
Kakkupohja, joka maistuu kaurakeksille sekä pehmeä, suussa sulava trooppisten hedelmien makuinen silkinsileä täyte. Tästä voi kukin päätellä, maistuisiko tämä juustokakku vai ei 🙂
Tämä kakku on alkukesän satoa, mutta päätyi blogiin vasta nyt kun ehdin naputtelemaan ristiäisleivonnaiset vihdoinkin pois alta. Muistan kun eräällä kauppareissulla mukaani tarttu Bonnen Trooppinen sose. Nuo Bonnen soseet ovat tosi ihania, joten innolla odotin pääseväni maistamaan tätäkin makua. Mieleni teki juustokakkua, joten tein pitkästä aikaa paistettavan version, johon käytin tuota sosetta. Tarkoitus oli tarjota tätä vauvaa katsomaan tuleville vieraille, mutta harmittavasti he sairastuivat viime hetkillä eivätkä päässeetkään kylään. Noh, tytär soitti mammansa kylään ja nautimme kakun hänen kanssaan 🙂

Tuosta täytteestä tuli mielestäni aivan ihana. Se maistui mielestäni juurikin niin trooppiselle kuin olla ja voi. Soseesta löytyy banaani, mangoa ja guavaa, ja kaikki maut olivat kakussa(kin) hyvässä tasapainossa eikä mikään yksittäinen pompannut liikaa muiden yli. Tosin kaikkia ei voi miellyttää ja yksi syöjistä ei ollut kakun suuri ystävä juuri tuon takia, kun siinä ei selkeästi maistunut mikään. Ja saman syöjän mielestä pohjassa olevat kokonaiset kaurahiutaleet eivät olleet hyviä. Mutta itse pidin juuri siitä, että pohjassa oli kaurahiutaleiden takia hieman puruvastusta 🙂 Ja se muutenkin maistui herkulle, vähän kuin kaurakeksille, nams!

Tekasin kakkuun testimielessä siis kaurakeksiä muistuttavan pohjan. Se oli helppo ja nopea tehdä, kun aineet vain sekoitettiin keskenään sekaisin. Ja se oli ehkäpä aavistuksen normaalia keksipohjaa terveellisempikin kaurahiutaleiden ja grahamjauhojen ansiosta. Siitä tuli mielestäni niin hyvä, että aion jatkossa käyttää sitä muissakin juustokakuissa! Ainut miinus pohjassa omasta mielestäni oli liiallinen makeus. Laitoin pohjaan 3 rkl sokeria, mutta kahdellakin pärjää varmaan mainiosti, varsinkin kun siihen tulee vielä vaniljasokeriakin. Korjasinkin ohjeeseen suoraan tuon vähemmän sokerimäärän. En laita täytteeseenkään tarkkaa sokerin määrää, sillä se kannattaa maistella omaan suuhun sopivaksi.
Trooppinen juustokakku uunissa
n. 20 cm irtopohjavuokaan.
Pohja:
75 g voita
2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl grahamjauhoja
2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0.25 tl suolaa
Juustotäyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g turkkilaista jogurttia
1 rkl perunajauhoja
vajaa 1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
0.5 dl sitruunan mehua
3 dl Bonnen Trooppista sosetta
4 munaa
Ohje:
Tee pohja sekoittamalla kaikki pohjan aineet keskenään. Painele seos vuoan pohjalle kunnolla. Esipaista pohjaa 175 asteessa n. 10 minuuttia.
Laske uunin lämpö 150 asteeseen. Vatkaa tuorejuusto, jogurtti, sokerit, perunajauhot ja sitruunan mehu keskenään kunnolla sekaisin. Lisää munat yksitellen hyvin vispilällä sekoittaen. Älä vatkaa liikaa, jottei seokseen tule ilmakuplia. Sekoita joukkoon myös hedelmäsose. Kaada seos pohjan päälle ja paista keskitasolla n. 1 tunti, kunnes kakku on hyytynyt reunoilta, mutta keskeltä edelleen löysä. Käännä uuni pois päältä ja jätä kakku uunin jälkilämpöön vielä noin 45-60 minuutiksi. Keskusta aaltoilee tässä vaiheessa vielä jonkin verran, mutta kiinteytyy jäähtyessään.
Jäähdytä juustokakku ensin huoneenlämpöiseksi ja sen jälkeen jääkaapissa. Tarjoa kylmänä mielellään vasta seuraavana päivänä.
Vinkki:
* Täyte on löysää ja saattaa valua irtopohjavuoan reunoista läpi. Tarkista vuoan pitävyys ennen kakun tekemistä, niin vältyt uunin siivoamiselta 🙂



Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)