Vaikka kesän lämpö antaa vielä odotuttaa itseään, jäätelöllä voi silti herkutella. Tässä tulee kaksi omatekoisen vaniljajäätelön ohjetta. Monissa jäätelöohjeissa käytetään kananmunaa tai kondensoitua maitoa, jotta jäätelöstä saadaan täyteläinen. Jostain syystä en jaksa alkaa kikkailemaan munien kanssa, vaan haluan tehdä jäätelöni ilman niitä. Lisäksi vaikka jäätelön tekeminen kondensoidusta maidosta on helppoa, se antaa mielestäni jäätelölle hieman kinuskisen maun. Halusin siksi kehittää jäätelöohjeet, jotka voi tehdä ilman jäätelökonetta, eikä siihen tarvitsisi käyttää munia tai kondensoitua maitoa.
Toinen jäälöistä on ihanan kermaisaa ja paksua. Tiedättekö Lidlissä myynnissä olleen (ja edelleen olevan?) aitoa vaniljaa sisältävän vaniljajäätelön? Tällä helpolla ohjeella saa hyvin samankaltaista jäätelöä. Maku on todella täyteläinen, ja sen kanssa tarjottavaksi sopisivat tuoreet mansikat tai muut marjat. Yleensä lorautan vaniljajäätelön päälle kinuskikastiketta, mutta tämä ei kaipaa edes sitä!

Samalla tein myös hieman kevyemmän jäätelön, joka maistuu erinomaiselle mm. omenapiirakan kanssa. Tuon piirakan ohje tulossa blogiin vielä myöhemmin.

Molemmat jäätelöt olivat erittäin helppotekoisia ja ne onnistuivat mielestäni yli odotusten. Tässä tulee ohjeet.
Kermaisa tuhti vaniljajäätelö

Jäätelö on sametinpehmeä, täyteläinen, vaniljainen, aah, niin herkullinen!
Aineet:
2.5 dl kuohukermaa (Flora Kuohu)
1 dl maitoa
1 dl maitojauhetta
1 dl tomusokeria
1 dl glukoosisiirappi
3 mm vaniljajauhettaOhje:
Sekoita maitojauhe maidon joukkoon hyvin sekoittaen. Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tomusokeri. Lisää vaahdon joukkoon myös glukoosisiirappi, maitoseos sekä vaniljajauhe. Vatkaa seosta voimakkaasti n. 30 sekuntia.
Kaada seos n. 1 litran vetoiseen vuokaan ja laita pakkaseen hyytymään muutamaksi tunniksi. Ota jäätelö huoneenlämpöön pehmenemään hieman ennen nauttimista.
Kevyempi vaniljajäätelö

Tämä jäätelö on hieman edellistä ”löysempi”, nopeammin sulava eikä aivan niin makea. Sopii erinomaisesti esimerkiksi lämpimän piirakan kanssa nauttittavaksi. Aineet:
2.5 dl vispikermaa (Flora Vispi) 1.5 dl glukoosisiirappia 1 dl maitojauhetta 2 dl kevyt maitoa 1 dl tomusokeria 0.5 tl vaniljajauhetta
Ohje:
Sekoita maitojauhe maidon joukkoon hyvin sekoittaen. Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tomusokeri. Lisää vaahdon joukkoon myös glukoosisiirappi, maitoseos sekä vaniljajauhe. Vatkaa seosta voimakkaasti n. 30 sekuntia. Kaada seos n. 1 litran vetoiseen vuokaan ja laita pakkaseen hyytymään vähintään 4 tunniksi tai yön yli. Ota jäätelö esille hieman ennen tarjoiluhetkeä, niin se ehtii hieman pehmenemään. Nauti vaikka piirakan tai jonkin kastikkeen kanssa.

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)