
Käytän kondensoitua maitoa tosi usein. Yleisemmin se päätyy suklaafudgeen tai jäätelöön. Maitotölkkejä on oikeastaan ”pakko” löytyä kaapista aina, jotta saan hätätilanteissakin tehtyä herkkuja äkkiä. Kondensoitun maidon käyttäminen on mulle niin yleistä, että joskus jopa kokeilin sen tekemistä itse. Aivan aidon makuista ja tuntuista lopputulosta en kokeiluissani saavuttanut (testailin maidon tekemistä siis useamminkin kuin kerran), mutta sen verran lähelle pääsin, että mielestäni itsetehty on hyvä korvike oikealle versiolle. Mutta miksi tehdä itse kondensoitua maitoa, jos sitä saa kerran ostettua valmiina tölkissä? No ainakin herkuttelijat, jotka käyttävät vähälaktoosisia tai laktoosittomia tuotteista, pääsevät nauttimaan helposta itsetehdystä jäätelöstä valmistamalla kondensoidun maidon itse maitojauheesta! Hienoa, eikö 🙂
Sain jokin aika sitten lukijalta tiedustelun siitä, testailenkohan jossain vaiheessa suklaanmakuisen kondensoidun maidon tekemistä itse. En ollut aiemmin kuullutkaan tuollaisesta tuotteesta, joten eipä muuta kuin kauppoihin etsimään tuota uuttuutta. Kahlasin varmaan 7 kauppaa läpi, eikä missään ollut kyseistä tuotetta. Lopulta tajusin, etten ollut käynyt lainkaan K-kaupoissa joten suuntasin askeleeni Citymarkettiin ja sieltähän sitä löytyi. Ihmetykseni oli suuri, kun katsoin hintalappua. Se näytti milten 2-kertaa isomman hinnan kuin tavalliselle kondensoidulle maidolle. No mutta siinäpä taas hyvä syy tehdä tuota itse, sillä niin se tulisi reippaasti halvemmaksi. Siis jos se vaan tuntuisi kokeilemisen arvoiselta tuotteelta..
Heti kotiin päästyäni avasin tölkin ja maistoin paksua, tumman suklaisen väristä, silkkisen pehmoista suklaa kond. maitoa. Hmm. Eipä tullut siitä suosikkiani. Maussa oli jotain, mistä en pitänyt. Mausta tuli mieleen huonoon kaakaojauheeseen (siis omaan suuhuni sopimattoman makuista) tehtyä kaakaota. Voi mikä pettymys. Olin odottanut liikoja. Mutta hei, jos valmis tuote ei maistu hyvälle, niin mikäpäs estää kokeilemasta sitä itse! Niimpä päätin testata suklaisen kondensoidun maidon tekemistä, samalla parantaen sen makua omaan makuuni sopivammaksi.

Makujahan on monia, mutta itse koen onnistuneeni (ainakin osittain) tavoitteessani. Maku oli selvästi parempi omassa versiossani. Siis ainakin itseni mielestä. Mutta niin se oli myös pienen makuraadin mukaankin jatkojalostettuna jäätelön muotoon. Koostumukseltaan en päässyt aivan haluamaani, vaan suklaanmakuisesta kondensoidusta maidosta tuli hieman rakeista. Tähän saattaa vaikuttaa se, että sekoittelin maitojauheen kuumaan nesteeseen vispilällä sekoitellen, jolloin maitojauheen murut jäivät osin sulamatta. Lisäksi koostumus oli löysempi, kuin aidossa suklaakinuskissa. No mutta tässäpä hyvä jatkokehittelyä vaativa juttu.

Tein siis omatekoisesta ja myös kaupan kondensoidusta maidosta jäätelöä ja koemaistatin niitä kotona. En kertonut etukäteen mitä niissä oli, mutta omatekoinen sai samantein enemmän ääniä ja kehuja. Itse tehtyyn kond. maitoon tehty jäätelö maistui aivan suklaajäätelölle, vaikka siinä ei ollutkaan aitoa suklaata, vaan maku tuli tummasta kaakaojauheesta. Se oli makunsa lisäksi myös koostumukseltaan hieman täyteläisempää ja aavitustuksen pehmeämpää kuin kaupan tölkkiä käytettäessä. Jäätelössä myöskään nuo maitojauhekrömmäleet eivät tuntuneet lainkaan. Jee!
En siis päässyt täydellisyyteen, mutta ehdottomasti tätä kannattaa testailla ainakin jäätelön merkeissä. Jäätelöstä meinaan tuli nami namia! 😛
Itse tehty suklaa kondensoitu maito ja suklaajäätelö
Suklaanmakuinen kondensoitu maito

Aineet:
1.5 dl vettä
2 dl sokeria
2.5 dl maitojauhetta
1 dl kaakaojauhetta
25 g voita
Ohje:
Laita vesi ja sokeri kattilaan. Sekoita. Lämmitä seosta miedolla lämmöllä sekoitellen, kunnes sokerit sulavat. Älä päästä seosta kiehumaan. Sekoita joukkoon kaakaojauhe kunnolla vispilällä sekoittaen. Lisää myös maitojauhe ja vatkaa koko ajan sekaisin (tämä olisi ehkä parempi tehdä monitoimikoneessa sekoittaen, niin maitojauhe sekoittuisi kunnolla. Siis ehkä. Jatkokehittelyä tulossa jossain vaiheessa). Lisää kuutioitu huoneenlämpöinen voi ja jatka vatkaamista, kunnes voi on sulanut joukkoon. Kuumenna seosta vielä mikrossa muutama sekunti kerrallaan, kunnes seos hieman paksenee ja alkaa kiehua (n. 1-2 minuuttia). Anna jäähtyä kokonaan.Suklaajäätelö suklaamakuisesta kondensoidusta maidosta

Aineet: 4 dl vispikermaa 2 dl suklaakondensoitua maitoa (n. 2/3 prk valmista tai n. 260 g itse tehtyä)
Ohje: Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon suklainen kondensoitu maito. Kaada noin litran vetoiseen vuokaan ja laita vuoka pakkaseen noin 5 tunniksi. Nauti!
Vinkki: * Jos jäätelö on pakastunut yön yli, se saattaa olla hieman kovaa, joten ota jäätelö huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen syömistä.
Kuvia tuli näimmä otettua poikkeuksellisen vähän, ja hätäisesti. Aluksi ajattelin, että testailen vain mitä saan aikaiseksi, ja muokkaan ohjetta lisää myöhemmin. Maku kuitenkin voitti ja ajatukset muuttuivat. Aikaa uuden satsin tekemiseen tämän remonttikaaoksen keskellä ei tällä hetkellä juurikaan ole, joten parempia kuviakaan ei ole tarjota. Joten koettakaa kestää 😉

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)