Viime viikonloppuna tuli tehtyä tälläinen vappupallokakku 🙂 Olin valmistautunut erään pojan synttärikakun tekoon, mutta sairasteluiden takia synttäripippaloita siirrettiin, mutta kakku tuli tehtyä. Hieman tosin teema vaihtui alkuperäisestä enemmän Vapun suuntaan. Samalla tuli testailtua liivatteetonta mansikka-lime-valkosuklaatäytettäkin, joka siis onnistui yli odotusten.
Serpentiinit tein kaulitsemalla valkosuklaamassasta ohuen levyn ja leikkaamalla siitä pitkiä ohuita suiruja. Pyöritin nuo nauhat sellaisen pitkän kapeahkon koeputken näköisen lasiputkilon ympärille, jossa esim. kardemummaa on joskus myyty ja taidetaan edelleenkin myydä.
Vappupallokakku n. 22 cm
Pohja 6 munan sokerikakkupohja
Täyte: liivatteeton lime-mansikka-valkosuklaatäyte
Kostutukseen: n. 2 dl mansikka-vadelmamehua
Kuorrute ja serpentiinit: Valkosuklaamassaa
Vaikka valkosuklaamassaa onkin yleensä helppo käsitellä, tuo reunan saaminen siistiksi oli tällä kertaa hankalaa ja meinasin jo pariin otteeseen lyödän hanskat tiskiin.. Leikkelin alareunoja hieman kaarevaksi, jotta muistuttaisi enemmän muodoltaan palloa. Kuorrutusvaiheessa massa tarttui aluslautaseen kiinni, enkä saanut liu’utettua sitä kovin helpolla tuonne alas. Mutta kyllä siitä aika siisti lopulta tuli 🙂
Hyvää Vappua!!!





Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)