Helppotekoinen rieskakakku on helppo- ja nopeatekoinen suolainen tarjottava sekä arkeen että juhlaan ja arjen juhlahetkiin. Kakun voi tehdä näppärästi joko pyöreistä tai suorakaiteen muotoisista rieskoista ja makumaailmaa vaihtamalla rieskakakusta saa joka makuun sopivan.
Palaan vielä hetkeksi viime vuoden leivonnaisiin ja tarkemmin sanottuna viime vuoden viimeisenä päivänä mussutettuun suolaiseen kakkuun. Vaikka vietimmekin aattoa pienellä porukalla oman perheemme parissa, innostuin uunissa tehtyjen lihapiirakoiden lisäksi tekemään myös jotain muuta suolaista tarjolle. Mieleni teki rieskarullia, mutta koin siinä hetkessä, muun puuhan keskellä, rieskojen rullailun ja leikkaamisen liian aikaavieväksi. Vaikka sitähän ne eivät olekaan. Ehkä kyse saattoi olla silkasta laiskuudesta. No okei, myönnetään. Se oli se laiskuus, mikä sai ajattelemaan rieskoja hieman eri kantilta. Kummasti jostain pieneen päähäni pälkähti ajatus, että hei, kun en kerran ehdi/viitsi/jaksa leikata rieskoja, niin miksi en vain nostelisi niitä päällekkäin ja tekisi siitä kakkua. Ja siinähän se oli. Näin syntyi rieskakakku.
Tämä oli sen verran kiva idea, että eipä kyllä jäänyt viimeiseksi kerraksi tällaisen teko! Sen verran nopsaan syntyi ja sen verran hyvältä maistui. Ainakin toinen tytöistä mainitsi tämän olevan ”parasta mitä sä äiti oot koskaan tehny” 🙂
Rieskojen välistä pilkistävät salaatinlehdet toimivat jo itsessään koristeina. Päälle heittelin rennoin ottein hieman yrttejä, pari salaattia ja kinkkuja rullattuna. Simppeliä, mutta musta ainakin tuli aika kiva näin.
En osannut päättää kakun makumaailmaa tarkalleen, joten levittelin kakun sisään kahta erilaista täytettä; savuporotäytettä ja savukinkkutäytettä. Kakkuun voi kuitenkin upottaa mielensä mukaan mitä lihaa tahansa tai siitä saa tehtyä näppärästi myös lihattoman version. Täytteessä on hyvä olla reippaasti makuja, sillä rieskapohja syö makuja melko paljon. Mikäli kakun väliin haluaa laittaa salaattia tms. helposti kärsivää tuotetta, täytteet on hyvä tehdä ajoissa valmiiksi ja koota rieskakakku vasta hieman ennen tarjoilua ja niin, että laittaa täytettä ja salaattia vuorotellen kakun väliin.
Tämä kakku oli muuten myös munaton. Näin mein pikkuinen poikammekin pääsi maistelemaan tätä. Vaikka pakko myöntää, ei maistunut samaa tahtia pojalle kuin vanhemmalle tytölle. Ja nyt lopetan hölisemisen ja kerron käyttämäni ohjeen. Ja kannattaa kokeilla rohkeasti erilaisia makuja, ihan oman maun mukaan 🙂
Rieskakakku savuporo- ja savukinkkutäytteillä
Aineet:
6-7 kpl (315 g paketista) suorakaiteen muotoista rullarieskaa
nippu salaattia
Porotäyte:
100 g savuporoa
200 g ruohosipulituorejuustoa
100 g kermaviiliä
100-200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 pieni nippu ruohosipulia
Kinkkutäyte:
200 g hyvää savukinkkua
200 g aurinkokuivattutomaatit -tuorejuustoa
100-200 g maustamatonta tuorejuustoa
50 g kermaviiliä
mustapippuria
Ohje:
Tee täytteen ajoissa valmiiksi eli mielellään jo edellisenä päivänä, niin maut ehtivät tasoittua ja osin myös voimistua. Sekoita molempien täytteiden aineet sekaisin eri kulhoissa. Maista! Maistamisen jälkeen mausta halutessasi lisää. Laita täytteet jääkaappiin odottamaan kakun täyttämistä.
Täytä rieskat. Laita ensimmäisen pohjan päälle noin kolmannes porotäytteestä ja päälle kerros salaatinlehtiä. Laita päälle toinen rieska, kolmannes kinkkutäytteestä ja salaatin lehtiä.
Jatka vuorotellen rieskojen, savuporo- ja kinkkutäytteiden kanssa. Itse käytin 6 rieskaa ja jätin päällimmäiseksi kinkkutäytteen. Halutessasi voit laittaa päälle vielä yhden rieskan ja levittää päälle makusi mukaista tuorejuustoa. Koristele mielesi mukaan.
Vinkki:
* Rieskakakku on parhaimmillaan heti pian täyttämisen jälkeen, sillä tällöin salaatti on rapeaa. Täytteet kannattaa kuitenkin tehdä valmiiksi jo päivää ennen täyttämistä/syömistä, jotta niiden maut tasoittuvat ja pääsevät kunnolla oikeuksiinsa kakun välissä.






Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)