Ystävänpäivä lähestyy kovaa vauhtia ja on hyvä aika mietti, miten ystävää tai rakastaan muistaisi. Mielestäni yksi parhaista lahjoista on herkutteluhetket, sillä siinä saa sekä yhteistä aikaa ja suun makeaksi 🙂 Tässä yksi äärettömän helppo ja nopeatekoinen ehdotus ystävänpäiväkakuksi.
Sain Blogiringin kautta mahdollisuuden kehitellä Dansukkerin mansikan makuisesta tomusokerista Ystävänpäiväleivonnaisia yhdessä muutaman muun bloggaajan kanssa. Mieleeni juolahti samantein ties kuinka monta erilaista ideaa ja eteen tuli aikamoinen valinnanvaikeus. Muutaman päivän pähkäilyn jälkeen ajatus helposta, nopeasta, mehevästä ja tietenkin herkullisesta leivonnaisesta miellytti eniten. Nakukakku on nykyään melko trendikakku. Kun siihen yhdistää vielä suklaan, mansikan ja sydämen, on ystävänpäivään sopiva kakkuajatus valmis 🙂
Pohja on helppoakin helpompi suklaakakkupohja, jonka taikina valmistuu nopeasti ilman vatkaimia. Tämä ei kuitenkaan näy tai tunnu valmiissa pohjassa, sillä se on mehevä, muhkea ja täynnä ilmakuplia. Lisäksi pohja on aavistuksen mutakakkumainen, vai sanoisinkos tahmainen. Ohuehko, pellillä paistettu pohja jäähtyy suht nopeasti. Pohjan jäähdyttelyn jälkeen väliin tulee kolmen aineen kermavaahtotäyte, jossa on mausteina mansikkatomusokeria ja hieman sitruunaa.
Kakku on niin helppo ja nopeatekoinen, että se valmistuu vaikkapa ystävänpäiväaamulla, mikäli herkutteluhetki on myöhemmin samana päivänä. Kakun voi halutessaan tehdä valmiiksi myös jo edellisenä päivänä, jolloin koko sunnuntaipäivän voi kuluttaa ystävän tai rakkaansa kanssa.
Kakku oli mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin nätti, ettei se kaivannut koristeeksi kuin yhden ruusun. Ruusuja ja muita kukkia koristeena käyttäessä pitää vain muistaa se, että suojaa kakun sisään tulevan osan ennen kuin tökkää kukan kakkuun. Mutta kakun voi toki koristella muullakin haluamallaan tavalla, vaikkapa rouhitulla suklaalla.
Tässäpä tämä ohje 🙂
Ystävänpäivän mansikkainen nakukakku Pieni, n. 18 cm sydänkakku
Pohja: 125 g sulatettua leivinmargariinia tai voita 2 dl piimää 2 munaa 2 dl sokeria 3 dl vehnäjauhoja 0.75 dl tummaa kaakaojauhetta 1.5 tl leivinjauhetta 0.5 tl soodaa 0.5 tl suolaa 1 rkl vaniljasokeria
Kuorrutus: 3 dl vispikermaa n. 1-1.25 dl mansikkatomusokeria n. 1-2 rkl sitruunamehua
Ohje: Tee ensin pohja. Sulata rasva. Sekoita piimän joukkoon munat yksitellen ja lopuksi sula (ei kuuma!) rasva. Sekoita myös aineet keskenään toisessa kulhossa.
Siivilöi kuivat aineet märkien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin.
Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.
Levitä taikina leivinpaperoidulle n. 20 x 30 cm uunipellille.
Paista 200 asteisessa uunissa n. 12 minuuttia, tai kunnes pohja on juuri ja juuri kypsynyt. Tarkkaile kypsymistä, jotta se ei kypsy liikaa. Voit testata kypsyyden painamalla sormella kevyesti keskeltä. Jos se kiinteä, se on kypsä. Voit myös koittaa kypsyyden tikulla.
Anna pohjan jäähtyä kokonaan ennen leikkaamista. Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa siitä kolme sydämen mallista palaa. Nosta yksi paloista tarjoilulautaselle.
Tee vielä täyte vatkaamalla vispikerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon vatkaamisen loppupuolella mansikkatomusokeri sekä hieman sitruunan mehua. Maista, ja lisää halutessasi hieman lisää tomusokeria tai/ja sitruunan mehua.
Lusikoi noin kolmannes täytteestä ensimmäisen pohjan päälle. Nosta päälle toinen pohja ja lusikoi puolet jäljellä olevasta täytteestä. Tee samoin kolmannen pohjan kanssa ja levitä loput täytteestä pinnalle.
Tarjoile vaikka heti tai laita kakku jääkaappiin vetäytymään vielä hetkeksi.
Vinkit: * Voit leikata palat joko käyttämällä apuna valmista sydämen mallista pientä vuokaa tai leikkaamalla leivinpaperista sopivan kokoiset palat ja leikkaamalla ääriviivoja myöten.
* Voit halutessasi koristella kakun vaikkapa rouhitulla suklaalla.

Yhteistyössä Suomen Sokeri















Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)