
Tämä kääretorttu on ihanan mehevä, piirakkamainen ja rullakin muodostuu ilman repeämiä. Ja vieläpä munattomana! Tämä on hyvä vaihtoehto vaikka tuleviin kesän juhliin 🙂

Meidän pieni vauvamme, tai taapero hän jo nykyään on, sai munaa syötyään niin rajun allergisen reaktion, että päätin siirtää hänet suoraan täysin munattomalle linjalle ja samalla opetella hieman enemmän munattomia leivonnaisia. Onneksi munattomia leivonnaisia pystyy tekemään suht helposti. Jos leivonnaiseen tulee vain 1 muna, voi sen hyvin jättää kokonaan pois, eikä koostumus juurikaan muutu. Eri asia on leivonnaiset, joissa tarvitaan muna-sokerivaahto, jolloin munien poisjättäminen ei ole niin yksinkertaista.Yksi sellainen on leivonnainen kääretorttu, joten eipä muuta kuin kokeilemaan. Enpä ollutkaan ennen tätä kääretorttua testaillut mitään muna-sokerivaahtoa vaativaa ohjetta munattomana.

Yllätyin siitä, kuinka kostea tämän munattoman kääretorttu onkaan. Ja kuinka ihanan helposti se kääriytyy ilman repeämiä. Koostumus ei ole samanlaisen ilmava kuin tavallisessa kääretortussa, vaan tämä muistutti enemmänkin kosteaa ja mehevää piirakkapohjaa. Pohjaan tulee mehua, joka maistuu melko voimakkaasti. Kannattaa valita täytteeseen sopiva mehu. Pohja on muuten myös maidoton, joten kokonaisuudesta saa helposti maidottoman valitsemalla täytteeseen maidottomia tuotteita.
Ja voi tuota makua! Laitoin väliin itsetehtyä mustaherukka-omenahilloa yhdessä mangoisen kermavaahdon kanssa. Mustaherukka näimmä sopii paikkaan kuin paikkaan, ja tässäkin se oli ihanaa. En tiedä oliko tämän rullatun herkun maukkauden syy tuo mehukas pohja vai ihana täyte. Ehkäpä juuri molemmat yhdessä!

Kääretorttu on hyvää heti maisteltuna, mutta pienen vetäytymisen jälkeen, kun maut tasoittuivat, se on ihan mahdottoman hyvää. Käväsin tortun korkaamisen jälkeen kaupassa, ja tällä välin kääretortusta oli kadonnut suurin osa. Loppu kääretorttu katosi heti seuraavana päivänä.
Munaton kääretorttu mustaherukka-omenatäytteellä
Aineet:
1.5 dl vehnäjauhoja
1.5 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 dl mehua
2 rkl (rapsi)öljyä
Täyte:
2 dl vispikermaa
100 g mango-tuorejuustoa
n, 2 dl itse tehtyä mustaherukka-omenahilloa
Ohje:
Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään. Lisää joukkoon mehu ja öljy. Sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa taikinaa. Levitä taikina tasaisesti leivinpaperoidulle uunipellille. Taikinaa tulee todella ohut kerros. Paista 225 asteessa noin 7-8 minuuttia, kunnes se tuntuu pinnalta kiinteältä. Kippaa kypsä taikinalevy sokeroidulle leivinpaperille. Anna jäähtyä.
Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto. Levitä jäähtyneen torttulevyn pinnalle ohut kerros mustaherukka-omenahilloa.

Levitä pinnalle tuorejuusto-kermavaahtosötkö tasaiseksi kerrokseksi.

Rullaa leivinpaperin avulla rullalle aloittaen pitkältä sivulta. Jätä saumapuoli rullan alapuolelle.

Nosta tarjoilulautaselle ja tarjoa heti tai seuraavana päivänä.
Vinkki:
* Taikina ei saa uunissa väriä. Varo paistamasta sitä liian kuivaksi.
* Kääretortusta saa kokonaan maidottoman laittamalla täytteeseen maidottomia täytteitä.


Ja olipas tämä kääris taas hankala kuvattava! Kamera tuntui kadottavan kääriksen oikeat sävyt, vaikka teki mitä vain. Ehkä pilvisellä säällä oli oma vaikutuksensa. Kuten myös kuvaajan taidoilla. No, onpahan jotain mitä harjoitella lisää 🙂

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)