkkelysjauhot. Kuumenna seosta sekoitellen, kunnes se kiehahtaa. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä 2-3 minuuttia. Nosta kattila pois levyltä ja lisää joukkoon kuutioitu voi. Anna voin sulaa, sekoita tahna tasaiseksi ja kaada puhtaisiin purkkeihin.
Vinkki:
* Vegaani curd syntyy, kun korvaat voin maidottomalla margariinilla. Muista kuitenkin, että margariini ei maistu samalla kuin voi. Vegaanisen curdin maku voi olla parempi jopa ilman rasvaa, joten harkitse käytätkö sitä lainkaan, sillä rasva ei välttämättä ole pakollinen ainesosa.
* Punaherukkacurd säilyy ilmatiivissä purkissa noin pari viikkoa.
* Laiskempi kokki voi tehdä curdin myös ilman siivilöintejä vain hurauttamalla punaherukat soseeksi ja käyttämällä soseen sellaisenaan. Tällöin punaherukkatahna sisältää myös kuoret ja siemenet eikä siis ole niin sileää kuin siivilöinnin jälkeen.








Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)