
Törvipullat/tuuttipullat ovat olleet suosittu ja pidetty muunnos laskiaspullista jo jonkin aikaa. Ymmärrän hyvin suosion, sillä näitä syödessä ei kerma pursua ja syöminen on ainakin näin lapsiperheessä tavallista pullaa reippaasti siistimpää. Olen joskus kokeillut vastaavanlaisten tötteröiden/tuuttien tekemistä voitaikinasta ja ne olivat aivan ihania. Tähän asti olen ihaillut pullataikinasta tehtyjä versioita vain muiden blogeissa, mutta nyt päätin itsekin kokeilla niitä. Teko-ohjeen poimin Pienet herkkusuut-blogista.

Tavallisen hillo-mansikkatäytteen sijasta pulliin päätyi Ruotsissa suuressa suosiossa olevaa nutellaa, nutellakerman muodossa. Samantapaisen täytteen olen nähnyt myös Maistuis varmaan sullekin -blogissa. Ihanan maukas, pähkinäinen täyte, tätä käytän toistekin! 🙂
Laskiaistötteröt/-tuutit
12 kpl
Taikina:
2.5 dl maitoa
1 dl sokeria
1/2 tl suolaa
0.75 rkl vaniljasokeria
n. 6-7 dl vehnäjauhoja
25 g tuorehiivaa
0.75 rkl kardemummaa
65 g voita
Pinnalle:
kananmuna
raesokeria + vaniljasokeria
Täyte:
2 dl vispikermaa
n. 1.25-1.5 dl Nutellaa/suklaa-pähkinälevitettä
Ohje:
Valmista pullataikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murustele joukkoon hiiva ja sekoita myös sokerit, kardemumma ja vaniljasokeri. Sekoita taikinaa yleiskoneessa ja lisää jauhoja 1 dl kerrallaan, kunnes taikina alkaa on pehmoista ja alkaa irrota kulhon reunoilta. Lisää sekaan pehmeä voi. Vaivaa kunnes se on täysin sekoittunut. Kohota taikinaa lämpimässä paikkassa noin 45 minuuttia.
Pyörittele kohonneesta pullataikinasta pötkö ja jaa se 12 osaan. Rullaa jokaisesta taikinapalasta n. 55 cm pitkä pötkö.

Kiedo taikinapötkö tötterön ympärille. Aloita kapeasta päästä niin, että pohjaan ei jää reikää.

Kohota taikinatötteröitä lämpimässä liinan alla noin puoli tuntia. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeria ja hieman vaniljasokeria. Paista 180 asteessa n. 15-20 minuuttia tai kunnes ovat kypsiä ja kauniin ruskeita. Anna jäähtyä muutama minuutti ennen kuin irrotat tötteröt varovasti pullien sisältä.
Tee täyte vatkaamalla kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon nutella/suklaa-pähkinälevite. Pursota täyte tuuttien sisään. Nauti! 🙂
Vielä lisää ajatuksia pullien teosta ja jutuista, jotka voisi seuraavaksi tehdä toisinkin..
Elikkä aivan kaikki ei mennyt näiden tötteröiden teossa putkeen. Unohdin
voidella puolet tötteröistä ennen taikinan kiepsauttamista niihin.
Lisäksi suurin osa pullista repesi uunissa, ehkäpä juuri tuon
voitelemattomuuden takia ja lopputulos oli tämän näköinen:

Onneksi voidelluilla tuuteilla pullat pysyivät ehjinä, huh huh! Halusin myös testata kokonaan munattomia pullia ja päätin kokeilla pullien voitelua rasvalla ennen paistamista. Nuo pullathan eivät sitten saaneet uunissa lainkaan väriä pintaansa ja uhkasivat jo kuivua, ennen kuin sain ne pois uunista. Jotta epäonnentunne ei olisi loppunut tähän, päätti pursotuspussi räjähtää käsiini juuri kun olin pursottamassa nutellakermaa tuuttien sisälle! Huoh! Ensi kerralla paremmalla onnella 🙂
Tötterön ympärille kieputettävien suikaleiden tekeminen erosi hieman siitä, minkälaista tekniikkaa käytin aiemmin voitaikinatötteröiden teossa. Tällä kertaa suikaleet rullattiin pitkäksi pötköksi, kun taas aiemmin tekemissäni taikina kaulittiin levyksi ja siitä leikattiin ohuita suiruja. En tiedä, oliko tuo suikaleiden tekotavan ero syy siihen, että tällä kertaa tötteröistä ei tullut niin nättejä. Vai johtuiko siitä, että käytin pullataikinaa voitaikinan sijasta.. Vai siitä, että unohdin hätäpäissäni voidella tötteröt ennen suikaleiden kieputtamista. Vai vaan tähtien asennosta.. Tämän lisäksi aurinko oli painumassa puitten taakse ja kuvaamisen kanssa tuli todella kiire. Kaivoin nopeasti kameran esille ja kokeilin samalla kauan kaapissa seisonutta jalustaani saadakseni pidemmän valotusajan. Heh, voitte vain kuvitella, miten siinäkin kävi, kun tällainen jalusta-amatööri aloitti kiireessä jalustan paikoilleen asentamisen. Hädissäni mm. kamera meinasi tipahtaa lattialle (onneksi sain jalustan jalasta kiinni!). Lopulta sain kuin sainkin otettua pari jonkinlaista kuvaa, huh.
No mutta kaikesta huolimatta sain inspiksen kokeilla näitä tuutteja vielä uudestaankin (taikinalevystä leikatuilla suikaleilla, sekä voidelluilla tötteröillä). Sen verran kivoja ja hyviä nämä olivat 🙂

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)