
Tämä kakku syntyi kun löysin kaapista maitojauheen, jonka parasta ennen -päivämäärä alkoi uhkaavasti lähestyä. Olen aiemmin kokeillut maitojauhetta kakkupohjissa hyvällä menestyksellä. Se sopii niihin tosi hyvin, sillä jauhe tuo kosteutta ja pitää kakun mehevänä. Tällä kertaa testailin suklaakakkupohjaa munattomana. Tai pikemminkin tämä on kaakaokakkupohja, sillä suklaa puuttuu tästä kokonaan. Mutta eipä sitä maussa huomannut. Hyvää oli! Mehevää, kosteaa, hieman mutakakkumaista. Mmmm!

Kakku on kokonaisuudessaan munaton, joten käy myös munattomille henkilöille. Kakun keskusta painui munattomuudesta johtuen jäähtyessään kuopalle. Siitä tuli kuitenkin kiva paikka kaakaokermavaahdolle eli tummalla kaakaojauheella ja sokerilla maustetulle kermavaahdolle. Tuo on monikäyttöinen vaahto moneen paikkaan ja sitä voi pursotella vaikkapa täytekakun reunoillekin. No mutta nyt se pääsi tämän kakun päälle pehmentämään ja tasapainottamaan kakkupohjan suklaista makua.

Tein kakusta sydämenmallisen ja muotonsa puolesta se olisi sopinut vaikkapa Ystävänpäivän tarjottavaksi. Ja miksei makunsakin puolesta, kaipa ystävälle aina suklaa (tai tässä tapauksessa kaakao) kelpaa 🙂
Kakun tekeminen on tosi nopeaa. Tosin jäähdyttelyineen syöntikuntoon saamiseksi aikaa kuluu noin 3 tuntia. Itse taikinan vääntämiseen ei kovin kauan mene, sillä pohja on helppo aineet-vain-sekaisin-tyylinen. Eikä tuon täytteenkään vatkaamiseenkaan ei montaa minuuttia mene. Eli nopeaa herkkua helposti 🙂
Kostea suklaakakku kaakaokermalla / munaton
n. 20 cm irtopohjavuokaan
Aineet:
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl maitojauhetta
1.25 dl tummaa ruokokidesokeria
1.25 dl fariinisokeria
1.25 dl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 tl soodaa
0.5 tl leivinjauhetta
0.75 tl suolaa
1 rkl sitruunan mehua
2.5 dl vettä
1 dl öljyä
Päälle:
2.5 dl vispikermaa
2.5 rkl tummaa kaakaojauhetta
2.5 rkl sokeria
Koristeluun:
tummaa suklaata rouhittuna
Ohje:
Sekoita vehnäjauho, maitojauhe, sokerit, kaakaojauhe, sooda ja suola keskenään. Sekoita toisessa kulhossa sitruunan mehu, vesi ja öljy sekaisin. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoittele enempää kuin tarpeen.
Kaada taikina kevyesti voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 180 asteessa n. 25-30 min., kunnes keskelle tökättyyn tikkuun ei tartu raakaa taikinaa. Anna jäähtyä hetki vuoasta ja poista sitten vaikkapa tarjoilulautaselle. Peitä kunnolla kelmulla ja anna jäähtyä rauhassa muutama tunti. Kakun keskusta painuu kuopalle jäähtyessään tähän tyyliin.

Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Siivilöi joukkoon kaakaojauhe ja mausta vaahto sokerilla. Lusikoi vaahto kakun päälle.

Ripottele pinnalle vielä hieman pienemmäksi rouhittua tummaa suklaata.
Vinkki:
* Tumman suklaan sijasta pinnalle sopisi mahtavasti myös rouhittu Daim




Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)