Mainitsin Minecraft-kakun postauksessa tehneeni herkullisen kakun täytteen itsetehdystä punaherukka-omenahillosta ja lupailin hillon ohjetta blogiin. Tässä se nyt tulee. Hillo siis näytteli kakussa täytteessä hyvin suurta roolia. Kakun täytteen herkullisuudesta kertonee se, että kyseinen kakku tuhoutui miltei kokonaan, mikä on tuolle syöjäporukalle harvinaista. Hillo on toki muutenkin ihanaa ja siitä tuli samantein uusi lempparihillo aiemman sitruunaisen omenahillon rinnalle. Kakun täytteen lisäksi oon maustanut tällä raikkaalla hillolla aamupalarahkani ja tykännyt kovin. Jos olen halunnut samalla myös herkutella, on rahkan ja punaherukka-omenahillon päälle lorahtanut vielä hieman vaniljakastiketta. Voi jummi kun se on hyvää!
Omenahillo jo itsessään on hyvää. Samalla se on myös monipuolinen ja sopii tosi hyvin yhteen monien muiden marjojen ja hedelmien kanssa. Punaherukan kanssa hillosta tulee hieman happamampi ja raikkaampi, mutta silti sopivan makea. Punaherukka ja omppu vain ovat yhdessä ihan nappipari!
Laitoin hillon joukkoon hillosokeria hieman ohjetta vähemmän, ja se oli juuri passeli määrä. Keitetyn hillon hurautin vielä sauvasekoittimella sekaisin, jotta sain hillosta suht sileää, vaikka siemenet jäivät joukkoon. Itseäni nuo siemenet eivät ole haitanneet kakun välissä eikä rahkan tai lättyjen kanssa maisteltuna. En ole itseasiassa tainnut edes huomata niiden olemassaoloa niin. Vain pelkiltään syötynä siemenet ovat erottuneet, mutta ei silloinkaan häiritsevästi. Ja vaikka tämä hillo onkin tosi hyvää, niin harvemmin tätä tulee kuitenkaan syötyä pelkiltään ja harvemmin siemeniä edes huomaa. Jos kuitenkin haluaa täysin sileää hilloa, voi siemenet siivilöidä pois soseuttamisen jälkeen.
Tämän postauksen parempi aika taitaisi olla vasta syksymmällä uuden omenasadon ja punaherukoiden aikaan, mutta en malta olla laittamatta tätä tänne heti, jotta se ei vain unohdu. Ja voihan tätä kokeilla vaikka heti kaupan punaherukoilla ja ompuilla. Ohje kannattaa kuitenkin ehdottomasti muistaa viimeistään syksyllä, kun miettii kaikkia herkullisia ohjeita omenoiden tuhoamiselle. Itse tein tätä vain pienen koeannoksen ja ensi syksynä teen ehdottomasti paljon paljon enemmän, jotta sitä riittää ainakin seuraavan vuoden 🙂
Punaherukka-omenahillo
n. 8 dl valmista hilloa
Aineet:
350 g punaherukoita
350 g omenaa
n. 2-3 rkl vettä
250 g hillosokeria
Ohje:
Poista omenista siemenkodat ja pilko omenat pienemmiksi. Laita omenanpalat ja punaherukat sekä hieman vettä kattilaan. Lämmitä hitaasti kiehuvaksi välillä sekoitellen, ja keitä, kunnes omenat ovat kokonaan pehmenneet. Hurauta ne sauvasekoittimella sileäksi. Mittaa kattilaan hillosokeri ja jatka keittämistä noin 10 minuuttia. Jos pinnalle muodostuu vaahtoa, kuori se pois.
Kaada valmis hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja umpioi purkit tarvittaessa.
Vinkki:
* Koska hillo sisältää normaalia vähemmän sokeria, kannattaa se säilyttää viileässä, ellei hilloa tule nautittua samantein. Umpioidussa tölkissä ja viileässä hillo säilyy useita kuukausia. Ellei sitä tule syötyä aiemmin 🙂
* Itse tehty hillo on herkullinen lahja.
* Jos haluat hillosta täysin sileää, painele sauvasekoittimella soseutettu punaherukkaomenasose vielä siivilän läpi.





Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)