Herkulliset, rapeakuoriset ja sisältä pehmeät sämpylät eivät välttämättä tarvitse vaivaamista lainkaan, vaan taikina syntyy näppärästi yhdessä kulhossa sekoittamalla. Taikinan voi tehdä jääkaappiin valmiiksi vaikka illalla ja paistaa aamulla tuoreet sämpylät. Tai jättää sen jääkaappiin kokonaiseksi vuorokaudeksi, ja laittaa sämpylät uuniin iltapalan kynnyksellä. Meillä tämä ihanan helppo, ilman vaivaamista syntyvä sämpylätaikina jäi ensimmäisen kokeilukerran jälkeen samantein vakikäyttöön sen helppouden ja maukkauden vuoksi. Eräs, kriittinen syöjä jopa totesi, että ”nämähän ovat parhaita sämpylöitä ikinä!” ja lapset ovat innoissaan maistelleen erilaisista jauhokombinaatioista tehtyjä tuoreista sämpylöitä. Näitä on syöty aamupalalla, iltapalalla ja olenpa ottanut näitä myös evääksi.
Tutustuin hiivaleivonnaisten sielunelämään hieman normaalia enemmän laskiaisen kieppeillä kun harjoittelin pullataikinan tekemistä yleiskoneella. Tuo pullataikina onnistui ihan mahdottoman hyvin (ohje tulossa blogiin lähiaikoina, kun saan ensin toimivan yleiskoneen käyttöön ja varmistettua ohjeen toimivuuden). Ennen pullataikinaa ja tätä sämpyläohjetta tutustuin Molegyyligastronomian sivuilla pullataikinan saloihin. Ehkä tärkein oppimani asia oli se, että vehnäleivonnaisten sitko syntyy vaivaamisen lisäksi myös aivan itsekseen ajan kuluessa, kun vehnän proteiinit ovat tekemisissä nesteen kanssa. Huomasin itseasiassa tuon sitkon lisääntymisen jo kylmäkohotetussa pullataikinassa, jonka taikina oli puolen vuorokauden kylmässä olon jälkeen äärettömän sitkoinen. Tämän faktan takia myös näiden ihanan helppojen sämpylöiden tekeminen on älyttömän nopeaa ja helppoa. Aineet vain sekoitetaan keskenään löysähköksi, puuromaiseksi taikinaksi. Taikina jätetään jääkaappiin odottamaan vähintään puoleksi vuorokaudeksi, jonka jälkeen taikina nostetaan rentoina kokkareina leivinpaperin päälle pellille ja paistetaan kypsiksi.
Pongasin tämän tyyppisen taikinan ensimmäisen kerran Sikke Sumarin sivuilla, jossa hän kehui sämpylöitään. Eikä ollut turha kehu. Olen innostunut tästä ohjeesta niin paljon, että meillä on jatkuvasti jääkaapissa taikina odottamassa. Taikina on helppoutensa lisäksi siitäkin ihana, että siitä voi paistaa vain tarvittavan määrän ja lopputaikina säilyy jääkaapissa hyvänä useammankin päivän. Meillä yhden taikinaerän jämät oli jääkaapissa vielä kolmen päivän jälkeen. Tuosta erästä paistetuista sämpylöistä tuli todella voimakkaan makuisia, aivan kuin ne olisi tehty juureen. Aika juurimainen tuo taikinakin on, sillä se jää melko löysäksi ja alkaa kuplia viettäessään aikaa jääkaapissa.
Jauhoja vaihtamalla ja leseitä lisäämällä sämpylöihin saa vaihtelua. Meillä ollaan koitettu mm. spelttijauhoja, grahamjauhoja, hiivaleipäjauhoja, tavallisia vehnäjauhoja, vehnäleseitä, ruisjauhoja erilaisina sekoituksina. Paras sekoitus, ainakin lasten mielestä, on ollut tähän mennessä sellainen, mihin tulee ainakin spelttiä, grahamjauhoja ja hieman ruisjauhoja. Suolan määrän voi myös laittaa oman maun mukaan. Itse suosin suolana merisuolaa, sillä se tuo makua jo pienempinä määrinä 🙂
Tässä tulee ohje.
Helpot, herkulliset ja rapeat sämpylät ilman vaivaamista
Koosta riippuen n. 10 isohkoa sämpylää
Aineet:
7.5 dl kylmää vettä
Jauhoja yhteensä noin 13 dl (esimerkiksi: 2 dl grahamjauhoja, 1 dl ruisjauhoja, 5 dl spelttijauhoja ja 5 dl (hiivaleipä)jauhoja)
1 pss kuivahiivaa
2-3 tl suolaa
Lisäksi:
pinjansiemeniä
seesaminsiemeniä
leseitä tms.
Ohje:
Huomaa, että taikina nostatetaan jääkaapissa useamman tunnin ajan. Vaikka ohje on helppo, se ei ole kovin nopea pitkän kohotusajan vuoksi. (Vinkki lisätty 28.3.2022)
Huomaa, että taikina kohoaa paljon, joten taikina kannattaa tehdä suoraan isoon, n. 3 litran kulhoon. Sekoita kulhossa jauhot, kuivahiiva ja suola sekaisin. Mittaa päälle kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Sekoita vain sen verran, että taikinaa syntyy aavistus sitkoa. Taikinan kuuluu tässä vaiheessa olla paksun puuron oloista. Laita kulhon päälle kelmu ja sen päälle vielä leivinliina. Nosta kulho jääkaappiin vähintään 10 tunniksi.
Nosta taikinasta isolla lusikalla kokkareita leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele pinnalle halutessasi siemeniä tai leseitä.
Paista 220 asteessa n. 30-35 minuuttia. Anna rapeakuoristen sämpylöiden jäähtyä hetki ja eikun nauttimaan. Suosittelen paistamaan sämpylöitä vain sen verran, mitä tulee syötyä. Paistetut sämpylät toki säilyvät seuraavaan päivään, mutta niiden kuori ei ole enää niin rapea. Tosin jos paistat seuraavana päivänä lisää sämpylöitä, voit heittää eilisen sämpylät uuniin paistamisen loppupuolella n. 3-5 minuutiksi, niin niistäkin tulee uunituoreen oloisia.
Vinkit:
* Noin 5 dl jauhoista on hyvä olla vehnäjauhoja, jotta koostumus pysyy hyvänä.
* Sämpylöihin voi käyttää jauhoja oman maun mukaan ja vaikkapa korvata osan jauhoista leseillä. Muista kuitenkin, että jos käytät leseitä, ne imevät nestettä jauhoja enemmän ja tällöin jauhojen kokonaismäärä kannattaa pitää pienempänä.







Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)