Pidettiin hiihtomalla tyttöin kanssa pieni leivontahetki, jossa kumpikin tyttö sai miettiä mitä leivottaisiin. Isomman 8v. tytön suusta pääsi samantein ”muffinsseja!”, kun taas nuorempi 5v. päätyi toivomaan piirakkaa ja nimenomaan mansikkapiirakkaa. Mein miltei 2-vuotias poika on sen verran vilpertti, ettei viihdy lyhyttäkään leipomisen hetkeä aloillaan, joten päätin ajoittaa leipomisen pojan päikkäriaikaan. Pojun päikkyjen pituutta on välillä hankala arvioida, joten jotta taatusti ehtisimme leipomaan molempien tyttöjen toiveet, päätin yhdistää suunnitelmat yhdeksi. Teimmekin siis piirakkamuffinsseja. Tai muffinssipiirakoita, miten päin sen nyt haluaa sanoa. Ja siis tytöt tekivät. Siinä ei paljon ollut äitillä mahdollisuuksia tehdä mitään, kun vanhempi luki ohjeen ja mittasi aineet kulhoon samalla kun nuorempi haki pakkasesta marjat valmiiksi ja kinusi päästä sekoittamaan aineet. Äiti sai lopulta toimia sivustaseuraajana ja avustaa uunin kanssa 🙂
Sekoittaminen sujui nopeasti ja tytöt pääsivät lusikoimaan valmista taikinaa muffinssipellin koloihin. Taikinan lusikoiminen onnistui näppärästi kahden lusikan avulla. Isommalla lusikalla taikina nostettiin kolon päälle, ja pienemmällä lusikalla avustettiin, jotta saatiin kaikki taikina isommasta lusikasta koloon.
Kun taikinakulho oli tyhjentynyt, pääsivät tytöt laittamaan päälle pakkasesta löytyneitä marjoja. Nuorempi maustoi osan kaipaamillaan mansikoilla, ja ripotteli osaan koloista puolukoita. Vanhempi tytöistä lusikoi mustikoita ja lisää puolukoita. Ja sitten tuli se äitin vuoro eli nostin pellin uuniin ja poistin sen paistamisen jälkeen. Huomasin samalla, että mansikkaversiot olisivat saaneet olla uunissa pari minuuttia kauemmin, mutta en uskaltanut pitää mustikoita ja puolukoita sisältäviä piirakoita siellä pidempään, etteivät olisi kypsyneet liikaa. Tästä oppineena, kannattaakin aina paistaa samankokoisia marjoja samassa vuoassa, niin paistoaika on sama.
Tuo kuvaaminen, huoh! Olin ajatellut ottavani kunnon kuvat, mutta valmiiden leivonnaisten kuvaaminen tuntui täysin mahdottomalta tehtävältä. Tytöt seistä nököttivät odottavan näköisinä uunituoreiden pikkupiirakoiden vieressä ja jatkuvasti jompi kumpi tytöistä uteli, koska saa maistaa, saako jo ottaa ja milloin päästään maistamaan (ja kuului niitä maistamiskyselyitä muualtakin asunnosta). Kuvien räpsiminen olikin tuossa pienessä paineessa aikamoista räpsimistä. Muutaman kuvan jälkeen oli pakko antaa tytöille lupa napata itselleen pienet piirakat maistiaisiksi.
”Vihdoinkin!”
Kyllä maistui!
Marjamuffinssit ovat pehmoisia, kuohkeita, hieman höttöisiä. Halkaisemalla muffarin huomasin heti taikinan, joka oli täynnä pieniä ilmareikiä ja niin kuohkean oloinen että. Ja sellainen se olikin. Olen niin ihastunut tällaisiin munattomiin ohjeisiin, joihin tulee hieman etikkaa. Ensinnäkin niiden tekeminen on helppoa, sillä taikinan aineet vain sekoitetaan yhdessä kulhossa sekaisin. Lisäksi ne ovat mahtavan makuisia ja loistavia koostumukseltaan. Etikka ei siis maistu niissä lainkaan, mutta se auttaa taikinan nostatusaineita toimimaan.
Mun muuten piti vielä ottaa lopuksi kuvat piirakkamuffinssin pehmoisesta sisustasta, mutta tytöillä oli niin kiire maistella kaikkia erilaisia makuja, että pian lautaselle ei ollut jäljellä kuin murut. Nuoremman lempparipiirakka oli mansikka, kun taas isommalle tuntui maistuivan parhaiten mustikka. Itse tykkäsin kaikista. Myös kirpeämmästä puolukasta, nams.
Tässäpä ohje, olkaa hyvät 🙂
Piirakkamuffinssit eli marjamuffinssit
12 piirakkamuffinssia
Aineet:
2.5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1/3 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1.5 dl vettä
0.5 dl (rapsi- tai rypsi)öljyä
2 tl etikkaa
Päälle:
esim. mustikoita, mansikoita, puolukoita, punaherukoita, vadelmia…
Ohje:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Mittaa nesteet kuivien aineiden päälle ainesosaluettelon mukaisessa järjestyksessä.
Sekoita aineet keskenään nopeasti taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet. Voitele (silikoninen) muffinssivuoka kevyesti. Jos käytät metallista vuokaa ja epäilet, etteivät muffinssit irtoa, laita jokaiseen koloon paperinen muffinssivuoka. Lusikoi taikinaa 12 muffinssivuoan koloon. Ripottele pinnalle haluamiasi marjoja (ks. vinkkiosio alempaa).
Silikoninen vuoka kannattaa nostaa ennen uuniin laittamista uunipellin päälle.
Paista 180 asteessa noin 25-30 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat keskeltä kypsiä. Tarkista kypsyys heti, kun muffinssit vaikuttavat valmiilta.
Vinkki:
* Tämä on oiva ohje näin talven/kevään aikana, kun pakaste kaipaa hieman tyhjäämistä ennen uutta marjasatoa! Huomaa kuitenkin, että paistat samaan aikaan vain samankokoisista marjoista tehtyjä piirakkamuffinsseja, sillä isompia marjoja (esim. mansikat) sisältävät muffinssit kypsyvät hitaammin, kuin pienempiä marjoja (esim. mustikoita) sisältävät muffinssit.
* Tuoreilla marjoilla paistoaika on lyhyempi kuin pakastemarjoilla.










Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)