Mulla on ollut haaveissa jo monen vuoden ajan tehdä pehmeitä piparkakkuja. Aina silloin tällöin olen testaillut eri versioita, mutta mikään ei ole oikein miellyttänyt. Tänä vuonna päätin ottaa härkää sarvista ja miettiä, mitä oikein ajattelen siitä pehmeydestä. Tarkoittaako haaveilemani koostumus pumpulista pehmeyttä ja ilmavuutta vai raskasta ja märkää taikinaa. Päädyin siihen lopputulokseen, että ensin koitan pumpulisen pehmeitä ja keveitä keksejä. Ja ehkä sitten myöhemmin niitä kosteita ja sitkeitä, vaikka Subway-tyyppisiä keksejä piparkakuksi maustettuna.
Nämä keksit ovat kyllä kaikkea sitä mitä toivoin. Paitsi se uunituoreen keksin ilmavuus oli aikamoinen yllätys, positiivisessa mielessä! Uunituoreet keksit ovat suussasulavan ilmavia, kuin pilvet. Katsokaa vaikka tuota keksin sisustaa. Näyttääkö se näissä kuvissakin siltä, kuin se olisi pieni kostea kakun pala? Mikäli ei näytä, niin vika on vain kuvaajassa..
Keksitaikinan salaisuus piilee osin tuorejuustossa, joka tekee omat taikansa. Sen vuoksi taikina on ensinnäkin kevyempi ja lisäksi se mehevöittää keksit ja pitää ne kauan kosteina. Nami!
Koska piparitaikina on yleensä se paras osa piparkakuissa, olihan tätäkin taikinaa pakko maistaa. Siis ihan vain testimielessä. Taikina oli todella herkullista, siis niiiiin ihanan pehmeää ja kuohkea ja ja… Olisin voinut kauhoa sitä suuhuni vaikka hieman enemmänkin. Yritin putsailla sekoittamiseen käyttämääni nuolijaa kulhon reunaan, mutta taikina oli todella tahmeaa. En saanut puhdistettua nuolijaa kulhon reunaan kunnolla. Tai en tiedä yritinkö edes tarpeeksi. Onneksi. Koska nuolija oli ja pysyi tahmean taikinan vallassa, se oli ihan pakko nuolla puhtaaksi. Ja maistaa varmuudeksi lisää taikinakulhosta, jos vaikka nuolijassa oleva taikina ei ollutkaan täysin sekaisin. Ja taisi siinä samalla mennä vähän lisääkin taikinaa. Hups!
Mutta silti mun on vaan pakko myöntää, että vaikka tämä taikina olikin hyvää, on tavallinen piparitaikina ehkä vielä hitusen parempi. Tai ainakin koukuttavampaa. Tai ainakin enemmän lapsuuden makuinen. Mutta kun verrataan valmiita keksejä, niin nämä vs. tavalliset piparkakut. Voiton vie… No mutta hei, enpäs kerrokaan sitä. Sen voi kukin päättää itse.
Taikinapallerot pyöritellään tomusokerissa ennen paistoa. Se tekee keksien pinnasta tuollaisen hauskan, repaleisen lumisen näköisen. Myös tuo pinnalla oleva tomusokerikerros on parhaimmillaan heti tuoreeltaan. Seuraavina päivinä ilmavuus hieman kärsii, mutta keksit ovat maistuvat edelleen pehmeiltä ja kuorrutuskin maistuu makealta. Keksit säilyvät hyvin suojattuna pehmeinä ainakin muutaman päivän. Tätä pidempää säilymisaikaa en harmittavasti pysty lupaamaan, sillä keksit ainakin meillä katosivat ennen kuin ehtivät vanheta yhtään pidempään.
Vähän aikaa jo mietin, voinko sanoa tällaisia muodottomia, röpelöisiä keksejä kutsua lainkaan piparkakuiksi. Vai pitääkö piparkakun olla aina kaulittava, muotilla otettu keksi tai muuten vain muotoiltu keksi. Päätin lopulta, että koska nämä maistuvat ja tuoksuvat piparkakuilla, kutsun niitä myös piparkakuiksi.
Ennen kuin pölpötän enempää, tässä tulee ohje. Alkoiko jo tehdä mieli?
Pehmeät piparkakut
n. 35 kpl (riippuen keksien koosta sekä siitä, paljonko taikinaa tulee syötyä ennen keksien tekemistä)
Aineet:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
125 g voita huoneenlämpöisenä
1 dl sokeria
1.25 dl fariinisokeria
1 rkl tummaa siirappia
0.5 tl suolaa
1 muna
4.25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0.25 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa
Lisäksi:
n. 2.5 dl tomusokeria
Ohje:
Vatkaa rasva ja tuorejuusto kunnolla sekaisin vatkaimella noin 1 minuutin ajan. Lisää joukkoon sokerit, tumma siirappi sekä suola ja vatkaa, kunnes sokeri on kokonaan liuennut joukkoon. Tällöin seos on vaahtomaista. Lisää muna ja jatka vielä voimakasta vatkaamista noin 1-2 minuuttia, kunnes seos on kuohkeaa.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sooda ja mausteet.
Sekoita jauhoseos voi-tuorejuusto-sokeri-seoksen joukkoon varovasti käännellen, kunnes kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet keskenään.
Taikina on tässä vaiheessa kuohkeaa ja tahmaista.
Vuoraa taikinakulho kelmulla, paina kelmu varovasti taikinan päälle ja laita kulho jääkaappiin vähintään 2 tunniksi tai yön yli.
Muotoile jäähtyneestä, kiinteästä taikinasta n. 2 cm kokoisia palloja. Pyörittele pallot tomusokerissa ja laita sivuun odottamaan.
Vuoraa uunipelti leivinpaperilla. Pyörittele pallot vielä toisen kerran tomusokerissa ja yritä saada niihin tarttumaan mahdollisimman paljon tomusokeria. Nosta kahteen kertaan tomusokeroidut pallot kahden pellin päälle. Jätä pallojen väliin n. 5 cm väliä, jotta keksit pääsevät leviämään rauhassa.
Paista n. 180 asteessa n. 10 minuuttia. Keksien ei kuulu saada väriä, vaan ne on hyvä ottaa pois uunista heti, kun reunat ovat kiinteytyneet ja keskusta melkein kypsä.
Vinkki:
* Mausta taikina oman maun mukaan. Ohjeessa mainituilla määrillä tulee miedon piparkakun makuiset keksit. Jos pidät voimakkaan makuisista, lisää makusi mukaan esim. 1.5-kertainen määrä kaikkia mausteita.
Huomisen Kotiliesi-blogit luukun avaa ihana Sofia Frutti di mutsi -blogista ❤














Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)