Muutaman päivän jyllännyt mutakakkuhimoni ei antanut periksi, vaikka kuinka koitin pistää vastaan. Lopulta löysin itseni keittiöstä tekemässä helppoa mutakakkutaikinaa, joka oli hyvin pitkälti sama kuin aiemmin tekemäni mutakakku. Nyt vain muokkailin ohjetta hieman enemmän suklaisemmaksi. Tai ehkä suklainen on väärä sana, sillä aitoa suklaata tästä ei löydy, vaan suklaan maku on saatu reilusta määrästä tummaa kaakaojauhetta. Kakku on todellinen mutakakku, reunoilta kiinteän tahmainen ja keskeltä mutaisen valuva. Pieni, vielä lämmin mutakakkupala kylmän vaniljajäätelön kanssa vie pahimman suklaan- ja makeanhimon hetkessä! Kakku maistuu erinomaisesti myös seuraavana päivänä jääkaappikylmänä!
Kuuman kakun täyte on todella valuva. Pidemmällä paistoajalla kakusta tulee keskustaa myöten kiinteämpi, mutta silti mehevä ja kostea. Kun kakku jäähtyy, myös valuvan kakun keskusta hieman hyytyy, mutta jää edelleen mutakakkumaisen pehmeäksi ja hieman valuvaksi. Alla oleva kuva on otettu samasta kakusta jääkaappikylmänä kuin yllä ylempänä oleva kuva, joka on vielä lämpimästä kakkupalasta.
Vaniljajäätelö taittoi mutakakun liiallista makeutta. Sopivat yhteen mainiosti.
Mutakakku saa suklaisen kaakaon makunsa tummasta kaakaojauheesta. Kakkuun kannattaakin käyttää laadukasta kaakaojauhetta. Itse käytin Van Houten-merkkistä, sillä se on omaan suuhuni kaikista parhaimman makuisia tummia kaakaojauheita. Eihän tämä samalta maistu kuin aidosta suklaasta tehdyt mutakakut, mutta on herkullinen korvike silloin, kun mutakakkuhimo jyllää ja suklaa on unohtunut kauppaan. Tätä syödessä tuntuu kuin ottaisi palan vahvan makuista, paksua kaakaota..
Mutakakkua jäätelöllä n. 20 cm irtopohjavuokaan
Aineet: 100 g voita tai leivinmargariinia 1.75 dl hyvää tummaa kaakaojauhoja 2 dl vettä 1.75 dl fariinisokeria kevyesti mittaan paineltuna 1 dl kermaviiliä 1 muna 2 dl vehnäjauhoja 1 dl sokeria 0.75 tl suolaa 1 tl leivinjauhetta
Ohje: Kuumenna pohjan rasva kattilassa, kunnes se sulaa. Sekoita joukkoon vesi, fariinisokeri ja kaakaojauhe. Anna jäähtyä hetki. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe keskenään. Vatkaa munat kevyesti rikki ja sekoita joukkoon kermaviili. Lisää jauhojen joukkoon kaakaoneste sekä munaseos voimakkaasti vatkaten.
Kaada taikina yhteen n. 20 cm kevyesti rasvattuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia, kunnes se on reunoilta kypsät ja kiinteä, mutta höllyy vielä keskeltä kun vuokaa heiluttaa. Paistoin 25 minuuttia ja kakku jäi keskeltä tosi löysäksi. Anna jäähtyä vähintään puoli tuntia. Irrota vuoan reunat. Kakku maistuu parhaimmalta vaniljajäätelön kanssa lämpimänä tarjottuna.
Vinkki:
* Jos haluat kakusta kiinteämmän, paista sitä kauemmin. Kakku on niin kostea, että pysyy mehevänä kokonaan liki kypsäksi paistettunakin.
* Yö jääkaapissa kiinteyttää mutakakkua, ja kakku on suoraan jääkaapistakin nautittuna yhtä herkullinen.







Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)