Herkulliset kinuski-suklaaneliöt ja Miljoona-arvonta

No niin. Tässä uusi yritys arvonnan julkaisemiseksi. Äskeinen tekstini katosi taivaan tuuliin ja ohjeet hukkuivat. Blogini siis täytti aika tarkkaan 3 viikkoa sitten 2 vuotta. Viime viikolla huomasin myös toisen juhlan aiheen: Suklaapossun blogissa meni rikki 1 000 000 käynnin raja. Tämä on mielestäni todella mahtava saavutus, jonka en koskaan uskonut tapahtuvankaan. Kiitos teille kaikille kävijöille ja kommentoijille.

Suklaapossun blogi syntyi parisen vuotta sitten, kun halusin saada oman reseptipankin, josta reseptit oli helposti löydettävissä. Kuvittelin aluksi, että koska en mainosta blogia missään, ei sinne myöskään ketään eksy. Ei mennyt kuin hetki, niin sain sain ensimmäisen kävijän. Iik, se oli jännä hetki. Pikku hiljaa kävijöitä alkoi tulla enemmänkin, ja huomasin, että reseptit ovat muidenkin mieleen. Samalla blogista kasvoi itselleni tärkeä harrastus, jota ilman on vaikea kuvitella olevansa. Tänä lyhyenä aikana on tapahtunut kehitysta niin leivonnan kuin valokuvaamisenkin suhteen (älkää vaan käykö katsomassa vanhoja kuviani, huih! 😉 ). Leipominen on siitä hauskaa, että aina löytyy uutta opittavaa ja tulee mieleen myös uusia, erilaisia makuyhdistelmiä. Jatketaan samalla herkullisella tavalla, eikö 🙂 Yli miljoona käyntiä on mielestäni niin mahtava juttu, että järjestän sen kunniaksi arvonnan! Tarkemmat arvontaan liittyvät tiedot löytyy postauksen loppupuolella. Tässä ensin ohje kuvissa näkyviin herkkupaloihin 🙂

Rapeaa ja mureaa kauramurupohjaa, sitkeä kinuski-suklaakerros ja hieman lisää makeaa kaurapaistoksesta tuttua rapeaa murua. Kuullostaako hyvältä? Sellaisia nämä olivatkin, erittäin herkullisia, makean suolaisia pikkupaketteja. Erityisesti minua miellytti näissä rapean, sitkeän ja murean mahtava liitto. Siis tietenkin ihanan maun lisäksi:)

Ohjeen näihin löysin netin syövereistä. Ihastuin aivan mielettömän hyvännäköisiin kuviin ja pakkohan ohjetta oli kokeilla, ainakin sinne päin. Omat kuvat kuitenkaan eivät anna oikeutta näille ihastuttavan makuisille leivoksille, joten kannattaa ihmeessä vilkaista kuvat myös tuolta toisesta paikasta. Tosin en seurannut ohjetta kovin tarkasti, joten joitain eroja saattaa olla, sillä kuvat näyttävät pohjankin osalta erilaisilta. Mutta hyviä nämä olivat silti, mums!

Neliöt olivat makeita, mutta eivät mielestäni liian. Myös toinen maistelija tykkäsi näistä kovin, vaikka ei yleensä kovin makeasta pidäkään. Hmmm. En nyt muista olisiko meidän lisäksi joku muukin näitä maistellut, johonkin ne palat kuitenkin hävisivät, hups! 😉

Makea kinuski sekä kauramuru sai joukkoonsa suolahippuja. Suola tekee tällaisissa makeissa leivonnaissa temppunsa ja taittaa mahdollista liiallista makeutta. Samalla suola korostaa makuja ja on varsinkin tällaisissa suklaata ja kinuskia sisältävissä leivonnaisissa usein piste i:n päällä. Kannattaa kokeilla 🙂

 

Rapea, murea pohja, sitkeä sisus ja pehmeän rapiseva päällinen. Voiko muuta enää toivoakaan?

Kinuski-suklaapalat

Koosta riippuen n. 24 palaa

Pohja ja päällinen:

3 dl vehnäjauhoja

3 dl kaurahiutaleita

3 dl kevyesti mittaan pakattua fariinisokeria

1 tl leivinjauhetta

0.5 tl (meri)suolaa

125 g voita

Väliin:

125 g tummaa (70%) suklaata

n. 1.5 dl – 3 dl (1/2-1 prk, á 398g) kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä n. 0.25 tl (meri)suolaa

Ohje:

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.

Sulata voi. Sekoita loput pohjan aineet keskenään ja lisää sula voi joukkoon. Sekoita, kunnes kaikki ovat sekaisin ja seos on murumaista. Jos seos on tahmeaa, lisää hieman jauhoja.

Levitä muruseoksesta 2/3 n. 20 x 30 cm leivinpaperoidun uunipellin pohjalle. Jätä 1/3 kulhoon odottamaan, se laitetaan lopuksi täyteen päälle. Paista pohjaa n. 15-20 minuuttia, kunnes se saa väriä pintaansa.

Sillä välin kun pohja paistuu, pilko suklaat pienemmäksi.

Lämmitä myös kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa mikrossa hetken aikaa, kunnes se on melko juoksevaa. Itse laitoin puolikkaan tölkillisen, mutta kokonainenkin olisi uponnut näihin hienosti. Maun mukaan siis 🙂 Sekoita kinuskin joukkoon suola.

Levitä paistetun pohjan päälle kinuski, ripottele suklaat kinuskin päälle ja ripottele pinnalle vielä loppuosa murutaikinasta.

Jatka paistamista vielä n. 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jäähdytä kokonaan, ja leikkaa vasta sitten paloiksi. Ja kyllä, odottaminen on näiden hankalin vaihe 😉

Vinkki: * Käytin näihin puolikkaan tölkin kondensoitua maitoa. Jos et keksit lopulle kondensoidulle maidolle käyttöä, niin voit käyttää näihin neliöihin koko tölkinkin. Lopputuloksesta tulee vain hieman makeampi (ja samalla ehkä hivenen herkullisempi), mutta silloin pienempi pala riittää 🙂 Toki lopun kondensoidun maidon voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin.* Kondensoidun maidon sijasta voi käyttää myös tavallista kinuskikastiketta.

* Mikäli kondensoitu maito ei ole valmista kinuskia, keitä tölkkiä korkeassa kattilassa 2.5 tuntia. Varmista, että tölkki on koko keittämisen ajan kokonaan veden peitossa. Anna tölkin jäähtyä kuumassa vedessä parisen tuntia (tai vaikka yön yli). Voit vaihtoehtoisesti keittää tölkkiä 3 tuntia ja poistaa tölkin sen jälkeen samantein kuumasta vedestä. Voit keittää samalla useamman tölkin, sillä kond. maito säilyy parasta ennen päiväykseen asti. Näin sinulla on seuraavalla kerrallakin valmiina kinuskiksi keitettyä kond. maitoa.

* Näihin kannattaa käyttää melko tummaa suklaata. Se tasapainottaa kinuskin makeutta, eikä paloista tule yltiömakeita. Tummissa suklaissa on paljon eroja, joten kannattaa käyttää omaan suuhun sopivaa suklaata. Itse käytin Lidlin 70% suklaata, sillä se ei ole lainkaan niin kitkerää, kuin tummat suklaat yleensä tuppaavat olemaan. Mutta ihan oman maun mukaan siis 🙂

Ja väliin pieni ”purkaus” 🙂 Varmaan jokaisella on joskus hetkiä tai ajanjaksoja, jolloin ei millään ehdi tekemään kaikkea haluamaansa. Ikuinen aikapula tuntuu vaivaavan nykyään entistä enemmän itseänikin. Viime syksystä lähtien kiireet rajoittaneet myös leipomista melkoisesti. Aikaa on ollut selvästi vähemmän ja se näkyy jossain määrin myös blogin sisällössä. Onneksi on netti! Olen alkanutkin etsimään testattavia ohjeita netin syövereistä ja käyttänyt löytämiäni ohjeita liki suoraan. Tässä on suuri ero entiseen, sillä aiemmin olen liki poikkeuksetta luonut oman ohjeet mm. kuvan perusteella ja nyt tosiaan käytän valmiita ohjeita entistä enemmän. Eikä se ole lainkaan huono puoli. Toki nautin suuresti reseptin luomisesta, sen kokeilemisesta ja muokkaamisesta. Mutta nautin myös valmiiden ohjeiden testaamisesta ja niiden muokkaamisesta 🙂 Myös lopputuloksen valokuvaaminen on lähellä sydäntä, vaikkakin aina siihenkään ei löydy tarvittavaa aikaa ja lopputulos ei ole aivan sitä mitä haluaisi. On tämä siitä huolimatta oikein antoisaa, vaikka niitä omia virityksiä ei aina ehtisikään. Ja onhan mukavana puolena tietenkin se leivonnaisten maistelukin, sehän suorastaan kuuluu asiaan. Kamala velvollisuus sekin 😉

Ja sitten itse arvontaan. Eli arvontaan voi osallistua vastaamalla tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen:

Mikä on mielestäsi blogin paras ohje tai mitä haluaisit nähdä blogissa? Kaipaatko vaikkapa jotain tiettyä ohjetta, jota ei blogista vielä löydy? Myös muut risut ja ruusut ota mielelläni vastaan! 🙂

 Arvonnassa on voittona leivonta-aiheinen palkinto, jonka paljastan myöhemmin ensi viikolla. Osan palkinnosta lahjoittaa Raision Confetti.

Arvonta-aikaa on sunnuntaiseen 24.5.2015 asti. Arvon voittajan maanantaina 25.5.2015. Julkaisen voittajan sekä täällä blogissa että facebookin puolella. Jätäthän nimimerkin, josta sinut voi tunnistaa tai sähköpostiosoitteen, niin saan yhteyden heti voittajaan paketin lähettämistä varten (toimitukset vain Suomeen). Vain 1 vastaus/henkilö. Anonyymit poistetaan. Onnea arvontaan kaikille!

141 vastausta artikkeliin “Herkulliset kinuski-suklaaneliöt ja Miljoona-arvonta”

  1. Kinuskinen juustokakku, donitsit kinuskikuorrutteella, brownies.. :)-E

    Tykkää

  2. Täällä on ihan älyttömästi todella hyvänkuuloisia ja näköisiä ohjeita, en oo vielä vaan päässy yhtään testaamaan, joten suosikkia ei ole. Lisää voisin välillä katsella pienempien leivosten kuvia ja ohjeita (:

    Tykkää

  3. Jauhoton suklaakakku sinun ohjeellasi löytyy meidän kahvipöydästä jokaisilta kekkereiltä 🙂 AnuHoo. anu.salonen@gmail.com

    Tykkää

  4. Onnea huikeasta kävijämäärästä!Uunidonitseille täältä ääni.

    Tykkää

  5. Hei ! Liivatteetonta sitruuna-juustokakkua on tullut tehtyä useasti. Se on yksi parhaimmista, parasta on vaikea valita, on niin paljon muitakin minun makuuni. Teen sen gluteenittomista kekseistä ja teen erilaisia makumuunteluja, esim pohjan suklaatäytekekseistä ilman mitään muuta ja juuston maustan appelsiinilla, sekoitan siihen myös keksimurua. Hieno blogi, seuraan aktiivisesti ja toteutan reseptejäsi. Terveisin reija.hannula@hotmail.com

    Tykkää

  6. Paras ohje on ehdottomasti suklaapohja. Mitään ei osaa kaivata kun ohjeita on laidasta laitaan, paitsi kirjasta täällä kyllä haaveillaan :)tiiasoini@hotmail.com

    Tykkää

  7. Olen kokeillut paria ohjetta ja onnistunut hyvin – olen kuitenkin niin makean perään että kaikki makea kelpaa, ja niitä saa lisäillä tänne vaikka kuinka paljon!roosa.n-@hotmail.com

    Tykkää

  8. Suklaapohja on lempparini, on tullut kokeiltua monta kertaa! Raakaohjeista olen erityisesti innostunut :)mmyheartishere@gmail.com

    Tykkää

  9. Luteiinittomat ohjeet ihan parasta, ei tarvitse edes ruveta säätämään itse 😛

    Tykkää

  10. Joku hyvä suklaacroissantti ohje 🙂 en oo ainakaa törmänny !jonatan1711@gmail.com

    Tykkää

  11. Pizzapohja, semmonen täydllinen rapsakka pohja pizzalle :)eeva.eevush@gmail.com

    Tykkää

  12. Lämpimät Onnittelut tosi monipuolisesta blogistasi.Monenlaisia maukkaita leivonnaisia olen kokeillut ja esim. aurajuusto-kinkku-pikkupiiraat…tosi hyviä. Seuraavaksi aion kokeilla mehevää suklaakakkua suolatulla kinuskilla ja puolukoilla.Tähän vuodenaikaan sopiva ohje olisi ….jotain raparperista!Terveisin Heli

    Tykkää

  13. Oma suosikki ja lempiherkkuni blogissasi on tuorejuusto-brownieskakku. 😛 Ulkoisesti käyn ihailemassa usein E.T. kakkua, erittäin hieno ja onnistunut kakku!jiinatti@hotmail.com

    Tykkää

  14. Uunissa tehdyt donitsit veivät viime vappuna kielen mennessään :)Dubbemuf@hotmail.com

    Tykkää

  15. Onnea miljoonasta, mahtava saavutus! Juurikin tein ohjeellasi uunidonitseja ja olivat oikeasti ihan hurjan hyviä!!

    Tykkää

  16. Haluaisin jatkossakin nähdä selkeitä, kuvallisia ohjeita. Tumpelommankin on helppo seurata reseptiä, mikäli joukossa on vähän kuviakin! Itse olen onneton kuvaamaan ruokaa, niin on kiva nähdä semmoisia, joiden eteen on nähty vähän vaivaakin! Kesää vasten olisi kiva saada useita erilaisia jätskiohjeita, mitä voi tehdä ilman jäätelökonetta 🙂

    Tykkää

  17. Kaikki fudget ovat parhaita ja kaikki suklaa ohjeet! En osaa päättää 😀 Tahtoisin nähdä kesän tullen erilaisia jäätelöitä, sillä kesä ilman suklaapossun herkkuja ei ole mikään kesä. 🙂 hilduskamilduska@gmail.com

    Tykkää

  18. Brownie-ohjeet on parhaita, joku täytyy taas viikonloppuna ottaa kokeiluun. Ehkä piparminttu tällä kertaa 🙂 sailatevaniemi@gmail.com

    Tykkää

  19. Ihan vasta löysin sinun blogin, joten paljoa en ole vielä ehtinyt testata. Mutta itse tehty daim oli ainakin hyvää! 🙂 taina.jokitalo@suomi24.fi

    Tykkää

  20. Jäätelöohjeita minäkin toivoisin näin kesän korvalla ja sellaisia ilman konetta tehtyjä, nam ! Kaikki kokeilemani suklaaherkkusi toimii ainakin takuuvarmasti ♥riittaniemela@jippii.fi

    Tykkää

  21. Melko vasta olen minäkin blogisi löytänyt, mutta uunidonitsiohjeesesi olen jo hullaantunut. Kuuluisaa suklaakakkupohjaasi täytyy ehdottomasti kokeilla:) t.sweety

    Tykkää

  22. Juustokakut on suosikkeja. Kaipailisin helppoja suolaisten tarjottavien reseptejä. Kiitokset kivasta ja hyödyllisestä blogistasi 🙂

    Tykkää

  23. Onnea! Mielestäni paras ohjeesi on donitsit uunissa. Täytyy silti sanoa, että eniten pidän blogisi ideoista, ulkoasusta ja kuvista:) alina.peltola@gmail.com

    Tykkää

  24. Blogissasi on paljon todella herkullisia reseptejä ja aivan ihania kuvia! 🙂 Omat lempparini ovat olleet liivatteeton sitruuna-juustokakku sekä erilaiset suklaafudget.savikko.maria@gmail.com

    Tykkää

  25. jauhoton suklaakakku appelsiinilla on todella herkullinen. sähköposti: Ruusunmarja1@gmail.com

    Tykkää

  26. Pidin todella paljon tuosta kinuskijuustokakusta!! Oikein herkullinen! Muutenkin reseptisi ovat erinomaisia 🙂 sofia.heikkila@hotmail.com

    Tykkää

  27. järisyttävän hyvä sitruuna juustokakku ilman liivatetta 😛 huomenna tehtävä taas kaksi niitä. dharma80(at)suomi24.fi

    Tykkää

  28. Oijoi mikä palkinto! Olen siis mukana arvonnassa :)Olisi kiva vaikka nähdä joku hyvä pizzan ohje, erityisesti pohjan 🙂

    Tykkää

  29. Leivontablogisi kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Lempileivonnaista vaikea valita, mutta ehkä jokin juustokakuista.mariah-79@suom24.fi

    Tykkää

  30. Onnea!Paljon hyviä ohjeita,uunissa paistettavat donitsit ,hyvä ohje.tyttiklemetti@luukku.com

    Tykkää

  31. onnea ! aivan herkullisia ohjeita!! 😛 kaikki suklaajutut vie ainakin kielen mennessään…mukana arvonnassa!elina_jokitalo(at)luukku.com

    Tykkää

  32. Siis ehdottomasti nämä kinuski suklaaneliöt! Olen juuri ostanut psylliumjauhetta joten olisi todella kiva saada joku ohje johon sitä voisin hyödyntää!csb@luukku.com

    Tykkää

  33. Tällä hetkelllä olen kokeillut vain yhtä ohjettasi, nimittäin suklaahippukeksien ohje! Voi että kuinka minä niin rakastuin niihin! Pitääpä laittaa muutkin ohjeen kokeiluun ;)meoj_@hotmail.com

    Tykkää

  34. Tällä hetkelllä olen kokeillut vain yhtä ohjettasi, nimittäin suklaahippukeksien ohje! Voi että kuinka minä niin rakastuin niihin! Pitääpä laittaa muutkin ohjeen kokeiluun ;)meoj_@hotmail.com

    Tykkää

  35. Anteeksi, tästä on näköjään jäänyt sähköpostiosoite puuttumaan! Korjataan asia viime tipassa: leevilotta(at)luukku.com 🙂

    Tykkää

  36. Olen kokeillut uunissa paistettavia donitseja ja ne olivat aivan ihania! Myös muut ohjeet vaikuttavat mahtavalta ja tulen niitä varmasti testaamaan :)maria.koskinen@luukku.com

    Tykkää

  37. 2 suklaan juustokakku oli täyteläistä hyvää. Toivelistalla olisi liivatteettomia juustokakkuja, ja ehkäpä jonkun ah, niin trendikkään raakakakkureseptinkin voisi blogiin nakata.

    Tykkää

  38. Leipomisesta kiinnostunut:Niin paljon ihania leipomuksia. Vaikea valita mitään yksittäistä ohjetta. Tulee mieleen ihan uutena ideana tehdä Britaa pyöreässä muodossa. Ja täytekin todella herkullista. Suklaisia ihanuuksia ei voi vastustaa. Myös useampi suolainen ohje on jäänyt käyttöön.

    Tykkää

  39. Vielä kerkesin! 😀 Täällä on kyllä todella laaja repertuaari kaikkea ihanaa, että on vaikea nimetä mitään erikseen tai ainakaan toivoa mitään lisää! 😀 Mutta mehevä suklaakakkupohja on mullakin ollut pari kertaa käytössä ja ihana pohja se onkin! Tuo brita-kakku jonka vähän aikaa sitten teit oli kyllä aivan ihana! Brita on mulla vielä kokeilematta, mutta kiinnostus on kova 😉 Ja kuvat sulla on kyllä aina niin ihania!

    Tykkää

  40. Niin ja hirmuisesti onnea saavutetusta käyntimäärästä! 😀

    Tykkää

  41. Iso yhteinen kiitos teille kaikille ihanaisille kommentoijille vielä tätäkin kautta! Oli todella ilo lukea vastauksianne. Monet kerrat meinasi tippa tulla linssiin ihania sanoja lukiessani. Oli kiva tietää lempiohjeenne ja miltei poikkeuksetta ne olivat juuri niitä samoja, joista itsekin pidän eniten. Sain myös monet monet hyvät ideat tulevia leivonnaisia varten ja niitä toteuttelenkin pikku hiljaa jatkossa. Kiitos vielä teille ja jatketaan samaa rataa 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *