
Huomasin, että muutama erittäin herkullinen kakun täyte on vielä laittamatta blogiin. Tässä niistä ensimmäinen. Täyte on pehmeän moussemainen ja ihastuttavan sitruunainen. Mansikan palaset sopivat mielettömän hyvin yhteen moussen kanssa ja tuovat pehmoiseen täytteeseen hieman purutuntumaa. Käytin tätä täytettä tyttömme synttärikakussa ja tykkäsin kovin. Täytekakun sijasta tästä sitrusmoussesta ja mansikoista voi myös koota raikkaat ja herkulliset jälkiruoka-annokset. Näin meilläkin tehtiin ja oli kyllä niin herkullista että!
Tykkään käyttää kakun välissä aina mahdollisuuksien mukaan liivatteettomia täytteitä. Tämäkin täyte on liivatteeton. Täyte sisältää itsetehtyä lemon curdia eli sitruunatahnaa. Vaikka sen tekeminen saattaa kuullostaa hankalalta ja aikaa vievältä, sitä se ei kuitenkaan ole. Kannattaa ehdottomasti kokeilla lemon curdin tekemistä itse, sillä se on aivan eri maata kuin kaupan valmis sitruunatahna. Omatekoisen tahnan maku on voimakkaan sitruunainen ja äärettömän erittäin raikas. Herkullista. Itse nautiskelen itsetehdystä sitruunatahnasta useimmiten maitorahkan kanssa. Se sopii siihen aivan mielettömän hyvin, nams! No, se siitä sitruunatahnasta, tässä sitruunamoussen ohje 🙂
Sitruunamousse mansikoilla (liivatteeton)
n. 22 cm kakun kahteen väliin
Sitruunamoussetäyte:
2.5 dl kuohukermaa (tai vastaavantyyppistä vispautuvaa kasvisrasvasekoitetta)
2.5 dl vispikermaa (tai vastaavantyyppistä vispautuvaa kasvisrasvasekoitetta)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 3 dl (1/2 annosta) itsetehtyä lemon curdia eli sitruunatahnaa
1/4-3/4 dl vaniljakreemijauhetta
n. 1/2-3/4 l tuoreita mansikoita
Ohje:
Aloita moussen valmistelu tekemällä lemon curd jo muutama tunti ennen kakun täyttämistä tai edellisenä päivänä, sillä sen pitää ehtiä jäähtymään kunnolla.
Tee täyte vatkaamalla kermat vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistettu tuorejuusto ja sitruunatahnaa. Maista! Lisää kreemijauhe joukkoon voimakkaasti vatkaten. Maista taas. Täytteen olisi hyvä maistua selvästi sitruunalle tässä vaiheessa, sillä maku miedontuu hieman kakun välissä.
Täytä kakku moussella ja pilko kakun väleihin myös reilusti mansikoita. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Voit myös nautia moussen jälkiruokana. Kokoa moussea vuorotellen mansikoiden kanssa annosmaljoihin.
Vinkki:
* Voit myös käyttää kaupan valmista Lemon Curdia. Se on makeampaa kuin itsetehty, joten täytteestä ei välttämättä tule niin raikas, mutta saa silläkin täytteeseen sitruunan makua. Maistele täytettä ja laita sitruunatahnaa haluamasi määrä. Muista, että kakun välissä maku tasaantuu, eikä ole aivan niin voimakas kuin pelkiltään maisteltuna.
* Vaniljakreemijauheen määrä riippuu kreemijauheen merkistä. Esim. Sallisen kreemijauhetta tarvitaan vähemmän kuin Milletin. Annostus toki riippuu myös siitä, kuinka paksuksi kermavalmisteen on vatkannut. Kunnon paksuksi vatkattu kaipaa vähemmän, tai tuskin ollenkaan kreemijauhetta, kun taas löysäksi jätettyyn on hyvä laittaa enemmän.
* Kukin voi halutessaan käyttää juuri niitä vispautuvia kermoja tai kasvisrasvavalmisteita, kuin itse haluaa. Tuotteissa on tärkeintä, että ne vaahtoutuvat hyväksi, suht paksuksi vaahdoksi ja ovat maultaan neutraaleja. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että eri merkkisillä valmisteilla vaahtoutuvuuksissa on kuitenkin eroja; valmiin vaahdon määrä saattaa olla huomattavasti erilainen. Tämä vaikuttaa täytteen riittävyyteen.
* Jos käytät pakastemansikoita, lisää ne kakun väliin kohmeisina.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)