
Esikoisen 7-vuotissynttäreitä juhlittiin parisen viikkoa sitten. Tyttö esitti kakkutoiveena mokkapalakakun, jossa on välissä kermavaahtoa ja paljon kirjavia strösseleitä päällä. Suunnitelma oli niin selvä, että eipä siinä äidillä paljon ollut sanottavaa, joten ei muuta kuin sellaista leipomaan, ja tällainen siitä tuli 🙂

Kakkupohjaksi tein sekoita-aineet-vain-sekaisin -tyyppisen taikinan. Haaveenani on ollut löytää oikeat mittasuhteet tällaiselle sekoitettavalla mokkapalataikinalle, joka olisi siitä huolimatta ilmava, mehevä ja tarpeeksi kostea. Ja nyt onnistuin, sillä sellainen tästä tulikin, jipii! Ainakin kakun sisällä olevan mokkapala- ja kermavaahtotäytteen sekä mokkapalakuorrutteen kera kakku oli kokonaisuudessaan varsin mehevä pakkaus.

Ja mokkapalamaisesti tosi tosi hyvänmakuinen. Loppukakku holahti vatsaan seuraavana päivänä, kun en malttanut olla maistelematta sitä aina isoa palaa kerrallaan.

Käytin tätä samaista pohjaa muuten myös sukulaissynttärien yhdessä raikkaassa kakussa. Siinä leikkasin pohjan kahteen osaan, ja totesin, ettei näin höttöinen pohja kestänyt leikkausta kovinkaan hyvin. Mutta hyvää se silti oli siinäkin. Ohje tuohon toiseen kakkuun ja muihin tarjottaviin tulossa tässä pikku hiljaa kesän aikana. Tässä ensin tämä mokkiskakku 🙂
Helppo mokkapalakakku
Halkaisijaltaan n. 20 cm
Aineet:
1.75 dl juoksevaa rasvaa
3 dl kermaviiliä (tai piimää)
3 munaa
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl hyvää, tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
0.75 tl soodaa
0.75 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria
Väliin ja päälle:
65 g margariinia sulatettuna
2 rkl vettä + 2 tl pikaespressokahvijauhetta (TAI todella vahvaa kahvi)
2 rkl hyvää, tumma, sokeroimatonta kaakaojauhetta
3.5 dl tomusokeria
2 dl vispikermaa
2 tl vaniljasokeria
Koristeluun: nonparelleja
Ohje: Tee pohjat mielellään jo päivää ennen täyttämistä valmiiksi. Sekoita rasva, kermaviili, munat ja sokeri hyvin keskenään. Sekoita loput aineet keskenään ja siivilöi nesteiden joukkoon. Sekoita nopeasti sekaisin vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat, älä vaivaa. Kaada taikina kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 25-30 minuuttia, kunnes tuntuu sormella paineltuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Anna pohjien jäähtyä hetki ja irroita sitten irtopohjavuokien reunat. Peitä pohjat hyvin ja jäähdytä kokonaan.
Kun pohjat ovat jäähtyneet, tee kuorrute. Sulata kuorrutuksen rasva mikrossa. Sekoita joukkoon vesi-espressojauheseos (tai vahva kahvi). Sekoita joukkoon vielä kaakaojauhe ja tomusokeri. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljasokeri.Nosta toinen kakkupohja tarjoilulautaselle. Levitä puolet kuorrutuksesta pohjan päälle. Kun kuorrute ei ole enää lämmin ja se on aavistuksen jähmettynyt, levitä päälle kermavaahto.

Nosta päälle toinen kakkupohja. Jos kuorrutteen loppu on jähmettynyt, lämmitä sitä mikrossa n. 10-15 sekuntia, kunnes se on jälleen juoksevaa. Levitä kuorrute samantein kakun päälle. Anna valua hieman reunoilta alas. Ripottele pinnalle nonparelleja.

Vinkit: * Koska uuneissa on eroja, kannattaa kypsyys koittaa kevyesti sormella painaen jo ennen paistoajan umpeutumista. Jotkut uunit saattavat tarvita ohjetta pidemmän paistoajan, joissakin uuneissa on valmista jo ennen ajan päättymistä.
* Jos kuorrute ei ole tarpeeksi löysän tuntuista levitettäväksi, lämmitä sitä hetki mikrossa, niin siitä tulee juoksevaa.
* Kakkupohjat voi myös pakastaa etukäteen hyvin suojattuna, ja koota kakun vasta tarjoilupäivänä.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)