Mielettömän mehevä suklaakakkupohja

Nyt se löytyi! Nimittäin niin ihana suklaakakkupohja, ettei tosikaan! Ihanan suklainen, kostea, mehevä, pehmeä, ja kaikkea mitä voi suklaakakkupohjalta toivoa! Tätä voisin jo sanoa täydelliseksi. Itse asiassa tein pohjan ensimmäistä kertaa jo kolmisen kuukautta sitten, mutta testailin pohjaa useamman kerran, sillä pelkäsin täydellisen mehevän lopputuloksen olevan vain tuuria. Pohja kuitenkin onnistui kerta toisensa jälkeen, joten nyt uskallan julkaista ja jakaa tämän ohjeen kanssanne. Mitäpäs sitä hyvää ohjetta pitämään ainoastaan itsellään 🙂

Olen tehnyt pohjan myös käyttämällä ranskankerman sijasta nesteenä piimää ja lopputulos oli miltei samanlainen. Ainoa ero oli, että piimää käytettäessä pohjassa oli (liki huomaamaton) pistävä jälkimaku, aivan kuin soodaa olisi ollut liikaa. Näin siis ainakin tuoreeltaan maisteltuna. Valmiissa kakussa tätä en huomannut. Suosittelen kuitenkin ensisijaisesti ranskankerman käyttöä.

Kakkupohja on siis aivan ehdoton suosikkini suklaakakkupohjista. Todella helppo tehdä ja maku ja koostumus ovat just niin täydelliset kuin voin vain haaveilla. Kostean mehevää kakkua voi mutustella vaikka sellaisenaan kahvikakkuna, tai sen voi kuorruttaa vaikka suklaaganachella ja tarjoilla sellaisenaan tai sitten pohjan voi leikata osiin ja täyttää mielitäytteellä. Ihan miten itse haluaa. Joka tapauksessa herkullista ja suosittelen ehdottomasti koittamaan!

Mielettömän mehevä suklaakakkupohja

n. 20-22 cm vuokaan (Huom! Vinkkiosion alapuolelta löydät ohjeen, joka on 2/3 tästä ohjeesta. Se sopii n. 18 cm vuokaan tai juustokakun pohjaksi n. 28 cm vuokaan)

Aineet:

50 g tummaa suklaata sulatettuna

125 g voita

1 dl rypsiöljyä

2 dl vettä

1.5 dl ranskankermaa (tai piimää)

3 munaa

1.5 dl sokeria

1.5 dl fariinisokeria

4.75 dl vehnäjauhoja

1 dl tummaa kaakaojauhetta

1 ½ tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

0.5 tl suolaa

1 rkl vaniljasokeria

Ohje:

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.

Vinkit:

* Uunit ovat tehoiltaan kovin erilaisia, joten koita kakun kypsyys tikulla jo ennen ajan täyttymistä. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu raakaa taikinaa.

* Olen tehnyt kakkua 20 cm irtopohjavuoassa, jossa on n. 5 cm reunat. Taikina on paistuessaan meinannut vyöryä reunojen yli, joten se kannattaa paistaa vuoassa jossa on korkeammat reunat tai sitten hitusen isommassa (22 cm) vuoassa.

* Kakun pinta on uunista otettaessa hieman kupruinen (kuten kuvastakin näkyy), mutta sen voi tasoitella veitsen

* EDIT. Käytän tätä pohjaa nykyään todella usein, joten laskin valmiiksi 2/3 -kertaisen taikina-annoksen. Siitä saa kunnon kakun pienempään vuokaan tai ohueamman kakkupohjan vaikka juustokakulle isompaan n.28 vuokaan. Ohje alla:

Suklaakakkupohjataikina 2/3 -kertaisena n. 18 cm vuokaan tai isompaan n. 26-28 vuokaan ohuempi kerros.

Aineet:

80 g voita

35 g tummaa suklaata sulatettuna

2/3 dl rypsiöljyä

1 1/3 dl vettä

1 dl ranskankermaa (tai piimää)

2 munaa

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

3.15 dl (=3 dl 1 rkl) vehnäjauhoja

2/3 dl (=4.5 rkl) tummaa kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

2/3 tl soodaa

0.33 tl suolaa

2 tl vaniljasokeria

Ohje:

Tee taikina kuten yllä. Paista 180 asteessa. Taikinasta tulee 26-28 cm vuokaan 1 ohuempi kerros, paistoaika tällöin n. 20 minuuttia. Varo paistamasta liian kauan, jotta pohja ei suotta kuivu. Kokeile kypsyy tökkäämällä tikku keskelle kakkua heti kun pohja tuntuu kevyesti sormella koitettuna pehmeältä, mutta kiinteältä.

Tätä ihanaakin ihanempaa kakkupohjaa on tullut käytetty jo monissa, monissa leivonnaissa. Aivan lempparipohja, eikä loppua näy! Tässä muutama vinkki mihin kaikkialle kakkupohja soveltuukaan 🙂

Isänpäivän syntisen suklaiset kahvikuppi-kakut Suklaakakku punaherukka-kinuskitäytteellä < Ihana puolukka-juustokakku suklaakakkupohjalla Silkinpehmeä mansikkamoussekakku mehevällä suklaapohjalla Joulun ihana suklaakakku puolukoilla Halloweenin herkulliset hämähäkkimuffinssit Kesäinen mansikka-suklaakakku Ihana mehevä suklaakahvikakku Älyn hyvä Vadelma-suklaakakku

326 vastausta artikkeliin “Mielettömän mehevä suklaakakkupohja”

  1. Kiitos Katariina! 🙂 Tämä viesti oli aivan ihana lukea ❤ Kiva kuulla myös, että pohja onnistuu myös gluteenittomana. Herkullista syksyn jatkoa ja ihanaa Joulunodotusta!

    Tykkää

  2. Kiitos tästä reseptistä! Kakku onnistui todella hyvin, siitä tuli korkea ja ihanan mehevä. Ja tein tämän vieläpä gluteenittomana. Käytin pohjaa överikinderkakkuun ja toimi todella hyvin, tuli oikein tuhti ja suklainen kakku.😊👍🏼

    Tykkää

  3. Ihana kuulla Suklaahirmu! Kuullostaa oikein kunnon suklaapommilta 🙂
    Ps. Ihana nimimerkki sulla 😀

    Tykkää

  4. Moikka! Kuinka kaakaopitoista suklaata olet käyttänyt kakkupohjaan? Noin 50% vai ihan 70%?

    Tykkää

  5. Moikka kakkuleipuri! 🙂 Olen käyttänyt tähän pohjaan noin 50% suklaata.

    Tykkää

  6. Ihan tavallinen kuivakakku, liian raskas kakkupohjaksi.

    Tykkää

  7. Makuja on monia, harmi ettei tämä maistunut sinulle.

    Tykkää

  8. Moikka! Minkähän kokoisena ja minkä kokoiseen vuokaan tämä pohja kannattaisi tehdä, kun syöjiä olisi about 24? Haluaisin täytettä, ehkä vadelmamoussea kahteen kerrokseen. Lisäksi aion tehdä melko ison omar-juustokakun 26cm vuokaan.
    Jotain pientä naposteltavaa olisi ehkä myös.

    Tykkää

  9. Moikka Polskis! 🙂 Tekisin kakun tuollaisessa tilanteessa n. 24-26 cm vuokaan ja 1.33-kertaisena.

    Tykkää

  10. Kiitos paljon! 😊 Löysin juuri reseptivihkoni takakannesta laskelmat ja olenkin muutama vuosi sitten tehnyt tämän 1.33kertaisena. Kuollaksenikaan en vain muista minkä kokoiseen vuokaan. Onko sillä juurikaan merkitystä kumpaan tekee? 24 ja 26 vuuat kotoa mielestäni löytyy jos oikein mittasin. Olen maailman huonoin leipomaan etenkin missä tarvitsee uunia, mutta viimeksi pohja onnistui kyllä täydellisesti, pelottaa voinko onnistua toisenkin kerran 😅 ongelmana ovat usein kivikovat tuotokset niin pullissa,piirakkapohjissa kuin mokkapaloissakin 😂

    Tykkää

  11. Vuoan koolla ei ole tässä kovinkaan suurta merkitystä. 26 cm vuoalla tulee vain hieman matalampi ja 24 cm vuoalla hieman korkeampi kakkupohja. Korkeampi pohja on aavistuksen helpompi leikata osiin, mutta tämä pohja on sen verran helppo käsitellä, että 26 vuokaankin tehty pohjan leikkaus onnistunee hienosti 🙂 Uunista puheenollen kuullostaisi kuin uunisi olisi kuumempi kuin mitä uunin lämpöasteikko näyttää tai paistoaika on liian pitkä. Kantsii aina tarkkailla tilannetta ja kokeilla kypsyys jo ennen kuin aika on kulunut 🙂

    Tykkää

  12. Tein 1.33kertaisena 24cm vuokaan eikä kakusta saa mitenkään 3kerrosta. Nousi keskeltä kyllä,mutta ei reunoilta tarpeeksi jotta saisi leikattua kolmeen osaan. Joko tein jotain todella väärin tai olisi pitänyt tehdä vieläkin isompana.

    Tykkää

  13. Hmm. Onpas jännä juttu. Itse olen joskus tehnyt tämän vain 1-kertaisena 24 cm vuokaan ja saanut leikattua sen kolmeen, vaikka aika ohueen osaan. Oiskohan jonkun aineen mittaamisessa tullut jokin virhe? Vai olikohan uuni liian kuuma, jolloin kakku kypsyi reunoilta liian nopeasti eikä siksi noussut? Olihan vuoat reunat kevyesti rasvatut? Ensi kerralla voisi kokeilla hieman maltillisempaa paistolämpötilaa, ainakin paiston alussa. Ja jos haluaa ottaa varman päälle, niin tekee varmuudeksi vielä isomman taikinan. Paksumpi taikinakerros kypsyy hitaammin, myös reunoilta. Tosin liian isossa taikinassa on myös se haittapuoli, että se jää hieman tiiviimmäksi kuin ohuempi kerros… Toivottavasti ensi kerralla onnistuu paremmin 🙂

    Tykkää

  14. Hei! Voiko tämän pohjan täyttää reunakalvon sisälle edellisenä päivänä tekeytymään jääkaappiin, vai kuivuukohan kakku täytteestä ja reunakalvosta huolimatta? Pitäisikö kostutella?

    Tykkää

  15. Hei Sallaminna 🙂 Pohjan voi hyvin täyttää jo edellisenä päivänä, eikä se kärsi siitä yhtään. Päinvastoin, maut tasaantuvat ja myös pohja pysyy vähintään yhtä mehevänä kuin ennen täyttämistä. Erityisesti juuri noin, kun kakun täyttää reunakalvojen sisäpuolelle. Kivoja kakuntekohetkiä! 🙂

    Tykkää

  16. Hei! Olen tehnyt nyt tuolla ohjeella 2 isoa ja 4 pientä kakkupohjaa. Gluteiinittomasta 1 ison ja 2 pientä. Gluteiinittomat ei niin hyvällä menestyksellä…..jää helpommin raa`aksi. Mutta noista munista kysyisin että siis sekoitetaanko ne vaan, vai vatkataanko ne oikeen? Ohjeessa sanotaan että sekoitetaan yksitellen, mutta ajattelin että nyt täytyy ottaa varman päälle seuraava kakun teko.
    Pienet olen paistanut 16 cm:n irtovuoissa 160 asteessa, onko se hyvä paistolämpötila niille, ja mikä olisi sopiva paistoaika? (tietysti uunista riippuen, mutta noin niinkun suuntaa antava aika)

    Tykkää

  17. Hei Tillukka! 🙂 Lisään munat joukkoon pallovispilällä sekoittaen niin, että edellinen muna on sekoittunut joukkoon aina kunnolla ennen seuraavan lisäämistä. Ehkä sekoitustyylini on vatkaamisen ja sekoittamisen välimaastosta, sillä vispilällä ehkä tulee aina hieman vatkattua, vaikka vain sekoittelisi. Pienestä vatkaamisesta ei kuitenkaan ole haittaa. Eikä hieman isommastakaan, sillä tällöin joukkoon vain eksyy ilmakuplia 🙂

    Kuinka ison taikinan olet tekemässä 16 cm kakkuun? Jos teet esim. puolikkaan annoksen taikinaa, sopiva paistolämpö pienelle 16 cm vuokaan tehdylle kakulle voisi olla korkeampi eli n. 170-175 astetta. Paistoaika olisi tällöin noin 50-55 minuutin kieppeillä. Kypsyys kannattaa tarkistaa heti kun kakku vaikuttaa kypsältä.

    Itse en olekaan vielä kokeillut tätä gluteenittomana, mutta ajatuksena olisi joskus testailla. Kysyisinkin, mitä jauhoja käytit gluteenittomaan pohjaan?

    Tykkää

  18. Tein tämän 1.5 kertaisena 24cm vuokaan, pohja ei ollut mielestäni järin mehevä vaan aika kova ja tiivis. Vaikuttaakohan paiston pituus asiaan? Tikkuun ei jäänyt taikinaa 1h 40min kohdalla (muistaakseni, vai olisiko ollut 1h 15min…🤔) no kuitenkin, pohja oli kyllä hyvää mutta tästä saa käsityksen että se olisi pehmeää ja helposti leikattavaa, kakku kyllä leikkaantui hyvin muttei ollut suussa sellaista kuivakakun tyyppistä kosteaa ja mehevää vaan tosiaan aika tiivistä?

    Tykkää

  19. Hei Sallaminna. Ja pahoittelut kun vastaamisessa kesti näin kauan. Pitkä sairastelujatko vei voimat, mutta nyt alkaa jaksaa taas kirjoitella vastauksia 🙂 Hmm. Olisikohan paistossa tai taikinateossa mennyt jokin hieman pieleen… Pohjan pitäisi olla pehmeää ja mehevää. Tiiviskin se on tavallaan, mutta se ei ole mitenkään kuiva eikä tiiliskivimäinen. Myös taikinan suurempi koko saattaa tehdä pohjasta aiottua tiiviimpää: Mitä ohuempi kerros taikinaa on, sitä paremmin se nousee ja kuohkeutuu. Siksi esim. jos paistaa taikinan kahdessa samankokoisessa vuoassa, niin pohjista tulee huomattavasti höttöisempiä ja kuohkeampia kuin silloin, jos paistaa samankokoisen taikinan yhdessä samankokoisessa vuoassa. Tuohon 24 cm vuokaan suosittelisin max 1.33-kertaisen taikinan tekemistä. Myös 1-kertainen taikina saattaa riittää sen kokoiseen vuokaan, riippuen siitä, kuinka paksun pohjan haluaa. Noilla pienemmillä määrillä pohjasta pitäisi tulla pehmoisempi. Paistoaika on lähempänä tuntia kuin kahta, joten liian pitkä paistoaikakin vähentää mehevyyttä. Tällaisia tuli mieleen. Jos innostut kokeilemaan tätä vielä uudestaan, toivottavasti silloin onnistuu ja maistuu 🙂

    Tykkää

  20. Moikka! Ite tein tolla pienimmällä ohjeella ja leikkasin 2 osaan, eli vähän niin kun täytekakut tein, kyllähän se vähän halkeili mutta palapelin tapaan sain sen kasailtua ja täytettyä ja hyvä tuli. Nyt mietin vaan kun ajattelin tehdä tuolla isommalla ohjeella, että voinko tehdä 24 cm:n vuokaan ja riittääkö tän kokoiselle kakulle sun valkosuklaamoussetäyte (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/helppo-valkosuklaamoussetaytteinen/)

    Tykkää

  21. Kiitos hyvästä ohjeesta. Tein juuri juhliin kakkua ja unohdin ostaa ranskankerman, ei ollut myöskään piimää ja korvasin tuon mustikka jugurtilla. Tuli muuten niin hyvää että taidan tehdä toistekin 😊.

    Tykkää

  22. Olipa loistava idea korvata ranskankerma mustikkajogurtilla! 🙂 Kiitos vinkistä Siiri 🙂

    Tykkää

  23. Moikka Pauliina! 🙂 Noilla isommilla määrillä voi hyvin tehdä kakun 24cm vuokaan. Tällöin kannattaa tarkkailla paistoaikaa, sillä pohja saattaa kypsyä ohjeessa annettua aikaa nopeammin. Kakku kannattaa myös leikata (ja ehkä näin teitkin) vasta täysin jäähtyneenä, niin pysyy paremmin koossa. 24 cm vuokaan tehtynä pohjan saa nippanappa leikattua kolmeen osaan (eli niin että kakussa on kaksi täyteväliä) tai sitten kunnolla kahteen osaa (=yksi täyteväli). Tuo valkosuklaamoussesta riittää yhteen väliin paksuhko kerros ja kahteen väliin melko ohut kerros. Vastasikohan tämä kysymyksiisi? 🙂

    Tykkää

  24. Kokeilin pohjaa uudemman kerran ja huomasin että ekalla kerralla olin tod näk laittanut epähuomiossa liian vähän ranskankermaa. Nyt tein uudemman kerran ja tuli kyllä mehevä pohja ! Nyt jouluksi kokeilen 20cm vuokaan.

    Tykkää

  25. Hienoa, että uskaltauduit koittamaan pohjaa vielä uudestaan! Ja tosi kiva, että onnistui tällä kertaa. Ihanaa joulunodotusta sallaminna 🙂

    Tykkää

  26. Olen tehnyt tätä ja on herkullinen! Miten tämän saisi valmistettua maidottomana?

    Tykkää

  27. Hei Meppe 🙂 Ihana kuulla, että olet tykännyt tästä. On kyllä yksi omistakin lemppareista 🙂 En ole kokeillut tätä maidottomana (vielä), mutta eräs lukija on kokeillut korvaamalla ranskankerman kaurajogurtilla ja voin maidottomalla margariinilla. Onnistui kuulemma hyvin.

    Tykkää

  28. Kuinka korkea pohjasta tulee noin suurin piirtein, jos teen 25cm vuokaan tuon 2/3-kertaisen annoksen? Tarkoitus on siis tehdä juustokakun tyylinen kakku.

    Tykkää

  29. Hei Leipuri 🙂 Karkeasti arvioiden pohjasta tulee 25 cm vuokaan 2/3-kertaisella annoksella noin 3 cm korkuinen, tai ainakin aika paksu. Juustokakun tyyliseen kakkuun riittäisi varmaan 1/3-annos 25 cm vuokaan aika kivasti.

    Tykkää

  30. Ei onnistunut mulla. :/ Annoin jäähtyä kunnolla, mutta silti mureni ihan totaalisesti leikatessa.

    Tykkää

  31. Harmi, että tämä ei onnistustunut. Jos pohja mureni liikaa, mietin, olisiko sitä paistettu liikaa?

    Tykkää

  32. Moi! Mitä luulet, onnistuuko, jos käyttää reunavuokaa ja laittaa reunavuuassa pellille? Vai valuuko taikina alta? Olen tekemässä isolle juustokakulle pohjaksi, teen todennäköisesti ohjeen puolikkaana. Kiitos!

    Tykkää

  33. Moikka Synttärileipuri 🙂 Muistaakseni taikinaa saattaa hieman valua alareunasta ennen kuin se alkaa kypsyä kunnolla. Olen viime aikoina laittanut vuoan reunan sisäpuolelle leivinpaperista suirun, jotta taikina ei pääse vuotamaan sieltä. Eli leikkaan leivinpaperista noin 3 cm levyisen pitkän suikaleen. Leikkaan toiselle pitkälle reunalle noin 1.5 cm pituisia viiltoja noin 1.5-2 cm välein. Nämä viillot auttavat siihen, että leivinpaperi asettuu pellin ja vuoan sisäreunoihin tiiviisti. Voitelen reunan alaosan kevyesti ja asetan tuon leivinpaperin suikaleen sinne niin, että viilletty sivu tulee pohjaa vasten ja ehjä sivu nousee sinne vuoan reunoille. Vuoan koosta riippuen voidaan tarvita toinen leivinpaperista leikattu suikale. Saikohan tästä sepustuksesta selvän? 🙂

    Tämä on ihanaa juustokakun pohjana(kin). Muistathan kuitenkin, että matalampi kerros taikinaa nousee suhteessa enemmän, mitä isompi taikina. Eli jos taikinan tekee puolikkaana noin 22-24 cm vuokaan, se on todennäköisesti uunista poistullessaan korkeampi, mitä yhdestä annoksesta tehtyä puolikas kakku 🙂

    Tykkää

  34. Synttärileipuri! avatar
    Synttärileipuri!

    Kiitos vastauksesta! Olen tekemässä juustokakulle pohjaa 29cm vuokaan. Kuinka ison taikinan tekisit, tuleeko liian korkea juustokakun pohjaksi, jos teen puolikkaalla ohjeella?

    Tykkää

  35. Synttärileipuri avatar
    Synttärileipuri

    Moi taas,
    Tein puolikkaalla ohjeella ja tuli täydellinen 🙂 Ihan vähän valui reunavuuasta leivinpaperille, mutta ei haitannut mitään.

    Tykkää

  36. Moikka taas Synttärileipuri 🙂 Pahoittelen, etten ehtinyt vastaamaan aiemmin (kauhia kiire töiden, koti- ja talojuttujen kanssa tällä hetkellä), mutta hienoa, että uskalsit kokeilla pohjaa tuolla puolikkaalla ohjeella. Ja ihanaa kuulla, että se myös onnistui ! 😀 Kiitos kun kävit vielä kertomassa 🙂

    Tykkää

  37. Ai herranjestas. Olen aina luullut, etten pidä suklaakakuista. Kunnes pitkään jahkailtua kokeilin tätä pohjaa tänään. Ihan mielettömän maukas ja ihana koostumus.
    Huomenna se saa sisälleen vadelma- ja geishasuklaamousset ja juhlitaan kuopuksen puolivuotispäivää. Aina on hyvä syy tehdä kakkua 😉

    Tykkää

  38. Oooh, aivan ihana kuulla Nims! 😀 Hyvä siis, että uskalsit rohkeasti kokeilla 🙂 Täytteet kuullostavat ihanilta. Ja totta, aina on hyvä syy leipoa 🙂

    Tykkää

  39. Kiitokset ihanasta ohjeesta!
    Leivoin ohjeen 1,66-kertaisena, kun irtopohjavuokani halkaisija on noin 24,5-25cm ja korkeus 6cm (itse mitatut mitat). Itselleni tuli sellainen moka, että väsyneenä unohdin lisätä taikinaan ranskankerman kokonaan. Kakkupohja onnistui kuitenkin hyvin, kun kostutin vähän maidolla! Kakkupohjan valmistin ja täytin tarjoilua edeltävänä päivänä, mikä oli hyvä kosteuden vuoksi kun ranskankerma unohtui. Suklaana käytin 70% leivontasuklaata, joten pelkäsin että tämäkin kuivattaisi kakkupohjaa entisestään kun unohtui ranskankerma. Kakusta tuli onneksi hyvä unohduksesta huolimatta, mutta ranskankerman kanssa olisi varmasti täydellinen! Taikinan koko oli juuri sopiva irtopohjavuokaani, sillä halusin mahdollisimman korkean kakun. Paistuessa kakku kohosi yli laitojen, mutta ei valunut yli vaan pysyi koossa, vaikka minulla ei ollut reunoilla korkeampia tukia/laitoja. En tiedä, olisiko pursunnut ranskankerman kanssa sitten yli… Kakkupohjan paistoin n. 165 asteessa n 1h 15min ajan.

    Tykkää

  40. Kiitos Suklaahirmu, kun jaoit kokemuksesi 🙂 Hyvä, että kakku onnistui, vaikka kävikin pieni unohdus. Oma vuokani on näimmä hieman korkeampi (n. 6.5cm). Tuon kokoinen taikina on siihen juuri ja juuri sopiva eli on aika hilkulla, ettei tule yli. Kokeile ihmeessä tätä joskus ranskankermallakin, niin näet, minkälainen ero lopputuloksessa on. Toki kuulisin mieluusti itsekin, onko ero lopulta kovinkaan suuri 🙂

    Tykkää

  41. Maukas ja mehevä suklaakakku, erinomainen rakenne kirpeällä kotitekoisella aprikoosihillolla täytetyn Sacher-mukaelman pohjaksi.

    Tykkää

  42. Nam, kuullostaapa ihanalta Misia!

    Tykkää

  43. Hei! Toimisiko tämä kakkupohja myös leivonta valkosuklaasta?

    Tykkää

  44. Ja millä voisin korvata kaakaojauheen vai kannataako sitö edes korvata, siis valkosuklaa passion täytekakkua tekemässä juhliin ensi viikonloppuna

    Tykkää

  45. Hei! Toimisiko tämä herkullinen kakkupohja myös valkosuklaalla ja millä voisin korvata kaakaojauheen vai kannataako sitä edes korvata
    Ps. Olin laittanut tämän saman viestin todennäköisesti aikaisemminkin mutta itse en nää viestiä joten päätin pelata varman päälle juhlat tulossa siis viikonloppuna.

    Tykkää

  46. Hei Kyselijä! Olen kokeillut tätä joskus myös valkosuklaasta, mutta siitä ei tullut aivan mieleinen. Täällä on samantyylinen pohja vaaleana, jos haluat kokeilla (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/meheva-vaalea-kakkupohja/). Siinä tosin ei ole valkosuklaata, mutta se on samaantapaan mehevän kostea kuin tämä tumma versio 🙂 Jos kaipaat valkosuklaista pohjaa, niin blogista löytyy myös tällainen kakkupohja (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/valkosuklainen-meheva-ja-kostea-kakkupohja/). En ole käyttänyt sitä täytekakussa, mutta ainakin juustokakuissa toimii hyvin raikkaiden täytteiden kanssa.

    Tykkää

  47. Hei Kyselijä! Vastailin tuohon ylemmäs, mutta laitan varmuudeksi saman vastauksen tähän:

    Hei Kyselijä! Olen kokeillut tätä joskus myös valkosuklaasta, mutta siitä ei tullut aivan mieleinen. Täällä on samantyylinen pohja vaaleana, jos haluat kokeilla (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/meheva-vaalea-kakkupohja/). Siinä tosin ei ole valkosuklaata, mutta se on samaantapaan mehevän kostea kuin tämä tumma versio 🙂 Jos kaipaat valkosuklaista pohjaa, niin blogista löytyy myös tällainen kakkupohja (https://kotiliesi.fi/suklaapossu/valkosuklainen-meheva-ja-kostea-kakkupohja/). En ole käyttänyt sitä täytekakussa, mutta ainakin juustokakuissa toimii hyvin raikkaiden täytteiden kanssa.

    Tykkää

  48. Kiitos todella paljon!

    Tykkää

  49. Tein tuolla isomman 125g vöitä ohjeella gluteenittoman. Semperin hienojauhoseosta 3,75dl ja 1dl Risenta maissijauhoa muuten ohjeen mukaan. Hyvin onnistui ei ole vielä leikattu. Paistoaika oli 1t.

    Tykkää

  50. Hei Sirkka 60! Hienoa! Hyvä tietää, että onnistuu gluteenittomana myös tuollaisella kombinaatiolla. Toivottavasti myös leikkaaminen sujui hyvin.

    Tykkää

Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *