
Monissa blogeissa on jo käyty käsiksi Joulun leivonnaisiin. Niin myös meillä. Viime viikonloppuna tuli toistamiseen leivottua Jouluaiheisia juttuja, mutta kiireet töissä ja kotona ovat verottaneet blogiaikaani niin paljon, että noita uusimpia ei nyt ihan lähipäivinä nähdä täällä blogin puolella. Muutama syksyn aikana tehty leivonnainen on vielä bloggaamatta, ja yritänkin saada postattua muutaman vanhemman herkun ennen ensi vuoden puolelle siirtymistä. Näiden keksien lisäksi on tulossa ainakin muutamat kakut, mutta tosiaan niiden jälkeen voisim siirtyä pikku hiljaa ihaniin Joulun tunnelmiin.. 🙂
Viipalepikkuleivät ovat ihanan helppoja ja nopeatekoisia. Taikinan aineet vain sekoitetaan keskenään, taikina muotoillaan pötköiksi pellille, paistetaan ja leikataan paloiksi. Taikinaan voi lisätä melkein mitä haluaa tai jättää lisäämättä ylimääräiset lisukkeet ja nauttia pelkistä rapeista kinuskikekseistä. Aiemmin olen tehnyt viipaloituja keksejä paahdetulla mantelilla ja ne olivat tosi herkkua. Tällä kertaa kekseissä maistui suklaa ja hieman myös kinuski 🙂

Muutin samalla myös taikinan rakennetta sen verran, että kekseistä löytyi hyvin puruvastusta. Tarjoilin keksejä kuopuksemme juhlissa ja tekivät hyvin kauppansa, erityisesti lapset tuntuivat nappaavan näitä mielellään käteensä. Olivat omastakin mielestäni tosi hyvän makuisia, vaikka oisivat ehkä aavistuksen parempia hieman ohuempina 🙂


Viipalekeksejä tehdessä voi lapsetkin ottaa mukaan puuhaan taikinan sekoittelussa. Ja vähän isommat pystyy myös leikkaamaan paistetut keksilevyt viipaleiksi. Mutta ei vaikka lasta keksien tekeminen ei kiinnosta, niin niiden syöminen sujuu vähän liiankin helposti. Ainakin meillä lapset osallistuivat erittäin mielellään valmiiden keksien syömiseen 🙂
Kinuskiset suklaa-viipalepikkuleivät
Aineet:
100 g leivinmargariinia
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
0.5 tl soodaa
1 rkl vaniljasokeria
2.75 dl vehnäjauhoja
50 g suklaata (laitoin maitosuklaata ja tummaa suklaata)
Ohje:
Sulata rasva. Sekoita joukkoon sokerit. Sekoita jauhoihin sooda ja vaniljasokeri. Kääntele kuivat aineet rasva-sokeri-seokseen. Pilko suklaa pienemmäksi ja kääntele myös se taikinan joukkoon. Älä kuitenkaan vaivaa taikinaa, jotta siitä ei tule sitkoista. Muotoile taikinasta 2-3 kpl n. 40 cm pötköä ja litistä niitä hieman littanammiksi. Keksit leviävät uunissa jonkin verran, joten jätä niille leviämisvaraa.Paista 200 asteessa n. 12 minuuttia, kunnes pinta on hieman halkeillut. Leikkaa keksit heti kuumina vinottain palasiksi, sillä ne kovettuvat jäähtyessään.
Alla vasemman puoleisessa kuvassa keksit ovat juuri menossa uuniin. Keskimmäisessä kuvassa keksit on juuri napattu uunista ja viimeisessä kuvassa kuuma pötkö leikattiin äkkiä palasiksi ennen kuin taikina kovettui.

Vinkki: * Tein kaksi keksitaikinapötkä ja kekseistä tuli melko paksuja. Keksit ovat melko kovia, joten ne olisivat ehkä aavistuksen parempia ohuempina. Suosittelen tekemään 3 taikinapötköä ja painelemaan ne vieläkin ohuemmiksi, mitä itse tein.



Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)