Tämä mansikkamoussea sisältävä kakku oli yksi ristiäisissä tarjotuista kakuista. Kakun päälle tein samanlaisen raikkaan kermamoussen kuin aiemmin leipomaani Suklaakakkupohjaiseen punaherukka-kinuskimoussekakkuunkin. Täytteenä tässä kakussa oli raikas, miedon mansikkainen ja lievästi sitruunainen ihana mousse. Hyvältä maistui 🙂
Tämä kakku oli itseasiassa tuon punaherukka-kinuskimoussekakun korvaaja. Tykkäsin aiemman kakun päällisestä, mutta halusin kokeilla siitä sileämpää silläkin uhalla, ettei siitä tulisi yhtään edellistä parempaa. Ja samanlaiset reiäthän tähänkin kakkuun tuli 🙂 Eipä siinä mitään, nyt olin jo varautunut siihen ja hyväksyin tilanteen. Mutta mutta, mitäs sitten kävikään…
Kokosin kakun irtopohjavuokaan. Pakastin kakun ja nostin sen jäisenä tarjoilulautaselle. Kakkua ei kuitenkaan missään nimessä kannata pakastaa! Meinasi nimittäin tulla suuri pieni paniikki, kun ristiäisiä edeltävänä päivänä katsoin pakkasesta otettua, sulanutta kakkua. Kakun pinta oli mennyt kummallisen hileisen näköiseksi, ja se muistuttui kurttuista ihoa. Lisäksi kakku valutti lautasella mielettömät määrät jotain sokerilientä! Voi kääk! Kyseisen kakun piti päätyä pöytään pääkakuksi, mutta enhän minä sellaista kurttukasaa siihen voinut laittaa! Onneksi vika oli vain päällä, ja päätin koristella kakun aivan eri tavalla varastosta löytyvillä kukkasilla ja strösseleillä. Ja tehdä äkkiä uuden kakun! Onneksi aikaa oli vielä jäljellä ja sain väsättyä pöytään uuden ”pääkakun”. Siitä kakusta lisää sitten toisessa postauksessa 🙂
Tässä tämän raikkaan mansikkamoussekakun ohje 🙂
Ristiäisten mansikkamoussekakku Kakkupohja n. 23 cm vuokaan, päällisen teko n. 26 cm irtoreunavuoan avulla
Sokerikakkupohja: 4 munaa 1.75 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja 0.5 dl perunajauhoja
Kostutukseen: reilu 1 dl vadelmamehua
Mansikkatäyte: 2.5 dl Flora Vispiä 1 dl turkkilaista jogurttia 200 g maustamatonta tuorejuustoa n. 1.25 dl (maun mukaan) sokeria 400 g mansikoita soseutettuna 3 tl liivatejauhetta 3 rkl sitruunamehua
Päällinen (vuokien koosta riippuen, saattaa jäädä vähän yli): 3 tl liivatejauhetta 3 rkl sitruunan mehua 5 dl Flora vispiä 250 g tuorejuustoa 250 g maitorahkaa 2 rkl vaniljasokeria n. 1 dl sokeria (maitorahkan happamuudesta riippuen)
Koriste: strösseleitä kukat turkoosilla pastavärillä värjättyä sokerimassan ja kaulintamassan sekoitusta
Ohje: Aloita kakun tekeminen kakkupohjasta mielellään jo päivää ennen täyttämistä (eli vähintään pari päivää ennen tarjoilua). Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon siivilöidyt jauhot varovasti käännellen. Kaada taikina n. 23 cm voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa kunnes kypsä. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.
Kun pohja on jäähtynyt, tee täyte. Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi. Liota liivatejauhe sitruunamehuun ja anna turvota parisen minuuttia. Sekoita turkkilainen jogurtti, tuorejuusto, sokerit ja mansikkasose vatkatun vispin joukkoon. Kuumenna turvonnut liivateseos mikrossa kunnes liivate sulaa. Lisää mansikkamoussen sekaan liuotettu liivate ohuena nauhana koko ajan sekoittaen.
Täytä kakku irtopohjavuoan reunoja hyväksi käyttäen. Laita vuoan reunat keskelle tarjoilulautasta. Leikkaa kakkupohja kahteen osaan. Nosta toinen osa tarjoilulautaselle vuoan reunojen sisäpuolelle ja kostuta kevyesti. Kaada täyte kakun väliin, laita päälle toinen kakku pohja ja kostuta kevyesti. Anna kakun seistä jääkaapissa vähintään 6 tuntia tai yön yli. Poista vuoan reunat.
Kun kakku on hyytynyt, tee päällinen. Laita liivatejauhe sitruunan mehuun turpoamaan. Vatkaa Flora Vispit vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös tuorejuusto, rahka, vaniljasokeri ja sokeri. Maista ja tarkista sokerin määrä. Lämmitä turvonnutta liivateseosta mikrossa n. 15-20 sekuntia, kunnes liivate on kokonaan sulanut. Kaada liivateliuos ohuena nauhana kermatäytteeseen kokoajan voimakkaasti vatkaten. Laita kermamousse pursotuspussiin, jossa kapea tylla. Laita kakun ympärille n. 26 cm kakkuvuoan reunat. Voitele ne kevyesti. Pursottele kermamousse kakun ja vuoan reunojen väliin sekä levitä kakun päälle n. 1cm kerros. Tasoita pinta. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 6 tunniksi, mielellään yön yli. Poista reunat ja koristele.
Vinkki: * Kakku kannattaa koota suoraan tarjoilulautaselle irtoreunojen sisäpuolelle, ja nauttia ilman pakastamista.






Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)