
No niin. Tässä uusi yritys arvonnan julkaisemiseksi. Äskeinen tekstini katosi taivaan tuuliin ja ohjeet hukkuivat. Blogini siis täytti aika tarkkaan 3 viikkoa sitten 2 vuotta. Viime viikolla huomasin myös toisen juhlan aiheen: Suklaapossun blogissa meni rikki 1 000 000 käynnin raja. Tämä on mielestäni todella mahtava saavutus, jonka en koskaan uskonut tapahtuvankaan. Kiitos teille kaikille kävijöille ja kommentoijille.
Suklaapossun blogi syntyi parisen vuotta sitten, kun halusin saada oman reseptipankin, josta reseptit oli helposti löydettävissä. Kuvittelin aluksi, että koska en mainosta blogia missään, ei sinne myöskään ketään eksy. Ei mennyt kuin hetki, niin sain sain ensimmäisen kävijän. Iik, se oli jännä hetki. Pikku hiljaa kävijöitä alkoi tulla enemmänkin, ja huomasin, että reseptit ovat muidenkin mieleen. Samalla blogista kasvoi itselleni tärkeä harrastus, jota ilman on vaikea kuvitella olevansa. Tänä lyhyenä aikana on tapahtunut kehitysta niin leivonnan kuin valokuvaamisenkin suhteen (älkää vaan käykö katsomassa vanhoja kuviani, huih! 😉 ). Leipominen on siitä hauskaa, että aina löytyy uutta opittavaa ja tulee mieleen myös uusia, erilaisia makuyhdistelmiä. Jatketaan samalla herkullisella tavalla, eikö 🙂 Yli miljoona käyntiä on mielestäni niin mahtava juttu, että järjestän sen kunniaksi arvonnan! Tarkemmat arvontaan liittyvät tiedot löytyy postauksen loppupuolella. Tässä ensin ohje kuvissa näkyviin herkkupaloihin 🙂
Rapeaa ja mureaa kauramurupohjaa, sitkeä kinuski-suklaakerros ja hieman lisää makeaa kaurapaistoksesta tuttua rapeaa murua. Kuullostaako hyvältä? Sellaisia nämä olivatkin, erittäin herkullisia, makean suolaisia pikkupaketteja. Erityisesti minua miellytti näissä rapean, sitkeän ja murean mahtava liitto. Siis tietenkin ihanan maun lisäksi:)

Ohjeen näihin löysin netin syövereistä. Ihastuin aivan mielettömän hyvännäköisiin kuviin ja pakkohan ohjetta oli kokeilla, ainakin sinne päin. Omat kuvat kuitenkaan eivät anna oikeutta näille ihastuttavan makuisille leivoksille, joten kannattaa ihmeessä vilkaista kuvat myös tuolta toisesta paikasta. Tosin en seurannut ohjetta kovin tarkasti, joten joitain eroja saattaa olla, sillä kuvat näyttävät pohjankin osalta erilaisilta. Mutta hyviä nämä olivat silti, mums!

Neliöt olivat makeita, mutta eivät mielestäni liian. Myös toinen maistelija tykkäsi näistä kovin, vaikka ei yleensä kovin makeasta pidäkään. Hmmm. En nyt muista olisiko meidän lisäksi joku muukin näitä maistellut, johonkin ne palat kuitenkin hävisivät, hups! 😉
Makea kinuski sekä kauramuru sai joukkoonsa suolahippuja. Suola tekee tällaisissa makeissa leivonnaissa temppunsa ja taittaa mahdollista liiallista makeutta. Samalla suola korostaa makuja ja on varsinkin tällaisissa suklaata ja kinuskia sisältävissä leivonnaisissa usein piste i:n päällä. Kannattaa kokeilla 🙂

Rapea, murea pohja, sitkeä sisus ja pehmeän rapiseva päällinen. Voiko muuta enää toivoakaan?
Kinuski-suklaapalat
Koosta riippuen n. 24 palaa
Pohja ja päällinen:
3 dl vehnäjauhoja
3 dl kaurahiutaleita
3 dl kevyesti mittaan pakattua fariinisokeria
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl (meri)suolaa
125 g voita
Väliin:
125 g tummaa (70%) suklaata
n. 1.5 dl – 3 dl (1/2-1 prk, á 398g) kondensoitua maitoa kinuskiksi keitettynä n. 0.25 tl (meri)suolaa
Ohje:
Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen.
Sulata voi. Sekoita loput pohjan aineet keskenään ja lisää sula voi joukkoon. Sekoita, kunnes kaikki ovat sekaisin ja seos on murumaista. Jos seos on tahmeaa, lisää hieman jauhoja.
Levitä muruseoksesta 2/3 n. 20 x 30 cm leivinpaperoidun uunipellin pohjalle. Jätä 1/3 kulhoon odottamaan, se laitetaan lopuksi täyteen päälle. Paista pohjaa n. 15-20 minuuttia, kunnes se saa väriä pintaansa.

Sillä välin kun pohja paistuu, pilko suklaat pienemmäksi.
Lämmitä myös kinuskiksi keitettyä kondensoitua maitoa mikrossa hetken aikaa, kunnes se on melko juoksevaa. Itse laitoin puolikkaan tölkillisen, mutta kokonainenkin olisi uponnut näihin hienosti. Maun mukaan siis 🙂 Sekoita kinuskin joukkoon suola.

Levitä paistetun pohjan päälle kinuski, ripottele suklaat kinuskin päälle ja ripottele pinnalle vielä loppuosa murutaikinasta.

Jatka paistamista vielä n. 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jäähdytä kokonaan, ja leikkaa vasta sitten paloiksi. Ja kyllä, odottaminen on näiden hankalin vaihe 😉
Vinkki: * Käytin näihin puolikkaan tölkin kondensoitua maitoa. Jos et keksit lopulle kondensoidulle maidolle käyttöä, niin voit käyttää näihin neliöihin koko tölkinkin. Lopputuloksesta tulee vain hieman makeampi (ja samalla ehkä hivenen herkullisempi), mutta silloin pienempi pala riittää 🙂 Toki lopun kondensoidun maidon voi myös pakastaa ja käyttää myöhemmin.* Kondensoidun maidon sijasta voi käyttää myös tavallista kinuskikastiketta.
* Mikäli kondensoitu maito ei ole valmista kinuskia, keitä tölkkiä korkeassa kattilassa 2.5 tuntia. Varmista, että tölkki on koko keittämisen ajan kokonaan veden peitossa. Anna tölkin jäähtyä kuumassa vedessä parisen tuntia (tai vaikka yön yli). Voit vaihtoehtoisesti keittää tölkkiä 3 tuntia ja poistaa tölkin sen jälkeen samantein kuumasta vedestä. Voit keittää samalla useamman tölkin, sillä kond. maito säilyy parasta ennen päiväykseen asti. Näin sinulla on seuraavalla kerrallakin valmiina kinuskiksi keitettyä kond. maitoa.
* Näihin kannattaa käyttää melko tummaa suklaata. Se tasapainottaa kinuskin makeutta, eikä paloista tule yltiömakeita. Tummissa suklaissa on paljon eroja, joten kannattaa käyttää omaan suuhun sopivaa suklaata. Itse käytin Lidlin 70% suklaata, sillä se ei ole lainkaan niin kitkerää, kuin tummat suklaat yleensä tuppaavat olemaan. Mutta ihan oman maun mukaan siis 🙂

Ja väliin pieni ”purkaus” 🙂 Varmaan jokaisella on joskus hetkiä tai ajanjaksoja, jolloin ei millään ehdi tekemään kaikkea haluamaansa. Ikuinen aikapula tuntuu vaivaavan nykyään entistä enemmän itseänikin. Viime syksystä lähtien kiireet rajoittaneet myös leipomista melkoisesti. Aikaa on ollut selvästi vähemmän ja se näkyy jossain määrin myös blogin sisällössä. Onneksi on netti! Olen alkanutkin etsimään testattavia ohjeita netin syövereistä ja käyttänyt löytämiäni ohjeita liki suoraan. Tässä on suuri ero entiseen, sillä aiemmin olen liki poikkeuksetta luonut oman ohjeet mm. kuvan perusteella ja nyt tosiaan käytän valmiita ohjeita entistä enemmän. Eikä se ole lainkaan huono puoli. Toki nautin suuresti reseptin luomisesta, sen kokeilemisesta ja muokkaamisesta. Mutta nautin myös valmiiden ohjeiden testaamisesta ja niiden muokkaamisesta 🙂 Myös lopputuloksen valokuvaaminen on lähellä sydäntä, vaikkakin aina siihenkään ei löydy tarvittavaa aikaa ja lopputulos ei ole aivan sitä mitä haluaisi. On tämä siitä huolimatta oikein antoisaa, vaikka niitä omia virityksiä ei aina ehtisikään. Ja onhan mukavana puolena tietenkin se leivonnaisten maistelukin, sehän suorastaan kuuluu asiaan. Kamala velvollisuus sekin 😉

Ja sitten itse arvontaan. Eli arvontaan voi osallistua vastaamalla tämän postauksen kommenttikenttään kysymykseen:
Mikä on mielestäsi blogin paras ohje tai mitä haluaisit nähdä blogissa? Kaipaatko vaikkapa jotain tiettyä ohjetta, jota ei blogista vielä löydy? Myös muut risut ja ruusut ota mielelläni vastaan! 🙂
Arvonnassa on voittona leivonta-aiheinen palkinto, jonka paljastan myöhemmin ensi viikolla. Osan palkinnosta lahjoittaa Raision Confetti.
Arvonta-aikaa on sunnuntaiseen 24.5.2015 asti. Arvon voittajan maanantaina 25.5.2015. Julkaisen voittajan sekä täällä blogissa että facebookin puolella. Jätäthän nimimerkin, josta sinut voi tunnistaa tai sähköpostiosoitteen, niin saan yhteyden heti voittajaan paketin lähettämistä varten (toimitukset vain Suomeen). Vain 1 vastaus/henkilö. Anonyymit poistetaan. Onnea arvontaan kaikille!

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)