Tämä kakku on ehkä yksi parhaista tekemistäni kakuista. Kakku päätyi reilu kuukausi sitten työpaikalle, jossa vietettiin työntekijän viimeistä työpäivää kyseissä paikassa. Tiesin henkilön pitävän kovin tiramisusta, joten tein kakusta tiramisuversion. Reilusti espressoa, mantelilikööriä ja mascarponea. Voi pojat, että oli hyvää!!
Normaalisti en edes juo kahvia (enkä kyllä mantelilikööriäkään) sen karvaan maun takia, mutta tässä ja muussakin leivonnassa se on kyllä mielettömän hyvää. Kakku sai kovat kehut myös monilta muilta maistaneilta 🙂
Tuohon päälle rouhin vielä kerroksen tummaa suklaata koristeeksi, mutta en enää ehtinyt ottamaan kuvaa täysin valmiista kakusta kakun matkatessa heti aamusella oikeaan osoitteeseensa.
Ja palakuvatkin on otettu eri kakusta kuin tuossa yllä olevasta.. Testailin kakun tekemistä pari päivää ennen h-hetkeä ja nappasin tuosta koeversiosta varmuudeksi palakuvan, sillä pääkakusta sitä en olisi kuitenkaan saanut. Eipä sillä, ei tuossa kakun ulkonäössä juurikaan eroja ollut. Ainoastaan kerrokset näkyivät pääkakussa selvemmin, kuin tästä testipalassa. Ja makuhan se pääasia, se oli juuri parasta!
Maistuisiko? 😉
Tässä vielä herkkuohje:
Tiramisukakku n. 25 x 30 cm
Pohja (3 kääretorttupohjaa): 12 munaa 5.25 dl sokeria 4.5 dl vehnäjauhoja 1.5 dl perunajauhoja 3 tl leivinjauhetta
Täyte: 4 dl vettä 4 rkl espresso-pikakahvijauhetta 4 rkl sokeria 4 rkl mantelilikööriä 12 munaa 5 dl sokeria 1000 g mascarponea
Koristeluun: tummaa kaakaojauhetta tummaa (50%) suklaata rouhittuna
Ohje: Tee ensin kääretorttupohjat. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi varovasti käännellen muna-sokerivaahdon joukkoon. Kaada taikina kolmelle syvälle leivinpaperoidulle uunipellille (Jos et omista kolmea peltiä, voit paistaa taikinan myös kolmessa erässä yhdellä pellillä: Kaada ensin kolmannes taikinasta leivinpaperoidulle pellille ja paista se. Jäähdytä pelti kylmässä vedessä ja jatka samalla tavalla taikinan toisen ja kolmannen osan kanssa.) Paista taikinaa 225 asteessa n. 9-10 minuuttia, kunnes pinta saa hieman väriä.Tee täyte. Sekoita veden joukkoon espresso-pikakahvijauhe (purkista) tai keitä hieman normaalia vahvempi kahvi. Lisää kahviin 4 rkl sokeria. Anna tarvittaessa jäähtyä. Lisää mantelilikööriä.
Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Vatkaa puolet sokerista (2.5 dl) ja keltuaiset keskenään kunnolla miltei valkoiseksi vaahdoksi. Lisää mascarpone ja vatkaa voimakkaasti vielä n. 1-2 minuutti. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaisia vaahdoksi. Lisää joukkoon loput sokerit (2.5 dl) pienissä erin ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Yhdistä mascarpone/keltuaisvaahto ja valkuaisvaahto keskenään varovasti nostellen.Kokoaminen kannattaa tehdä reunavuokaa käyttäen. Leikkaa kääretorttupohjista reunavuokaan sopivan kokoiset palat (neljä n. 20 x 30 cm kokoista palaa. Kolmesta palasta tulee kokonaiset, yhden pohjapalan voit koota ylimääräisistä reunapaloista). Nosta yksi pohja tarjoilulautaselle reunavuoan reunojen sisäpuolelle. Kostuta pohja hyvin kahvi-likööriseokselle (käytä hieman vajaa neljännes kostutusliemestä). Kaada pohjan päälle mascarpone-munavaahdosta noin neljännes. Laita tämän jälkeen toinen pohjapala vaahdon päälle ja kostuta (ja jatka laittamalla vuorotellen vaahtoa, pohjaa, kostutuslientä ja vaahtoa ja..). Päällimmäiseksi tulee kerros vaahtoa.
Laita jääkaappiin vähintään mielellään seuraavaan päivään. Siivilöi päälle vielä tummaa kaakaojauhetta ennen tarjoilua ja halutessasi myös tummaa suklaarouhetta.
Vinkki: * Jos tekee koko pohjataikinan (12 munasta) yhdellä kertaa, taikinaa tulee todella paljon. Jos pelkää, että kulhojen tilavuus tai vatkaimen teho riitä, taikinamassan kannattaa tehdä pienemmissä erissä (vaikka kolmessa osassa).
Oih, kuvia katsoessa alkoi heti tehdä mieli tätä herkkua uudestaan! Niiiiin hyvää se oli. Uskokaa pois. Tai kokeilkaa itse! Tai kokeilkaa itse vaikka uskottekin! 😉








Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)