Tein äitienpäiväksi äidilleni kahvipöytään liivatteettoman valkosuklaa-vadelmatäytteisen kakun. Päälle toivottiin kermavaahtoa. Ja sitä siihen tulikin, sillä pursotuksiin hurahti liki kolme 2.5 dl:n purkkia kermaa.. 😉


Koska koristeiden tekoon ei ollut aikaa, yritin tehdä pinnan koristeelliseksi pelkillä ruusupursotuksilla. Yleensä teen pinnat valkosuklaamassasta, jotenka nyt pääsin pitkästä pitkästä aikaa harjoittelemaan pursottamistakin. Harjoitusta vielä kaivataan, mutta tuli tästä aika kiva nytkin.


Tein täytteeksi liivatteettoman valkosuklaa-vadelmamoussen samantapaisesti kuin mansikka-limetäytteen. Täyte hyytyi valkosuklaan voimin todella hyvin. Luullakseni hillo-marmeladisokerian käyttökin saattaa olla täysin turhaa ja sen varmaan voisikin jättää pois. Pitää vielä testailla lisää. Laitan nyt ohjeen tähän sellaisenaan kuin tein sen, jotta muistan joskus hieman muokkailla ohjetta. Täyte oli kuitenkin hyvän makuinen jo nyt, mutta ehkä tuoreet vadelmat olisivat tuoneet siihen vielä lisäraikkautta.
Äitienpäivän valkosuklainen vadelmakakku kermaruusuilla
n. 23 cm kakun kahteen väliin Pohja: 6 munan sokerikakkupohja
Täyte:
2.5 dl flora vispiä
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
400 g vadelmaa paseerattuna
1.25 dl hillo-marmeladisokeria Päällinen: n. 7 dl kuohukermaa
Ohje:
Tee kakkupohja valmiiksi viimeistään edellispäivänä.Aloita täytteen teko paseeramalla vadelmat (=painelemalla siivilän läpi) tai käytä kaupan valmista vadelmasosetta. Laita sose kattilaan. Sekoita joukkoon hillo-marmeladisokeri. Lämmitä seosta välillä sekoitellen. Anna seoksen kiehua kunnolla n. 4 minuuttia. Ota kattila levyltä ja laita se kylmää vettä sisältävään altaaseen jäähtymään.
Kun sose on jäähtynyt ja kiinteytynyt, pilko suklaa mikron kestävään astiaan ja sulata mikrossa varovasti välillä sekoittaen n. 15 sekuntia kerrallaan. Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi. Lisää joukkoon notkistettu tuorejuusto voimakkaasti vatkaten. Vatkaa joukkoon myös vadelmamarmeladi. Lisää lopuksi sulatettu valkosuklaa koko ajan voimakkaasti vatkaten. Kostuta kakkupohjat mehulla. Laita alin pohja tarjoilulautaselle vuoan irtoreunojen keskelle. Reunojen korkeudesta riippuen, laita matalan vuoan reunojen sisäpuolelle vielä sopivan korkuisiksi leikatut leivinpaperin tai piirtoheitinkalvon suikaleet tuomaan lisäkorkeutta. Kaada päälle liki puolet täytteestä. Tee samoin toinen väli. Lisää vielä viimeisen kakkupohjan päälle loput moussesta. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin pariksi tunniksi.Kun täyte on hyytynyt, poista irtoreunat (+ mahdolliset leivinpaperit/muut kalvot). Koristele kakku pursottamalla ruusuja tähtityllalla. Aloita pursottaminen alareunasta. Tee alareunan jälkeen toinen rivi ruusuja. Sen jälkeen etene kakun keskustaa kohti pursottamalla ensin reunat ja lopuksi keskeltä.



Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)