
Työkaverini toi ulkomaan reissultaan unikkojauhetta ja laittoi vinkiksi reseptin, jossa sitä käytetään. Unikko oli minulle uusi tuttavuus, joten eipä auttanut muu kuin alkaa leipomaan.
Unikkojauhetta tuli kakkuun reilusti. Vaikka kakku oli päältä ruskea, sisältä paljastui vaalea kakku, joka oli täynnä tumman ruskeita unikkopilkkuja. Alla olevasta palakuvasta näkee, kuinka täynnä unikkoa kakku on. Näkeeköhän kuvasta myös sen, että kakku oli sisältä aivan ihanan pehmeä ja kostea, miltei märkä, mutta silti ihanan ilmava? Aivan täydellinen koostumus!

Kakun maku oli mielenkiintoinen. Uunituore kakku tuoksui mielestäni tosi epämiellyttävälle, mutta tasaantui seuraavaan päivään mennessä. Työkaverini antoikin vinkiksi, ettei kakkua kannata missään nimessä maistella tuoreeltaan, vaan kakun pitää antaa olla rauhassa parikin päivää ennen korkaamista, niin maku muuttuu ja samalla myös paranee. Tuo pitikin hyvin paikkansa. Parin päivän jälkeen haju oli hälvennyt ja uskalsin maistella kakkua.
Ensi puraisun jälkeen en tiennyt mitä olisi ajatellut, mutta toinen puraisu sai kakun maistumaan hyvältä ja selvästi ensihaukkausta makeammalta. Kolmannen haukkauksen jälkeen sitä alkoi tehdä jo enemmän mieli, niin hyvältä se maistui. 🙂 Lopulta kakkuun meinasi tulla pieni himo. Olikohan unikon huumaavalla vaikutuksella asiaa tuohon 😉 Päätin vaihteeksi ruokkia työkavereita leipomuksilla ja kakku päätyi työpaikan kahvipöytään. Kummasti se siellä pikku hiljaa vaan väheni ja väheni.. Ja osa syöjistä kehui kakkua todella ihanaksi. Unikko maistuu kakussa todella vahvasti, joten tämä on selvästikin unikon ystävän kakku.
Unikko-jogurtti-kakku
n. 24 cm vuokaan.
Aineet:
4 munaa
2.5 dl sokeria
2.5 dl unikkojauhoja
2.5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1.25 dl rypsiöljyä
2.5 dl maustamatonta jogurttia
Ohje:
Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa keskenään unikkojauhe, vehnäjauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Sekoita muna-sokerivaahtoon ensin maustamaton jogurtti. Lisää vuorotellen kuivia aineita ja öljyä sekaan varovasti käännellen. Kaadat taikina voideltuun vuokaan.
Paista 180 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes kakku tuntuu keskeltä kiinteältä ja keskelle kakkua pistettyyn tikkuun ei tartu taikinaa. Paistoaika riippuu uunista, joten tarkkaile tilannetta. Kakku on parhaimmillaan vasta parin päivän ikäisenä, kun maku on tasaantunut pähkinäiseksi.
Vinkki:
* Tuoreeltaan kakkua ei kannata maistella eikä paljon edes haistella. Tuoreen kakun tuoksu oli mielestäni jopa hieman etova. Mutta niin aika vain vaikuttaa tähän kakkuun, että parin päivän päästä maku kiinnostaa niin paljon, että siihen meinaan jäädä koukkuun. Näin ainakin omasta mielestäni.

En siis ensituoksun perusteella en uskonut, että kakussa olisi mitään hyvää. Ajattelinkin, että kakku jää kokonaan bloggaamatta ja räpsäisin pari ihan vain huvikseni. Kakku kuitenkin yllätti maullaan, joten uskallan kuitenkin laittaa sen tänne. Uunituoreen kakun tuoksusta en edelleenkään välitä, mutta pari päivää seisseen kakun maussa on sitä jotain. Jotain mikä saa haukkaamaan palan uudelleen ja uudelleen..

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)