
Saimme (vihdoinkin) joulun aaton aattona keittiömme siihen kuntoon, että siellä pystyi tekemään ruokaa/leipomaan! Tonkiessani eteisen kaappeja ja viedessäni sieltä keittiötavaroita omille paikoilleen, huomasin hasselpähkinäpussit, joiden parasta ennen päiväys kolkutteli ovelle. Samassa päähäni pälkähti, että niistähän voisi tehdä joulutervehdyksiksi suklaafudgea. Joten eipä muuta kuin testailemaan uutta induktiotasoa ja pähkinöitä paahtamaan.

Fudgepohjana käytin aiemmista tekemistäni fudgeista tuttua, kondensoituun maitoon pohjautuvaa, helppoa suklaafudgemassaa. Heitin joukkoon myös suolaa, sillä se korostaa mielestäni mukavasti suklaan makua. Näistä tuli mielestäni tosi hyviä, aavistuksen Wiener Nougat-nougattia muistuttavia fudgepaloja. Maistelin itse muutaman ja loput palat päätyivät lahjoiksi lähipiiriin. Toivottavasti maistuivat myös muille 🙂
Hasselpähkinä-suklaafudge
Koosta riippuen n. 80 palaa
Fudge-massaan:
150 g tummaa (n.50%) suklaata
300 g maitosuklaata
1 prk kondensoitua maitoa (ei keitettyä)
25 g voita
1 tl suolaa
Lisäksi:
4 dl (n. 200g) hasselpähkinärouhetta
Ohje:
Paahda ensin hasselpähkinärouhe. Kaada rouhe paistinpannulle. Paahda keskimiedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen n. 5-10 minuuttia, kunnes ne saavat väriä pintaansa ja alkavat tuoksua paahtuneelle. Varo polttamasta rouhetta! Anna jäähtyä sen aikaa kun teet fudgemassan.
Pilko kattilaan suklaat, kaada joukkoon kondensoitu maito sekä voi. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaat ovat kokonaan sulaneet. Lisää suola ja sekoita joukkoon myös melkein kaikki hasselpähkinärouhe, säästä rouheesta n. 0.25 dl pinnalle.
Kaada seos leivinpaperoituun n. 22 x 22 cm kokoiseen vuokaan ja tasoita. Ripottele pinnalle loput hasselpähkinärouheesta ja painele kevyesti ne pintaan kiinni. Laita vuoka jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Leikkaa jähmettynyt levy sopivan kokoisiksi paloiksi. Säilytä palat jääkaapissa.
Vinkit:
* Fudgepalat voi myös pakastaa
* Suklaafudgemassan joukkoon voi sekoitella liki mitä vain. Kokeile vaikka kuivattuja marjoja tai suosikkipähkinöitäsi
* Suklaita voi vaihdella mielensä mukaan, mutta kannattaa muistaa, että mitä vaaleampi suklaa, sitä enemmän sitä tarvitaan. Esimerkiksi jos käyttää pelkkää valkosuklaata, sitä tarvitaan n. 800g.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)