Herkulliset kinuski-suklaaneliöt ja Miljoona-arvonta

No niin. Tässä uusi yritys arvonnan julkaisemiseksi. Äskeinen tekstini katosi taivaan tuuliin ja ohjeet hukkuivat. Blogini siis täytti aika tarkkaan 3 viikkoa sitten 2 vuotta. Viime viikolla huomasin myös toisen juhlan aiheen: Suklaapossun blogissa meni rikki 1 000 000 käynnin raja. Tämä on mielestäni todella mahtava saavutus, jonka en koskaan uskonut tapahtuvankaan. Kiitos teille kaikille kävijöille ja kommentoijille.

Suklaapossun blogi syntyi parisen vuotta sitten, kun halusin saada oman reseptipankin, josta reseptit oli helposti löydettävissä. Kuvittelin aluksi, että koska en mainosta blogia missään, ei sinne myöskään ketään eksy. Ei mennyt kuin hetki, niin sain sain ensimmäisen kävijän. Iik, se oli jännä hetki. Pikku hiljaa kävijöitä alkoi tulla enemmänkin, ja huomasin, että reseptit ovat muidenkin mieleen. Samalla blogista kasvoi itselleni tärkeä harrastus, jota ilman on vaikea kuvitella olevansa. Tänä lyhyenä aikana on tapahtunut kehitysta niin leivonnan kuin valokuvaamisenkin suhteen (älkää vaan käykö katsomassa vanhoja kuviani, huih! 😉 ). Leipominen on siitä hauskaa, että aina löytyy uutta opittavaa ja tulee mieleen myös uusia, erilaisia makuyhdistelmiä. Jatketaan samalla herkullisella tavalla, eikö 🙂 Yli miljoona käyntiä on mielestäni niin mahtava juttu, että järjestän sen kunniaksi arvonnan! Tarkemmat arvontaan liittyvät tiedot löytyy postauksen loppupuolella. Tässä ensin ohje kuvissa näkyviin herkkupaloihin 🙂

Rapeaa ja mureaa kauramurupohjaa, sitkeä kinuski-suklaakerros ja hieman lisää makeaa kaurapaistoksesta tuttua rapeaa murua. Kuullostaako hyvältä? Sellaisia nämä olivatkin, erittäin herkullisia, makean suolaisia pikkupaketteja. Erityisesti minua miellytti näissä rapean, sitkeän ja murean mahtava liitto. Siis tietenkin ihanan maun lisäksi:)

Ohjeen näihin löysin netin syövereistä. Ihastuin aivan mielettömän hyvännäköisiin kuviin ja pakkohan ohjetta oli kokeilla, ainakin sinne päin. Omat kuvat kuitenkaan eivät anna oikeutta näille ihastuttavan makuisille leivoksille, joten kannattaa ihmeessä vilkaista kuvat myös tuolta toisesta paikasta. Tosin en seurannut ohjetta kovin tarkasti, joten joitain eroja saattaa olla, sillä kuvat näyttävät pohjankin osalta erilaisilta. Mutta hyviä nämä olivat silti, mums!

Neliöt olivat makeita, mutta eivät mielestäni liian. Myös toinen maistelija tykkäsi näistä kovin, vaikka ei yleensä kovin makeasta pidäkään. Hmmm. En nyt muista olisiko meidän lisäksi joku muukin näitä maistellut, johonkin ne palat kuitenkin hävisivät, hups! 😉

Makea kinuski sekä kauramuru sai joukkoonsa suolahippuja. Suola tekee tällaisissa makeissa leivonnaissa temppunsa ja taittaa mahdollista liiallista makeutta. Samalla suola korostaa makuja ja on varsinkin tällaisissa suklaata ja kinuskia sisältävissä leivonnaisissa usein piste i:n päällä. Kannattaa kokeilla 🙂

 

Rapea, murea pohja, sitkeä sisus ja pehmeän rapiseva päällinen. Voiko muuta enää toivoakaan?

Kinuski-suklaapalat

Koosta riippuen n. 24 palaa

Pohja ja päällinen:

3 dl vehnäjauhoja

3 dl kaurahiutaleita

3 dl kevyesti mittaan pakattua fariinisokeria

1 tl leivinjauhetta

0.5 tl (meri)suolaa

125 g voita

Väliin:

125 g tummaa (70%) suklaata

n. 1.5 dl – 3 dl (1/2-1 prk, á 398g) kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä n. 0.25 tl (meri)suolaa

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sulata voi. Sekoita loput pohjan aineet keskenään ja lisää sula voi joukkoon. Sekoita, kunnes kaikki ovat sekaisin ja seos on murumaista. Jos seos on tahmeaa, lisää hieman jauhoja.

Levitä muruseoksesta 2/3 n. 20 x 30 cm leivinpaperoidun uunipellin pohjalle. Jätä 1/3 kulhoon odottamaan, se laitetaan lopuksi täyteen päälle. Paista pohjaa n. 15-20 minuuttia, kunnes se saa väriä pintaansa.

Sillä välin kun pohja paistuu, pilko suklaat pienemmäksi.

Lämmitä myös kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa mikrossa hetken aikaa, kunnes se on melko juoksevaa. Itse laitoin puolikkaan tölkillisen, mutta kokonainenkin olisi uponnut näihin hienosti. Maun mukaan siis 🙂 Sekoita kinuskin joukkoon suola.

Levitä paistetun pohjan päälle kinuski, ripottele suklaat kinuskin päälle ja ripottele pinnalle vielä loppuosa murutaikinasta.

Jatka paistamista vielä n. 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jäähdytä kokonaan, ja leikkaa vasta sitten paloiksi. Ja kyllä, odottaminen on näiden hankalin vaihe 😉

Vinkki: * Käytin näihin puolikkaan tölkin kondensoitua maitoa. Jos et keksit lopulle kondensoidulle maidolle käyttöä, niin voit käyttää näihin neliöihin koko tölkinkin. Lopputuloksesta tulee vain hieman makeampi (ja samalla ehkä hivenen herkullisempi), mutta silloin pienempi pala riittää 🙂 Toki lopun kondensoidun maidon voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin.* Kondensoidun maidon sijasta voi käyttää myös tavallista kinuskikastiketta.

* Mikäli kondensoitu maito ei ole valmista kinuskia, keitä tölkkiä korkeassa kattilassa 2.5 tuntia. Varmista, että tölkki on koko keittämisen ajan kokonaan veden peitossa. Anna tölkin jäähtyä kuumassa vedessä parisen tuntia (tai vaikka yön yli). Voit vaihtoehtoisesti keittää tölkkiä 3 tuntia ja poistaa tölkin sen jälkeen samantein kuumasta vedestä. Voit keittää samalla useamman tölkin, sillä kond. maito säilyy parasta ennen päiväykseen asti. Näin sinulla on seuraavalla kerrallakin valmiina kinuskiksi keitettyä kond. maitoa.

* Näihin kannattaa käyttää melko tummaa suklaata. Se tasapainottaa kinuskin makeutta, eikä paloista tule yltiömakeita. Tummissa suklaissa on paljon eroja, joten kannattaa käyttää omaan suuhun sopivaa suklaata. Itse käytin Lidlin 70% suklaata, sillä se ei ole lainkaan niin kitkerää, kuin tummat suklaat yleensä tuppaavat olemaan. Mutta ihan oman maun mukaan siis 🙂

Ja väliin pieni ”purkaus” 🙂 Varmaan jokaisella on joskus hetkiä tai ajanjaksoja, jolloin ei millään ehdi tekemään kaikkea haluamaansa. Ikuinen aikapula tuntuu vaivaavan nykyään entistä enemmän itseänikin. Viime syksystä lähtien kiireet rajoittaneet myös leipomista melkoisesti. Aikaa on ollut selvästi vähemmän ja se näkyy jossain määrin myös blogin sisällössä. Onneksi on netti! Olen alkanutkin etsimään testattavia ohjeita netin syövereistä ja käyttänyt löytämiäni ohjeita liki suoraan. Tässä on suuri ero entiseen, sillä aiemmin olen liki poikkeuksetta luonut oman ohjeet mm. kuvan perusteella ja nyt tosiaan käytän valmiita ohjeita entistä enemmän. Eikä se ole lainkaan huono puoli. Toki nautin suuresti reseptin luomisesta, sen kokeilemisesta ja muokkaamisesta. Mutta nautin myös valmiiden ohjeiden testaamisesta ja niiden muokkaamisesta 🙂 Myös lopputuloksen valokuvaaminen on lähellä sydäntä, vaikkakin aina siihenkään ei löydy tarvittavaa aikaa ja lopputulos ei ole aivan sitä mitä haluaisi. On tämä siitä huolimatta oikein antoisaa, vaikka niitä omia virityksiä ei aina ehtisikään. Ja onhan mukavana puolena tietenkin se leivonnaisten maistelukin, sehän suorastaan kuuluu asiaan. Kamala velvollisuus sekin 😉

Ja sitten itse arvontaan. Eli arvontaan voi osallistua vastaamalla tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen:

Mikä on mielestäsi blogin paras ohje tai mitä haluaisit nähdä blogissa? Kaipaatko vaikkapa jotain tiettyä ohjetta, jota ei blogista vielä löydy? Myös muut risut ja ruusut ota mielelläni vastaan! 🙂

 Arvonnassa on voittona leivonta-aiheinen palkinto, jonka paljastan myöhemmin ensi viikolla. Osan palkinnosta lahjoittaa Raision Confetti.

Arvonta-aikaa on sunnuntaiseen 24.5.2015 asti. Arvon voittajan maanantaina 25.5.2015. Julkaisen voittajan sekä täällä blogissa että facebookin puolella. Jätäthän nimimerkin, josta sinut voi tunnistaa tai sähköpostiosoitteen, niin saan yhteyden heti voittajaan paketin lähettämistä varten (toimitukset vain Suomeen). Vain 1 vastaus/henkilö. Anonyymit poistetaan. Onnea arvontaan kaikille!

141 vastausta artikkeliin “Herkulliset kinuski-suklaaneliöt ja Miljoona-arvonta”

  1. Olen kokeillut montaa ohjettasi ja vaikea niitä on laittaa järjestykseen, niin hyviä ne kaikki ovat! Mutta ehkä herkullisimmalta vaikuttava ohje on tuo edellisen postauksen gluteeniton mansikkakakku, siis niin uskomattoman hyvältä ja namilta se näyttää, pakko kokeilla viikonloppuna!

    Tykkää

  2. Viimeisin ohje, mitä kokeilin oli Herkulliset appelsiini-suklaabrowniepalat ja nämä olivat todella hyviä! Suklaan ystävänä ohjeistasi eniten kiinnostaa suklaiset leivonnaiset. Olen myös raakaruuan sekä superfoodien ystävä, joten näistä toivoisin lisää ohjeita! 🙂

    Tykkää

  3. On niin herkullisia reseptejä ollut ja on vaikea valita, mutta suurena punaherukan ystävänä tämä on niiiiiiin paras, nams 🙂 http://suklaapossu.blogspot.fi/2015/05/spiderman-kakku-punaherukka.html?m=1Ihania kuvia blogi täynnä myös! Onnea miljoonasta :)mehukattinen@gmail.com

    Tykkää

  4. Itseäni kiinnostavat jauhottomat ja gluteenittomat ohjeesi, suklaareseptitkin ovat aina kokeilemisen arvoisia 😉 Pakko mainita, että mielettömän mehevä suklaakakkupohjasi on saanut kehuja monelta sitä maistaneelta! Sinun maukkaat reseptit ja kauniit kuvat toimivat usein meidän pienessä keittiössä inspiraation lähteenä 🙂

    Tykkää

  5. Mango-passion britakakku houkuttaa sivuilta uusimmista jutuista. Paljon olen käyttäny mut en enää todella muista litä herkkuja.

    Tykkää

  6. Blogissasi on uskomaton määrä todella mahtavia sekä houkuttelevia ohjeita! Ne ovat myös aina todella selkeästi kirjoitettuja, upeat kuvat antavat oikeutta leipomuksillesi ja resepteissäsi on mukana myös hyödyllisiä vinkkejä – kiitos niistä 🙂 Olen kokeillut useita blogisi reseptejä, mutta hyvin paljon on vielä kokeilematta. Kunpa vaan olisi enemmän aikaa, yleensä nimittäin tulee valinnan vaikeus, koska blogisi suorastaan pursuaa kokeilemisen arvoisia reseptejä. 😀 Viimeksi leivoin maapähkinävoi-brownieseja resepteistäsi ja ne menivät kyllä kuin kuumille kiville! Mieleen on jäänyt hyvin myös Joulun kahvikakku, joka oli uskomattoman hyvää.Blogisi kuuluu ehdottomasti suurimpiin suosikkeihini leivontablogien joukosta! liisamaria.linnala@gmail.com

    Tykkää

  7. Blogissasi on valtavasti ihanan kuuloisia reseptejä, joista muutamia olen ehtinyt testaamaankin ja monta odottaa vuoroaan. 🙂 Tähän mennessä herkullisin on ollut sitruunainen juustokakku, johon ei tule liivatinlehtiä ollenkaan. Kerrassaan paljon kehuja kerännyt, suussasulava ohje!johanna.ronkkonen@gmail.com

    Tykkää

  8. Onnea blogille 🙂 minun suosikkeja on sitruunaiset jutut ja tuo liivatteeton sitruunajuustokakku on mahtava. AIon seuraavaksi kokeilla sitkeitä sitruunabrownieita.heinis @ gmail . com

    Tykkää

  9. Toivoisin moniallergiseen ruokavalioon sopivia reseptejä: maidoton, munaton, soijaton ja luontaisesti gluteeniton. 🙂

    Tykkää

  10. Ykköseksi on noussut sitkeät suklaahippu keksit, niitä on testailtu eri mauissa monet kerrat 🙂 Sinulla on satojen leivontablogien joukosta se oikeasti kiinnostavin ja inspiroivin blogi! Erityisruokavalio leivontaohjeita toivoisin enemmän, esimerkiksi maidoton-munaton-gluteeniton ohjeita!katri94 _ @hotmail.com

    Tykkää

  11. Ihania reseptejäsi olen kokeillut useasti. Kaipailisin leivonta reseptejä, joissa raaka-aineena olisi mustikka.hamalainentm@gmail.com

    Tykkää

  12. Ihania reseptejäsi olen kokeillut useasti. Kaipailisin leivonta reseptejä, joissa raaka-aineena olisi mustikka.hamalainentm@gmail.com

    Tykkää

  13. Selkeitä ohjeita ihanine kuvineen. Tykkään suklaaohjeista vaikka siitä kakusta suolaisen kinuskikastikkeen kera.karhuoja@gmail.com

    Tykkää

  14. Tästä blogista löytyy aina jokin ihana resepti testattavaksi! Oma lempparini on tähän mennessä ollut tuorejuusto-brownies juustokakku, josta työkaveritkin tykkäsivät ja katosi kahvipöydässä melko äkkiä parempiin suihin 😛 Kaikki suklaiset herkut on lähellä sydäntä eli niitä toivon lisäälaura.mollari@gmail.com

    Tykkää

  15. Suosikkejani ovat olleet viime kesänä jäätelöohjeet. Tykkään blogistasi myös siksi että täältä löytyy useita munattomia reseptejä, ja valokuvat ovat hyvännäköisiä. Toivoisin lisää munattomia reseptejä :)Mari K.

    Tykkää

  16. Juustokakut ja browniet ovat suosikkejani 🙂 Ja ohjeet ovat selkeitä kauniiden kuvien kera. T. Eija RKeija.raatikainenkauppi@gmail.com

    Tykkää

  17. Kinuskijuustokakku on lemppariohjeeni. Sulla on inspiroiva blogi, reseptejä kyllä joka lähtöön.nelliina at yahoo.com

    Tykkää

  18. Herkullisia kuvia ja selkeitä ohjeita, en osaa valita jotain tiettyä suosikkia, on niin paljon kaikkea hyvää! 😛

    Tykkää

  19. Täältä etsin ohjeet,silloin kun leipominen on ajankohtaista. Onnittelut 2v!Suosikkini on suklaakakku jonka välissä on suklaalla maustettua kermavaahtoa. En kyllä muista nimeä. Se kakku on saanut varsinkin aikuisilta valtavat kehut ja se on vielä gluteenitonta. Toivoisin gluteeniton- laktoositon ohjeita. Lakkiaisiin kerään ohjeet täältä. Kiitos siis sinulle!!!

    Tykkää

  20. Blogissa erityisiä suosikkejani ovat juustokakkureseptit. Ihastuin Pina colada -kakkuun, se oli aivan vastustamaton. Mutustelin yksinäni varmasti puolet tästä kakusta:). Toivoisin blogiin lisää suolaisten piirakoiden ohjeita!

    Tykkää

  21. Suklaapossu on yksiä ensimmäisiä leivontablogeja, joita aloin seuraamaan. Pidän erityisesti siitä, että täällä on kattavasti kaikenlaista leivontaan, on kokonaisia leivonnaisohjeita ja kakun täytteiden ohjeita ym. Suosikkireseptini on mehevä suklaakakkupohja, jota olen kerran tehnytkin leipoessani isälleni rommisuklaakakun. Älyttömän mehevä ja maukas!! Lisäksi olen testannut ja tykännyt paljon liivatteettomista mousseista kakun väliin!

    Tykkää

  22. Haluan ensiksi onnitella 2-vuotista blogia sekä kiittää blogin pitäjää ihanasta ja inspiroivasta blogista!Aina kun tarvitsen luotettavaa ja varmasti maistuvaa reseptiä, siirryn selailemaan Suklaapossun reseptejä. On ihanaa, että hiot ohjeet ja reseptit viimeisen päälle ja panostat myös leipomusten ulkonäköön. :)Suosikkia en osaa näin yhtäkkiä nimetä laajasta valikoimasta, mutta voin todeta, että ainakin hiljattain testaamani täytepullapitko-ohjeet olivat loistavia! Kiitos niistä, ne tulivat tarpeeseen! :)Minäkin toivoisin jotain erityisruokavalioihin liittyviä reseptejä (kuten muffinsit tai suolaiset piirakat). Myös leipäreseptit olisivat kivoja.marhaminta@gmail.com

    Tykkää

  23. Wau, onnea mahtavasta miljoonasta! En kyllä ihmettele yhtään, sillä blogisi on upea! Ehdoton lempparini on maailman parhaat uuni donitsit, mutta paljon on merkitty myös kokeiltavaksi. Esim. Uusi britakakku…

    Tykkää

  24. Onnea 2-vuotiaalle miljonäärille! Ehdoton suosikkini on kinuskijuustokakku, jota tehdessä rohkaistuin keittämään kondensoidun maidon kinuskiksi, eikä se niin vaikeaa ollutkaan:) ohjeesi ovat mukavasti jokakokin toteutettavia kotileivonnaisia. Saukkomartta@hotmail.com

    Tykkää

  25. Täältä nykyään aina etsin reseptin kun jotain haluan leipoa. Ehdottomasti parhain leivonta blogi. Ja kaikki mitä olen testannut, ovat onnistuneet ja olleet hyviä. hannamarjaana78@gmail.com

    Tykkää

  26. Tykkään tosi paljon blogistasi, muistan kun etsin suklaakakkupohjaa alun perin ja päädyin tänne sivustolle. Sitä on tullut käytettyä monta kertaa, erittäin hyvä ohje. :)sopeutuja(at)hotmail.com

    Tykkää

  27. Tosi herkullisia reseptejä sinulla! Olen itsekkin suklaan ja kinuskin ystävä, joten paljon on kokeilulistalla herkulisen näköisiä juttuja. Mukana arvonnassa. inka.nissila@gmail.com

    Tykkää

  28. Red velvet-kakun ohjetta googlettaessa eksyin tänne ja siitäpä tulikin heti suosikkireseptini :)ansamaria33(at)gmail.com

    Tykkää

  29. Marenki tuntuu tällä hetkellä houkuttelevan… Ei ole erityistä reseptiä, kaikki missä ihanaa rapsakkaa marenkia.hennamake@suomi24.fi mukana arvonnassa…-H-

    Tykkää

  30. Käyn usein lukemassa blogiasi ja katsomassa mitä uusia herkkuja olet loihtinut. 🙂 Tällä hetkellä ehdoton suosikkini on kinuskijuutokakku. Käytin kondensoidun maidon sijasta suolattua kinuskikastiketta ja ai että!! Kyllä maistui!! 🙂 Reseptit jotka sisältävät kinuskia/ toffeeta ovat ihan lemppareita, kiva kun niitä onkin nyt ollut niin paljon! :)tiia.borg@hotmail.com

    Tykkää

  31. Tuo mangobritakakku on huikean hyvän oloinen resepti, se menee testiin. 🙂 Joskin ajattelin sitruunajuustoa käyttää mangon tilalle..Mukavaa kevättä sinulle 🙂 lamerinquecit@gmail.com

    Tykkää

  32. Mango-passion britakakku oli tarkoitus tehdä äitienpäiväksi,mutta sainkin kakun lahjaksi tyttäreltä. On seuraavana kokeilussa.Onnittelut 2-vuotiaalle!malla.koivukangas@luukku.com

    Tykkää

  33. Näin pakastimen tyhjennysaikaan pellillinen marjapiirakkaa on ajankohtainen. Siihen täytyy tuhota viimekesän satoa ja ehkä ripaus uutta raparperiäkin. Kiitos hyvistä ohjeista, tämä on ohjeiden aarreaitta :)Jos jotain vois toivoa, niin kevyitä herkkuja. varisxi(at)gmail.com

    Tykkää

  34. Blogistasi olen löytänyt paljon hyviä ohjeita, joten siitä kiitos sinulle! 🙂 Parhaimpiin ohjeisiin kuuluu ehdottomasti Brookiet Daim-rouheella, ne ovat vain niin hyviä! Itse pidän muutenkin suklaasta leivonnassa, joten sellaisia reseptejä toivoisin lisääkin. 🙂 Myös kaikki muffinssi- ja cupcakeohjeet ovat toivottuja!jatta.pietil@hotmail.com

    Tykkää

  35. Monta kivaa ohjetta on täältä bongattu, kiitos niistä!Ja lämpimät onnentoivotukset hurjasta kävijämäärästä!!!

    Tykkää

  36. Odotan aina innolla uutta postaustasi, kaikki näyttää ja kuulostaa niin herkulliselta! Lemppareita ovat marmoroidut minttusuklaa fudget ja red veljet cake, sillä olen itsekkin niitä kokeillut ja ne oli niin herkkua!♥

    Tykkää

  37. Gluteenittomat ohjeet ja leivonnaiset lastenjuhliin kiinnostavat minuavaatehuttuja(@)gmail.com

    Tykkää

  38. On vaikea valita parasta… Sitkeät "subwaymaiset" cookiet on kyllä niin hyviä että valitsen ne 🙂

    Tykkää

  39. Paljon hyviä ohjeita sinulla täällä. Kiitos niistä! 🙂

    Tykkää

  40. Onnittelut!:) Täältä löytää kyllä aina herkullisia ohjeita, tällä hetkellä kesän juhliin oon napannut jo ohjeet sinulta mm. Kinuskijuustokakusta ja mango-passion britakakusta. kiitos selkeistä ohjeista ja herkullisista kuvista! Mukana arvonnassa. soile89(at)gmail.com

    Tykkää

  41. Blogissasi löytyy yksi jos toinenkin minun makuuni sopiva resepti, lähes joka kerta kun uusi resepti on ilmestynyt suunnittelen sen kokeilemista! Kiitos hyvästä ja selkeästä leivontablogista, jatka samaan malliin! 🙂

    Tykkää

  42. Blogi on mahtava tällaselle herkkusuulle ja varsinkin, koska mun mielestä suklaata ei voi olla koskaan missään liikaa 😀 harmikseni en ole ehtiny vielä paljo reseptejä testata, koska kevät on ollut niin kiireistä kirjotusten ja pääsykokeitten kanssa.. Mutta jospa se tästä! Ainakin testattavien lista jatkuu ja jatkuu kun tätä blogia selaa :)Paras ohje on sitkeät suklaakeksit! Ne pääsee jopa ylppäreihin asti 🙂 Marikak martsu_1996@hotmail.com

    Tykkää

  43. Hirveän monta hyvää ohjetta! Valkosuklaa-herukkakääretorttu, sitruunajuustokakku, donitsit uunissa, suklaapizza jne. Kaikki ohjeet ovat toimineet joita täältä olen kokeillut! Kiitos niistä! ❤

    Tykkää

  44. hups..osoitevirhe eli tiiaborg@hotmail.com

    Tykkää

  45. Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten, enkä ole ehtinyt testata vielä muita ohjeita kuin kinuskijuustokakkua. Minkähän kokoiseen vuokaan olit tehnyt sen kun minulla tuli paljon matalampi siitä. Monta ohjetta on jo to do -listalla, kun vain kerkiäisi kokeilemaan

    Tykkää

  46. Onnittelut huikeasta lukemasta! Blogisi on niin ihana, etten kyllä ihmettele yhtään. Itse olen löytänyt blogisi vasta hiljattain, joten kovin montaa ohjetta en ole ehtinyt kokeilemaan, mutta "jemmaan" olen laittanut sitäkin suuremman määrän. Mehevä suklaakakkupohja on huikea!

    Tykkää

  47. liivatteeton sitruunajuustokakku, sitä kautta blogin löysinkin. Chiliä ja suklaata ohjeessa kun näkisi? 🙂

    Tykkää

  48. En ole blogia vielä kauhean kauan seurannut, joten vielä en ole ehtinyt testata ohjeita, mutta täällä on kyllä tosi paljon kaikenlaisia hyvännäkösiä reseptejä joita haluan päästä kokeilemaan jahka kerkiän! elina.kaipainen@hotmail.com

    Tykkää

  49. Olen juustokakkujen ja kinuskin suuri fani ja kun nämä yhdistyivät synttärireseptissäsi, niin apua =)! TODELLA hyvää! Mukaan kivaan arvontaan! Ja onnea 2-vuotiaalle!siinatar@gmail.com

    Tykkää

  50. Olen juustokakkujen ja kinuskin suuri fani ja kun nämä yhdistyivät synttärireseptissäsi, niin apua =)! TODELLA hyvää! Mukaan kivaan arvontaan! Ja onnea 2-vuotiaalle!siinatar@gmail.com

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *