
Näiden ihastuttavien suklaaleivosten kuva vilahtikin jo Facebook-sivuillani viime viikolla. Aivan käsittämätöntä, että olen näin kauan odottanut Brookie-leivosten tekoa. Törmäsin näiden brownie- ja cookie-taikinaa sisältävien Amerikkalaisten herkkupalojen kuviin jo alkuvuodesta ja kuvittelin tekeväni niitä melko pian. Aika kului muiden juttujen teossa ja vasta nyt havahduin näiden puutteeseen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Nämä olivat vastustamattoman hyviä!
Maistelimme lähes 2-v tyttömme kanssa uunituoreita, vielä lämpimiä reunapaloja kylmän jäätelön kanssa. Tyttö otti lusikalla pienet palat jäätelö ja brookies-leivosta, laittoi suuhunsa, pisti silmät kiinni ja hymisi ”mmmm”! En voinut muuta kuin olla samaa mieltä 🙂

Voimakkaan suklainen, kostea ja pehmeä brownie saa miedommasta Daim-murua sisältävästä cookie-taikinasta aivan järisyttävän hyvän parin. Cookie-päällinen on pinnalta hieman rapea, mutta sisältä mehevä. Daim-murut tuovat hieman rapsakkaa vastapainoa muuten pehmeään leivonnaiseen. Suosittelen Brookie-leivonnaisen nauttimista heti pian tuoreeltaan, näin se on ehdottomasti parhaimmillaan. Koepakastin loput palat ja cookies-kerros menetti rapsakkuutensa. Eipä se huonoa niinkään ollut, mutta tuoreeltaan tämä on niin, aah!

Voisi kuvitella, että tahmean, kostean suklaisen brownie-taikinan sekä Daimia ja suklaata sisältävän cookie-taikinan yhdistäminen on aivan liikaa. Makeaahan tämä on, ja täyteläistä, siitä ei pääse mihinkään. Mutta niin herkullista makeaa, ettei siitä voi olla pitämättä. Brownies-taikinan voimakas suklaisuus miedontuu cookies-taikinan alla. Jos pieni pala riittää ja tyydyttää suklaanhimon. Kunnes hetken pian tekee mieli hieman lisää.
Brookie
Paisto 20 x 30 cm syvälla uunipannulla. Koosta riippuen 25-40 palaa.
Brownie-kerros:
100 g voita
150 g tummaa suklaata (laitoin 100 g 70% ja loput 50% kaakaota sisältävää suklaata)
0.5 dl tummaa kaakaojauhetta
3 kananmunaa
1.5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
0.5 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
Cookie-kerros:
100 g huoneenlämpöistä voita
0.75 dl sokeria
0.75 dl kevyesti mittaan pakattua fariinisokeria
2 munaa
2.5 dl vehnäjauhoa
0.5 tl soodaa
n. 100 g Daim-patukkaa
50 g tumma suklaata (25 g taikinaan, 25 g päälle)
Ohje:
Tee brownies-kerros. Pilko suklaa ja voi mikron kestävään kulhoon. Lämmitä mikrossa, kunnes suklaa sulaa. Sekoita sulaan suklaa-voiseokseen kaakaojauhe. Vatkaa joukkoon munat yksitellen voimakkaasti vaikka sähkövatkaimella vatkaten. Vatkaa jokaisen munan lisäyksen jälkeen n. puoli minuuttia. Lisää sokerit ja suola. Kääntele lopuksi joukkoon vehnäjauhot. Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipannulle.
Tee sitten cookie-kerros. Vatkaa voi ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää käännellen joukkoon vehnäjauhot, joihin olet sekoittanut soodan. Pilko Daim-patukat hieman pienemmäksi. Pilko myös tumma suklaa isohkoiksi paloiksi. Lisää Daim-murut sekä puolet tummasta suklaapaloista joukkoon. Tiputtele cookie-taikinaa nokareina brownie-kerroksen päälle. Voit tasoitella cookie-taikinaa hieman tai jättää sen kasoiksi, miten vain itse haluat (Itse vetelin pintaa marmoroimalla sitä veitsellä kevyesti, niin että cookie ja brownie-taikina hieman sekoittuivat keskenään.) Ripottele pinnalle vielä loput suklaapalat.
Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia, kunnes brookies on saanut väriä pintaansa. Brownies-kerroksen kuuluu jäädä hieman tahmeaksi ja kosteaksi. Anna jäähtyä haaleaksi/kylmäksi ennen paloiksi leikkaamista.
Vinkit:
* Brookies–leivonnaista voi helposti muokata vaihtelemalla suklaita tai lisäämällä taikinan joukkoon vaikkapa pähkinöitä, omar-paloja tai vaikkapa appelsiinin kuorta.
* Ylijääneet, lämpimät reunapalat ovat herkullista kylmän vaniljajäätelön kanssa.

Brookie = brownie + cookie tai joidenkin lähteiden mukaan Brookies = brownies + cookies.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)