Herkulliset kinuski-suklaaneliöt ja Miljoona-arvonta

No niin. Tässä uusi yritys arvonnan julkaisemiseksi. Äskeinen tekstini katosi taivaan tuuliin ja ohjeet hukkuivat. Blogini siis täytti aika tarkkaan 3 viikkoa sitten 2 vuotta. Viime viikolla huomasin myös toisen juhlan aiheen: Suklaapossun blogissa meni rikki 1 000 000 käynnin raja. Tämä on mielestäni todella mahtava saavutus, jonka en koskaan uskonut tapahtuvankaan. Kiitos teille kaikille kävijöille ja kommentoijille.

Suklaapossun blogi syntyi parisen vuotta sitten, kun halusin saada oman reseptipankin, josta reseptit oli helposti löydettävissä. Kuvittelin aluksi, että koska en mainosta blogia missään, ei sinne myöskään ketään eksy. Ei mennyt kuin hetki, niin sain sain ensimmäisen kävijän. Iik, se oli jännä hetki. Pikku hiljaa kävijöitä alkoi tulla enemmänkin, ja huomasin, että reseptit ovat muidenkin mieleen. Samalla blogista kasvoi itselleni tärkeä harrastus, jota ilman on vaikea kuvitella olevansa. Tänä lyhyenä aikana on tapahtunut kehitysta niin leivonnan kuin valokuvaamisenkin suhteen (älkää vaan käykö katsomassa vanhoja kuviani, huih! 😉 ). Leipominen on siitä hauskaa, että aina löytyy uutta opittavaa ja tulee mieleen myös uusia, erilaisia makuyhdistelmiä. Jatketaan samalla herkullisella tavalla, eikö 🙂 Yli miljoona käyntiä on mielestäni niin mahtava juttu, että järjestän sen kunniaksi arvonnan! Tarkemmat arvontaan liittyvät tiedot löytyy postauksen loppupuolella. Tässä ensin ohje kuvissa näkyviin herkkupaloihin 🙂

Rapeaa ja mureaa kauramurupohjaa, sitkeä kinuski-suklaakerros ja hieman lisää makeaa kaurapaistoksesta tuttua rapeaa murua. Kuullostaako hyvältä? Sellaisia nämä olivatkin, erittäin herkullisia, makean suolaisia pikkupaketteja. Erityisesti minua miellytti näissä rapean, sitkeän ja murean mahtava liitto. Siis tietenkin ihanan maun lisäksi:)

Ohjeen näihin löysin netin syövereistä. Ihastuin aivan mielettömän hyvännäköisiin kuviin ja pakkohan ohjetta oli kokeilla, ainakin sinne päin. Omat kuvat kuitenkaan eivät anna oikeutta näille ihastuttavan makuisille leivoksille, joten kannattaa ihmeessä vilkaista kuvat myös tuolta toisesta paikasta. Tosin en seurannut ohjetta kovin tarkasti, joten joitain eroja saattaa olla, sillä kuvat näyttävät pohjankin osalta erilaisilta. Mutta hyviä nämä olivat silti, mums!

Neliöt olivat makeita, mutta eivät mielestäni liian. Myös toinen maistelija tykkäsi näistä kovin, vaikka ei yleensä kovin makeasta pidäkään. Hmmm. En nyt muista olisiko meidän lisäksi joku muukin näitä maistellut, johonkin ne palat kuitenkin hävisivät, hups! 😉

Makea kinuski sekä kauramuru sai joukkoonsa suolahippuja. Suola tekee tällaisissa makeissa leivonnaissa temppunsa ja taittaa mahdollista liiallista makeutta. Samalla suola korostaa makuja ja on varsinkin tällaisissa suklaata ja kinuskia sisältävissä leivonnaisissa usein piste i:n päällä. Kannattaa kokeilla 🙂

 

Rapea, murea pohja, sitkeä sisus ja pehmeän rapiseva päällinen. Voiko muuta enää toivoakaan?

Kinuski-suklaapalat

Koosta riippuen n. 24 palaa

Pohja ja päällinen:

3 dl vehnäjauhoja

3 dl kaurahiutaleita

3 dl kevyesti mittaan pakattua fariinisokeria

1 tl leivinjauhetta

0.5 tl (meri)suolaa

125 g voita

Väliin:

125 g tummaa (70%) suklaata

n. 1.5 dl – 3 dl (1/2-1 prk, á 398g) kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä n. 0.25 tl (meri)suolaa

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sulata voi. Sekoita loput pohjan aineet keskenään ja lisää sula voi joukkoon. Sekoita, kunnes kaikki ovat sekaisin ja seos on murumaista. Jos seos on tahmeaa, lisää hieman jauhoja.

Levitä muruseoksesta 2/3 n. 20 x 30 cm leivinpaperoidun uunipellin pohjalle. Jätä 1/3 kulhoon odottamaan, se laitetaan lopuksi täyteen päälle. Paista pohjaa n. 15-20 minuuttia, kunnes se saa väriä pintaansa.

Sillä välin kun pohja paistuu, pilko suklaat pienemmäksi.

Lämmitä myös kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa mikrossa hetken aikaa, kunnes se on melko juoksevaa. Itse laitoin puolikkaan tölkillisen, mutta kokonainenkin olisi uponnut näihin hienosti. Maun mukaan siis 🙂 Sekoita kinuskin joukkoon suola.

Levitä paistetun pohjan päälle kinuski, ripottele suklaat kinuskin päälle ja ripottele pinnalle vielä loppuosa murutaikinasta.

Jatka paistamista vielä n. 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jäähdytä kokonaan, ja leikkaa vasta sitten paloiksi. Ja kyllä, odottaminen on näiden hankalin vaihe 😉

Vinkki: * Käytin näihin puolikkaan tölkin kondensoitua maitoa. Jos et keksit lopulle kondensoidulle maidolle käyttöä, niin voit käyttää näihin neliöihin koko tölkinkin. Lopputuloksesta tulee vain hieman makeampi (ja samalla ehkä hivenen herkullisempi), mutta silloin pienempi pala riittää 🙂 Toki lopun kondensoidun maidon voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin.* Kondensoidun maidon sijasta voi käyttää myös tavallista kinuskikastiketta.

* Mikäli kondensoitu maito ei ole valmista kinuskia, keitä tölkkiä korkeassa kattilassa 2.5 tuntia. Varmista, että tölkki on koko keittämisen ajan kokonaan veden peitossa. Anna tölkin jäähtyä kuumassa vedessä parisen tuntia (tai vaikka yön yli). Voit vaihtoehtoisesti keittää tölkkiä 3 tuntia ja poistaa tölkin sen jälkeen samantein kuumasta vedestä. Voit keittää samalla useamman tölkin, sillä kond. maito säilyy parasta ennen päiväykseen asti. Näin sinulla on seuraavalla kerrallakin valmiina kinuskiksi keitettyä kond. maitoa.

* Näihin kannattaa käyttää melko tummaa suklaata. Se tasapainottaa kinuskin makeutta, eikä paloista tule yltiömakeita. Tummissa suklaissa on paljon eroja, joten kannattaa käyttää omaan suuhun sopivaa suklaata. Itse käytin Lidlin 70% suklaata, sillä se ei ole lainkaan niin kitkerää, kuin tummat suklaat yleensä tuppaavat olemaan. Mutta ihan oman maun mukaan siis 🙂

Ja väliin pieni ”purkaus” 🙂 Varmaan jokaisella on joskus hetkiä tai ajanjaksoja, jolloin ei millään ehdi tekemään kaikkea haluamaansa. Ikuinen aikapula tuntuu vaivaavan nykyään entistä enemmän itseänikin. Viime syksystä lähtien kiireet rajoittaneet myös leipomista melkoisesti. Aikaa on ollut selvästi vähemmän ja se näkyy jossain määrin myös blogin sisällössä. Onneksi on netti! Olen alkanutkin etsimään testattavia ohjeita netin syövereistä ja käyttänyt löytämiäni ohjeita liki suoraan. Tässä on suuri ero entiseen, sillä aiemmin olen liki poikkeuksetta luonut oman ohjeet mm. kuvan perusteella ja nyt tosiaan käytän valmiita ohjeita entistä enemmän. Eikä se ole lainkaan huono puoli. Toki nautin suuresti reseptin luomisesta, sen kokeilemisesta ja muokkaamisesta. Mutta nautin myös valmiiden ohjeiden testaamisesta ja niiden muokkaamisesta 🙂 Myös lopputuloksen valokuvaaminen on lähellä sydäntä, vaikkakin aina siihenkään ei löydy tarvittavaa aikaa ja lopputulos ei ole aivan sitä mitä haluaisi. On tämä siitä huolimatta oikein antoisaa, vaikka niitä omia virityksiä ei aina ehtisikään. Ja onhan mukavana puolena tietenkin se leivonnaisten maistelukin, sehän suorastaan kuuluu asiaan. Kamala velvollisuus sekin 😉

Ja sitten itse arvontaan. Eli arvontaan voi osallistua vastaamalla tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen:

Mikä on mielestäsi blogin paras ohje tai mitä haluaisit nähdä blogissa? Kaipaatko vaikkapa jotain tiettyä ohjetta, jota ei blogista vielä löydy? Myös muut risut ja ruusut ota mielelläni vastaan! 🙂

 Arvonnassa on voittona leivonta-aiheinen palkinto, jonka paljastan myöhemmin ensi viikolla. Osan palkinnosta lahjoittaa Raision Confetti.

Arvonta-aikaa on sunnuntaiseen 24.5.2015 asti. Arvon voittajan maanantaina 25.5.2015. Julkaisen voittajan sekä täällä blogissa että facebookin puolella. Jätäthän nimimerkin, josta sinut voi tunnistaa tai sähköpostiosoitteen, niin saan yhteyden heti voittajaan paketin lähettämistä varten (toimitukset vain Suomeen). Vain 1 vastaus/henkilö. Anonyymit poistetaan. Onnea arvontaan kaikille!

141 vastausta artikkeliin “Herkulliset kinuski-suklaaneliöt ja Miljoona-arvonta”

  1. Onnittelut! 🙂 Lempparini on rahkapannari. Sitä olen tehnyt monta kertaa, ja se on niin helppoa ja hyvää!emkasu@utu.fi

    Tykkää

  2. Ihastuin blogiisi ensisilmäyksellä suussasulavien ohjeiden sekä todella kauniiden ja laadukkaden kuvien ansiosta. Vaikka seuraan monia leivontablogeja, tämä on selvästi yksi suosikeistani! 🙂 Ja lempiresepteikseni blogistasi voin nimetä ainakin brookien Daim-rouheella sekä maailman parhaat donitsit uunissa, joita molempia aionkin valmistaa omiin ylioppilasjuhliini 🙂 Kiitos ihanasta blogista ja ohjeista!monica.haapala@pp1.inet.fi

    Tykkää

  3. Monia hyviä reseptejä, mutta suklaiset erityisesti sulaa herkkusuun suuhun. lippe.hiltunen@gmail.com

    Tykkää

  4. Ihania ohjeita, herkullisia kuvia. Kinuski-mangokakku näyttää niin hyvältä, että voisin tehdä synttäreille.s.kansakoski(at)luukku.com

    Tykkää

  5. Liivatteeton sitruunajuustokakku on suosikki ja useamman kerran olen sitä jo tehnyt 🙂 ameliarose211@gmail.com

    Tykkää

  6. Liivatteeton sitruunajuustokakku on suosikki ja useamman kerran olen sitä jo tehnyt 🙂 ameliarose211@gmail.com

    Tykkää

  7. ohjeitahan on vaikka mitä kivoja. Donitsiohjeet esim. erilaiset kakkuohjeet ja syötävän herkulliset karamellit.

    Tykkää

  8. Paras kakkupohja mitä olen tehnyt on sinun mielettömän mehevä suklaakakkupohja. Sitä voi syödä myös sellaisenaan.svaltonen@live.com

    Tykkää

  9. Kinuskijuustokakku on ehkä paras 🙂 hyvän näköisiä ja ehdottomasti kokeiluun meneviä ohjeita on, tämäkin! kate97@gmail.com

    Tykkää

  10. Tämän hetkinen lemppari ohjeeni on niin maistuva ja helppo tehdä, donitsit uunissa! 🙂 Ihastuin niihin täysin ja tietenkin herkullisten kuorrutteiden kera =P Nam!Blogin löytämisen myötä olen myös oppinut käyttämään kondensoitua maitoa mm. jäätelöön (ilman jäätelökonetta) fudgeen ja rocky roadiin ja nämä kaikki olivat niin herkullisia että!Tämä on ehdottomasti leivontablogi nro. 1 :)Ihan ensimmäinen kosketukseni blogisi herkullisiin resepteihin oli kun etsin tyttäreni 2-vuotis synttäreille kakkua ja löysin mansikkamoussekakun mehevällä suklaapohjalla! Ja se oli NIIN taivaallista! Iso kiitos myös siittä että neuvoit ja annoit vinkkejä tämän kakun leipomiseen! :)Toivoisin erikoisruokavalio reseptejä, viljaton, maidoton jne.Ja tämän postauksen ohjetta on NIIN pakko kokeilla, varmaan ihan sairaan hyvää =D

    Tykkää

  11. Parhaita ohjeita on juurikin sellaiset, joissa on käytetty suklaata, kondensoitua maitoa ja suolaa 🙂 tätä uusinta en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta monia monia aikaisempia ohjeita kyllä, ja ikinä ei ole lopputulos ollut syömäkelvoton!! Kiitos siis ihanasta blogista ja mahtavista kuvista! ♥ T. Pitkäaikainen lukija (pe-tsi@hotmail.com)

    Tykkää

  12. Mieluisinta ohjetta on mahdoton valita, koska hyviä on niin paljon. Mitä kaipaan, en osaa sanoa, ennen kuin julkaiset sen :)T. Täysin arkista

    Tykkää

  13. Onnittelut huimasta lukijamäärästä :). Suosikkejani ovat mielettömän mehevä suklaakakku, flammkuchen ja uunidonitsit.

    Tykkää

  14. Blogisi on ihania ohjeita pullollaan, paljon olisi kokeiltavien listalla. Suolattu kinuskikastike poltetusta sokerista kuulostaa niin herkulliselta, toivottavasti pääsen pian testaamaan. Mielettömän mehevä suklaakakkupohja on jo ollut pari kertaa testissä ja se on kyllä hyvä! :)wugeleppis@hotmail.com

    Tykkää

  15. Yhdyn edellisiin, blogisi on oikea löytö täynnä toinen toistaan herkullisempia ohjeita! Mielettömän mehevä suklaakakku on ihan ykkönen 🙂 ylipäätään kaikki suklaiset herkut uppoaa… ylipukkimerja@gmail.com

    Tykkää

  16. Crunchy chocolate fudge cookies with salty peanuts on lempparini! Sulatin äitienpäivänä sydämiä antamalla niitä lahjaksi äideille ja mummoille (omat ja puolison) olivat valtava menestys, ja jäi niitä muutama itsellekin syötäväksi 🙂 toivoisin ohjetta miten korvata liivate ruuissa esim. Vegegeliä käyttäen yms. ja että miten se vaikuttaa lopputulokseen. 🙂 heinihannula@gmail.com

    Tykkää

  17. No kuule: Minua kiinnostaisi herkkupeppuna gluteenittomat herkut. Vähän noiden sairauksien tähen pitäis vissiin katsoa mitä syö.. olisi olo helpompi… eli kaipaan herkkureseptejä!!bikkenpilttuu@hotmail.com

    Tykkää

  18. Blogisi on ehdottomasti yksi lempileivonta blogeistani ja olen kokeillut hyvin paljon reseptejäsi. Ehdoton lemppari kuitenkin löytyi kinuskijuustokakusta. Se oli niin valloittavan hyvän makuista. Nyt kun kesä saapuu kovaa vauhtia niin toivoisin löytäväni reseptejä kauden marjoista ja miksipä ei muistakin luonnon antimista kuten nokkosesta 🙂

    Tykkää

  19. Sitkeät suklaahippukeksit -ohje on ollut meillä kovassa käytössä ja myös varioitavana. Terkuin jonnamat(at)gmail.com

    Tykkää

  20. Mielettömän mehevä suklaakakkupohja osoittautui nimensä veroiseksi eli ihan mahtavaksi! Siitä on tullut vakio-ohjeeni suklaisiin kakkuihin.

    Tykkää

  21. Heippa! Täältä saa tosi paljon inspistä, mutta kaikkea ei vaan kerkeä leipomaan 😀 Macaroonsit houkuttelevat kuten myös mehevä suklaakakkupohja. Erittäin helppo ja herkullinen sitruunajuustokakku oli hyvin maittava ja kakku katosi kuin taivaan tuuliin vieraiden ollessa kylässä 🙂 Olet paras leivontablogi, mikä on vastaan tullut :)Jatka hyvää työtä!siniturunen@outlook.com

    Tykkää

  22. Blogisi on ehdottomasti lempparini leivontablogien joukosta 🙂 Montaa juttua olen täältä leiponut. Ihanin ja suussasulavin ohje on mielestäni kuningatar-tuorejuusto-brownies. On ehken parasta mitä olen koskaan leiponut, tai edes maistanut, nams :Pp.s. pidä blogi tällaisena ihan tavallisena bloginatereveisin anna.jokitalo(at)suomi24.fi

    Tykkää

  23. Blogisi tuli vastaan kun hain helppoa juustokakkua ja Järisyttävän hyvä sitruuna-juustokakku ilman liivatetta vaikuttaakin tosi herkulta. Muutenkin leipomuksesi näyttävät ihanilta. Taitaa niitä katsellessa mennä aikaa :)terkuin Mari M miry.maki@hotmail.com

    Tykkää

  24. Kyllä ne ehdottomasti ovat uunidonitsit 🙂 Eipä ole parempaa ohjetta vastaan tullut!

    Tykkää

  25. Olisi kyllä mukavaa nähdä erilaisia voileipäkoristeluja. Tykkään yksittäisistä leivistä enemmän kuin voileipäkakuista.

    Tykkää

  26. "Herkulliset appelsiini-suklaabrowniepalat."Tuo ohje on ollut paras. Kiitos hyvästä blogista ja ohjeista.Jutta

    Tykkää

  27. Tosi vaikea valita yhden, mutta jos on pakko, muistan jotain rommisuklaa tofeetta tai fudgetta… en löydä ihan heti, mutta kyllä sinä sen tiedät ;)sanja.alisic (at) gmail.com

    Tykkää

  28. Onnea! Juustokakut on ihania, se situunanen juustokakku ilman liivatetta oli hyvää! Paljon muutakin ihanaa täältä löytyy 🙂 titantupa@gmail.com

    Tykkää

  29. Blogisi pullataikina resepti on taivaalliisen hyvä! Pullista ja pitkoista tulee ihanan pehmeitä ja maukkaita 🙂 parempaa pullataikii tuskin löytyy 🙂

    Tykkää

  30. Apua, paras ohje on todella vaikea! Mutta vastaan "Browniebars with Cookie Dough filling and Caramel top", sillä ne ovat ainoat sun blogista bongatut leivonnaiset, joita olen halunnut tehdä jopa kahteen kertaan (vaikka uusiakin reseptejä olis aina kokeiltavana). Blogissa olis kiva nähdä joku leivos, joka olisi maidoton ja maidon tilalla oltais käytetty vaikkapa kaurajuomaa. faanatar@gmail.com

    Tykkää

  31. Löysin blogisi vasta muutama päivä sitten, liivatteettoman sitruunajuustokakun perässä. Selasinkin monta sivua ohjeitasi, ja moni niistä tuli talletettua muistiin, esim. helpot macaronit, appelsiini-suklaabrowniet.. Mitään en ole ehtinyt vielä leipomaan tosin, mutta varmasti pian kokeilen! 🙂 t: Sanni (sammakkos@gmail.com)

    Tykkää

  32. Marmoroidut piparminttufudget piparminttuaromilla on suosikkiohjeeni blogissasi. Toivoisin blogiin enemmän erilaisia karkkiohjeita ja pieniä makeita herkkuja.

    Tykkää

  33. Kinuskijuustokakku on ihana! Arvonnassa mukana. arjenmiljonaari@gmail.com

    Tykkää

  34. Täytekakun kinuskitäytteestä on tullut mun ehdoton suosikki! Lisäksi sain sukulaispojan synttäreillä maistaa yhtä sitruunaista kakkua, joka oli tehty ohjeesi mukaan. En vain kuollaksenikaan muista mikä kakku oli kyseessä.

    Tykkää

  35. Siis eihän täältä millään pysty valitsemaan parasta ohjetta, kun blogi on täynnä herkkuja. Ja vaikea löytää risuillekaan aihetta. Hyviä reseptejä ja upeat kuvat. Jatka samaan malliin!:)

    Tykkää

  36. Onnea hurmaavalle blogille! Monta on herkullista ohjetta,joten vaikea parasta on valita. Viimeksi tein Vappuherkkuja,munkkeja ja donitseja, herkkuja olivat ��

    Tykkää

  37. Miljoona, miljoona ruusua….Aikoinaan ihastuin blogisi nimeen ja siitä on klikkailu lähtenyt. Tähditän ja tykkään leipomuksistasi missä näen ja otan opikseni!Jos onni suosisi, niin lahjoittaisin palkinnon leipovalle/bloggaavalle, tämän kevään uudelle Ylioppilaalle Suomessa!Terkuin nami-hiirihttp://nami-hiiri.vuodatus.net

    Tykkää

  38. aina kun tartten kakkuu täyteohjeta, tulen blogiisi. Ja aina on löytynyt takuuvarmat jamaistuvat ohjeet!

    Tykkää

  39. Sitkeät suklaahippukeksit ehdottomasti! Taitaakin olla taas aika tehdä niitä pakastimeen odottelemaan…

    Tykkää

  40. Jouluna tuli tehtyä ensimmäisen kerran itse suklaasta nameja joita annoin myös lahjaksi. Täytekakkuja en ole vielä uskaltanut kokeilla, mutta ehkäpä jonakin päivänä. laura.suutari@hotmail.com

    Tykkää

  41. Mielettömän mehevä suklaakakkupohja on mun lemppari 🙂 oon käyttänyt sitä vaikka missä.SannaSorvo(a)gmail.comMasussamakeaa.blogspot.fi

    Tykkää

  42. Ihastuttaa erityiseti sinun juusto- ja täytekakkusi! Ihania! Niinkuin kaikki leipomuksesi. Onnea ja menestystä edelleenkin! 🙂

    Tykkää

  43. Jäätelöohjeet on olleet ahkerimmassa käytössä, ja niitä toivoisin kovasti lisääkin! 🙂 hippohiiri at gmail.com

    Tykkää

  44. Macaron-leivosten ohjeet ovat hyviä. :)anetterajamaki@parkanolainen.com

    Tykkää

  45. Täällä on niin mukava käydä katsomassa uusia vinkkejä ja ohjeita leipomiseen. Monia reseptejä olenkin kokeillut. Esim. Fudget ja appelsiini browniet oli tosi herkullisia.. suolaisista piirakoista puhumattakaan. Selkeitä ohjeita ja kivoja kuvia! Kiitos tästä blogista ja mukavaa kesän odotusta!

    Tykkää

  46. Kinuskijuustokakku on kokeilulistalla! En oo vielä päässyt tekasemaan mutta aika herkulta se sinun tekemänä näytti! :)veera-96@outlook.com

    Tykkää

  47. Mielettömän mehevä suklaakakkupohja ei ole pettänyt kertaakaan 😉 aikomuksena on kokeilla minttukakkua ohjeellasi ja macaronit houkuttelee myös!

    Tykkää

  48. Miljoonasti onnea ihanalle blogille!!Täältä on niiiin monta hyvää ohjetta lähtenyt mukaani… onpas vaikea valita parasta… mehevä suklaakakkupohja 🙂

    Tykkää

  49. Liivatteeton sitruunakakku on aivan järisyttävän herkullinen, vaikken edes pidä sitruunasta (muissa) leivonnaisissa!

    Tykkää

  50. Parasta ohjetta on vaikea valita. Sun kirjoitustyyli ja kuvat etenkin antaa jokaiseen leivonnaiseen valtavan kipinän, että "TÄMÄ on pakko kokeilla!" Toistaiseksi mun suosikki on ollut brita. 🙂 Tiedän, että fudgeista tulee mun suosikki, jos vaan ehtisin niitä kokeilemaan. :)Toiveena olisi sellainen ohje, jolla saisi täytekakkupohjan sellaiseksi murenemattomaksi ja tiiviiksi. Että pystyisi leikkaamaan jotain muotoa. Tavallinen sokerikakkupohja ei ole siihen sopiva.

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *