Tässä tulee ohje maailman parhaisiin uunidonitseihin, tällä kertaa munattomina ja maidottomina! Taikina valmistuu nopeasti yhdessä kulhossa vispilällä tai lusikalla sekoittaen. Taikina kypsyy muutamassa minuutissa donitsipellillä ja pienen rasvauksen ja sokeroinnin jälkeen nämä herkut ovat valmiita maisteltaviksi. Jos kaapista ei löydy donitsipeltiä, voi taikinan paistaa vaikka tavallisella muffinssipellillä. Muffinssipellillä paistettuihin donitseihin saa näppärästi reiän keskelle omenaporalla tai sitten muffarit voi nauttia sellaisinaan, reiättöminä, jolloin murustakaan näistä ei mene hukkaan. Ohje on muokattu blogini Vapunajan suosituimmista ohjeista eli vaatimattomasti Maailman parhaat donitsit-ohjeesta.
Nämä munattomat versiot ovat sen verran höttöisiä, että imevät rasvaa helpommin kuin munaa sisältävät donitsit, joten rasvassa kastamisen sijaan riittää pelkkä rasvalla voitelu ja lopputulos on ihanan mehevä ja suussasulavan herkullinen. Jos kaipaat höttöisten donitsien sijasta tiiviimpiä (mutta silti pehmeitä ja meheviä) donitseja, lisää jauhoja 0.25 dl yhteen annokseen.
Taikinaan tulee etikkaa ja soodaa, mutta ei mitään hätää, jos kaapissa ei satu olemaan niitä. Taikinan voi tehdä myös ilman niitä. Toki tällöin koostumus hieman muuttuu tintummaksi, mutta ainakaan tuoreissa donitseissa tuota eroa ei juurikaan huomaa.
Maisteltiin näitä tekopäivää seuraavana päivänä veljen tytön synttäreillä. Donitsit olivat yllättävän hyviä seuraavanakin päivänä, vaikka olivatkin hieman ottaneet kosteutta alapintaansa. Voisinkin sanoa, että nämä voi hätätapauksessa tehdä valmiiksi jo päivää ennen tarjoilua, kunhan kuorruttaa vasta syömispäivänä.
Munattomat ja maidottomat donitsit uunissa
Aineet:
1 dl sokeria
0.5 tl suolaa
2.75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0.25 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl kardemumma
0.5 dl rapsi- tai rypsiöljyä
1.5 dl vettä
2 tl (omenaviini)etikkaa
Lisäksi voiteluun:
noin 50 g maidotonta rasvaa
Päälle, vaihtoehto I, kaneli-sokerikuorrutus:
n. 1 dl sokeria
1-2 tl (maun mukaan) kanelia
Päälle, vaihtoehto II (kuorrutetta tulee reilusti, mutta näin dippaaminen on helpompaa), tomusokerikuorrutus:
25 g maidotonta rasvaa (tai voita, jos maidottomuudella ei ole väliä)
2 rkl vettä
n. 3 dl tomusokeria
(pinkkiä pastaväriä tai Progelväriä)
(nonparelleja)
Ohje:
Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin. Lisää joukkoon öljy, vesi ja etikka. Sekoita aineet keskenään sekaisin nopeasti. Sekoita vain sen verran, että kaikki ovat juuri ja juuri sekoittuneet, älä siis vaivaa taikinaa. Lusikoi taikina pursotuspussiin (tai paksuhkoon pakastepussiin). Leikkaa pussin kulmaan reikä. Pursota taikinaa kevyesti voidellun donitsipellin koloihin noin puoleen väliin saakka.
Paista 200 asteessa koosta riippuen noin 7 minuuttia, kunnes donitsit tuntuvat kevyesti koitettuna kiinteiltä. Varo kuitenkin paistamasta liikaa, etteivät ne kuivu suotta. Donitsit jäävät uunissa paistettaessa vaaleiksi, mutta niihin saa väriä ja makua esim. kaneli-sokerikuorrutteella tai tomusokerikuorrutteella.
Sulata maidotonta rasvaa ja voitele paistetut donitsit kevyesti sulalla rasvalla.
Sekoita kaneli ja sokeri keskenään ja pyörittele rasvatut donitsit seoksessa. TAI tee (pinkki) kuorrutus sulattamalla rasva ja sekoittamalla siihen vesi ja tomusokeria niin, että saat paksuhkon, mutta donitsin päällä pysyvän tahnan. Voi halutessasi värjätä tomusokerikuorrutteen pasta- tai ProGelväreillä. Ripottele tomusokerikuorrutetun donitsin pinnalle heti nonparelleja, niin ne tarttuvat kiinni ennen kuin kuorrute kovettuu liikaa.
Vinkki:
* Tomusokerikuorrute jää ilman värjäämistä hieman kellertäväksi, joten suosittelen sen värjäämistä.
* Jos tomusokerikuorrute jää pintaan röpelöiseksi, lämmitä sitä hetki mikrossa, niin se notkenee ja levittyy donitsin päälle kauniimmin.








Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)