
Kävin ystävänpäivänä ensimmäistä kertaa ystäväni perheen uudessa kodissa. Viemisiksi vein ystävänpäiväteemaan sopien mm. näitä donitsin makuisia, sydämen mallisia muffinsseja. Käytin ohjeeni jälleen mielettömän helppoa donitsiohjettani , jolla saa aikaan törkeen hyvän makuisia donitseja uunissa eli ilman öljyssä läträämistä. Tämä ohje ei ole vielä koskaan pettänyt, eikä tehnyt sitä nytkään.

Tein taikinaa samantein tupla-annoksen, jotta päästiin myös oman perheen kesken herkuttelemaan näillä. Voi nam, kyllä taas maistuivat niiiin ihanilta! Sain myös myöhemmin ystävältäni kehuja näistä pehmoisista donitseista 🙂
Sydämen mallisten muffinien lisäksi tein samasta taikinasta pikkupalloja minimuffinipellillä. Todella herkullisia suupaloja. Muukin perhe tykkäsi näistä ihan hirmuisesti ja kädet kävivätkin tiuhaan lautasella. Äiti oli vaan tosi tylsä ja kielsi tytöiltä syömisen ties kuinka monennen muffinin jälkeen 😉

Donitsin makuiset sydänmuffinit ja minimuffinit
Maailman parhaat donitsit uunissa-ohjeen taikina ja ”kuorrutus ”kaksinkertaisena. Koko taikinamäärästä tuli 16 normaalin kokoista sydänmuffinia + 30 pikkupalleroa.
Paisto-ohje:

Paista isoja muffineja 200 asteessa n. 12 minuuttia ja pieniä n. 8 minuuttia, kunnes ovat juuri ja juuri kypsyneet. Kokeile kypsyys painamalla kevyesti sormella keskeltä muffinia (–> pehmeä mutta kiinteä=kypsä). Kuorruta, kuten maailman parhaiden donitsien ohjeessa.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)