
Esikoisemme, 7-vuotiaan tytön syntymäpäiviä on vietetty reilun viikon aikana etukäteen kolmeen otteeseen. Ensin oli kaverisynttärit, josta muutaman päivän päästä kutsuttiin sukulaiset kylään. Tällä viikolla synttäreitä juhlittiin vielä tarhassa yhdessä useamman muun kesällä syntyneen kanssa.
Tarhan juhliin tyttö leipoi raparperipiirakan, johon saatiin samalla hukattua osa isäni tuomista raparpereista. Tämä on sama ja helppo ohje, joka löytyykin jo blogistani nimellä Helppo ja mehevä raparperipiirakka murupäällisellä/maidoton. Tällainen pehmoisen + mehevän pohjan sekä rapean kauramurun yhdistelmä vain on niiiiin hyvää, että huh! Piirakka kuulemma maistui tarhassa yhtä hyvälle, mitä se oli täällä kotosalla maisteltunakin ja sain reseptipyynnön 🙂
Tällä kertaa 2.5-kertaistin ohjeen kahta isompaa vuokaa varten, ja joku muukin pikkumuutos taisi matkan varrelle eksyä. Ja jos joku ihmettelee näiden kahden postauksen samanlaisia kuvia, niin en ehtinyt saamaan tästä tarhaan menneestä valmiista piirakasta kuvaa, joten nappasin tuon kuvan tuosta viimevuotisesta postauksesta kertomaan minkä näköisestä leivonnaisesta on kyse 🙂
Helppo raparperipiirakka
kahteen n. 18 x 28 cm vuokaan tai yhteen normaalin kokoiseen uunipellilliseen
Taikina:
5 kananmunaa
3 dl öljyä
3 dl mehua
7.5 dl vehnäjauhoja
3.5 dl sokeria
1 tl suolaa
4 tl leivinjauhetta
1.5 rkl vaniljasokeriaPäälle:
reilu 1 l (=600g) raparperin paloja
4 dl kaurahiutaleita
125 g maidotonta rasvaa (Keijua) sulatettuna (tai jos maito käy, niin muuta rasvaa)
1.25 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
Ohje:
Mittaa taikinan kaikki aineet kulhoon ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita nopeasti sekaisin, älä vatkaa liikaa. Kaada taikina kahteen n. 18 x 28 cm piirakkavuokaan (tai leivinpaperoidulle syvälle uunipellille) ja levitä tasaisesti pohjalle. Kuori ja pilko raparperit. Ripottele palat pohjan päälle.


Sekoita kaurahiutaleiden joukkoon margariinia, sokerit ja kanelia. Tämän voit tehdä samassa kulhossa missä teit taikinankin. Ripottele kauraseos raparperin palojen päälle ja laita koko komeus uuniin.
Paista 180 asteessa, kunnes piirakka on saanut väriä pintaansa eli n. 35-40 minuuttia.
Vinkit: * Kokeile piirakkaa raparperin sijasta myös muilla (happamilla) marjoilla tai hedelmillä. Blogista löytyykin jo tämän herkullisen piirakan omenainen versio http://suklaapossu.blogspot.fi/2014/09/helppo-ja-meheva-omenapiirakka.html
* Paistoaika on uunikohtainen, joten tarkkaile tilannetta.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)