
Tämä 7 minuutin kahvikakku on todella nopeatekoinen ja helppo kahvikakku. Näin ohjeen Mimmin keittiössä jo viime syksynä ja se jäi mieleeni ja viime aikoina kakku on vilahdellut myös useissa muissa blogeissa. Jokin aika sitten päätin itsekin kokeilla kakkua ja tein vaniljaisen version tuosta nopeasta kakusta. Kakun teko on todellakin helppoa, sillä aineet laitetaan vain yhteen kulhoon ja aineita vatkataan 7 minuuttia joko käsivatkaimella tai yleiskoneella. Itse laitoin aineet hurisemaan yleiskoneeseen, joten kädet olivat vatkauksen ajan vapaana ja keittiön sai siivottua samassa ajassa. Tekeminen oli tosi helppoa ja nopeaa, ja lopputuloksena pehmoisen pumpulista kahvikakkua.

Kakku nousi uunissa tosi paljon ja luulinkin jo kakun alkavan valua reunoja myöten alas, mutta nousu onneksi pysähtyi. Alkuperäisohjeessa paistoajaksi oli mainittu 45-50 minuuttia. Itse koitin kakun kypsyyden tikulla 40 minuutin kohdalla ja se oli jo kypsä ja valmista kakku maistellessani huomasin, että taisi olla hiukkasen liiankin kypsä. Kakun kypsyminen riippuukin paljon sekä uunin tehosta ja vuoan materiaalista, joten kypsyys kannattaa tarkastaa tarpeeksi ajoissa, jotta kakku ei kuivu suotta.
Minulla oli käytössä uudehko sydänvuokani, jossa olen huomannut kakun kypsyvän paljon nopeammin kuin aiemmassa pyöreissä vuoassani, joten kypsyyden tarkastaminen 35 minuutin kohdalla olisi ehkä ollut viisaampi teko. Tuossa sydänvuoassa on muuten sellainen ”vika”, että siinä sydämen ”yläkaaressa” taikinaa on paksummalti ja kypsyminen siinä kohtaa on hitainta. Alhaalta sivuilta kakku on ohuempi ja se kohta kypsyy nopeimmin. Ohuin kohta myös kuivahtaa helpommin, sillä sitä joutuu paistamaan enemmän kuin tuota paksua kohtaa. Tähän vuokaan ehkä sopivatkin parhaiten kosteana pysyvät kakut, joilla paistoaika ei ole niin tarkka. Tällaisia on esim. kuten mielettömän mehevään suklaakakkupohjaan perustuva mehevä suklaakakku.

Kakun reunoista tuli vähän hassun näköisiä, sillä kakku laski uunista ottamisen jälkeen aika rajustikin. Paiston olisi ehkä voinut tehdä hieman alemmassa lämpötilassa, niin se olisi kypsynyt tasaisemmin, eikä ehkä laskenutkaan ehkä niin paljon. Vai osaako joku kertoa, kuuluuko kakun luonteeseen, että se lässähtää paiston jälkeen?

Koristelin kakun valkosuklaalla, jossa oli hieman öljyä joukossa. Öljy tekee suklaasta hieman pehmeämpää, eikä se lohkeile leikattaessa niin helposti kuin ilman öljyä. Liruttelin valkosuklaasta myös sydämiä lautasen reunoille.. Reilusti sitruunalla maustettu porkkanakakusta tuttu tuorejuustokuorrutekin olisi sopinut tähän tosi kivasti. Toki makeutta olisi tullut lisää, mutta sitruunalla olisi saanut myös lisämakua ja hitusen sitruunaista raikkauttakin.
Kakun maku kaikenkaikkiaan oli hyvä, mukavan vaniljainen. Voimakkaiden makujen ystävänä toki kaipasin jotain extraa, ehkä tuota tuorejuustokuorrutetta. Rakenteeltaan kakku oli tuoreeltaan tosi tosi pehmoista, kunnolla jäähdyttyäänkin suht pehmeä, ja ehkä lyhemmällä paistoajalla olisi saattanut olla vieläkin pehmoisempi. Mainitsen vielä, että kokeilin kakkua vielä lyhyemmällä paistoajalla ja samalla erimakuisena. Siitä vasta tulikin hyvä 🙂
Vaniljainen 7 minuutin kahvikakku
Isoon kahvikakkuvuokaan
Aineet:
4 munaa
3 dl sokeria
200 g voita (pehmeää huoneenlämpöistä)
3 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1 tl vaniljatahnaa
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
Koristeluun esimerkiksi:
100 g valkosuklaata
1 tl öljyä ( ei pakollinen)
hasselpähkinärouhetta tms.
Ohje:
Mittaa kaikki aineet kulhoon ja vatkaa joko sähkövatkaimella tai yleiskoneella 7 minuuttia.
Voitele iso kahvikakkuvuoka hyvin. Käytä isoa (vähintään 2 litran) vuokaa, sillä taikina kohoaa reilusti uunissa ja kakusta tulee iso. Voit halutessasi myös korppujauhottaa vuoan, mutta kaikki vuoat ei sitä kaipaa. Itse sain kakun nätisti vuoasta irti, vaikken jauhottanutkaan sitä. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Paista kakkua 175 asteessa noin 40-50 min toiseksi alimmalla tasolla. Tarkista kypsyys tarpeeksi ajoissa, jotta kakku ei kypsyy liikaa ja kuivu suotta. Anna kakun jäähtyä vuoassa hetki ennen kumoamista. Kumoa varovasti suoraan tarjoilulautaselle ja peitä hyvin esim. kelmulla.
Koristele kakku vaikkapa valkosuklaalla. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Lisää joukkoon öljyä. Öljy ei ole pakollista, mutta se tekee suklaasta hieman pehmeämpää ja sitä on helpompi leikata. Koristele vaikka hasselpähkinärouheella, nonparelleilla tms. Koristelun voi valkosuklaan sijasta tehdä myös vaikkapa siivilöimällä pinnalle ohuen kerroksen tomusokeria.
Vinkki:
* Mausta kakkutaikina vatkaamisen jälkeen 1 appelsiinin tai sitruunan hienoksi raastetulla keltaisella kuoriosalla. Muista pestä sitrushedelmät kunnolla ennen kuoren raastamista.
* Kakun kypsyminen on kiinni uunista ja vuoan materiaalista, joten tarkista kypsyys heti kun kakku vaikuttaa vähänkään kypsältä.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)