Pullapäivänä jokunen aika sitten tuli taiteiltua hieman erilaisia pullia. Puolukkainen pitko sisälsi kinuskimaisen maun antavaa fariinisokeria ja perhospulliin täytteeksi laitoin valkosuklaata ja limeä. Laitoin puolukkaversiosta muutaman palan myös muffinivuokiin paistumaan. Puolukkaversio oli tosi maukas! Erityisesti pieniin muffinivuokiin tehdyt pikkupullat, joiden pohjalta löytyi ihanaa kinuskista fariinisokeria.


Pullia tehdessä huomasin, ettei fariinisokeria kannata käyttää tämänlaisissa ”avoimissa” pitkoissa, sillä fariinisokeri valuu helposti ulos. Sen sijaan se sopii mainiosti esim. mainitsemiini muffinivuoassa paistettaviin rullattuihin pikkupulliin. Vaikka sokeri valui noistakin ulos, niin se jäi vuoan pohjalle ihanaksi kinuskimaiseksi soseeksi, nam!
Puolukkapitko ja lime-valkosuklaa-perhospullat
1 pitko ja n. 15 pientä perhospullaa
Taikina:
2.5 dl maitoa 25 g hiivaa
3/4 rkl kardemummaa
1 dl sokeria 0.75 tl suolaa 1/2 munaa
n. 7 dl jauhoja
100 g voita huoneenlämpöisinä palasina
Lime-valkosuklaatäyte:
1 limen kuori hienoksi raastettuna
75 g valkosuklaata hienoksi pilkottuna
n. 2 rkl sulaa rasvaa
Puolukka-fariinisokeritäyte:
n.2 rkl sulaa rasvaa
1.5 dl puolukoita
2 tl perunajauhoja
4 rkl fariinisokeria
Ohje: Tee pullataikina. Kohota. Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kaulitse molemmat osat levyksi ja ripottele täytteet päälle. Rullaa kuten käätetorttu.
Leikkaa limepitko vinottain, kuten korvapuustin palat (toinen sivu n. 1.5 cm, toinen n. 4 cm). Leikkaa vielä leveämpään päähän viillot niin, että palat jäävät kiinni kapeammasta reunasta. Taitaleikatut osat sivuille perhosen siiviksi.. Saksi myös puolukkapitkoa kuten korvapuustia, mutta jätä palaset kiinni toisiinsa. Kääntele saksitut osat sivuille.
Kohota. Paista pitkoa 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Paista pieniä perhospullia 225 asteessa n. 5-10 minuuttia.
Vinkki:
* Pese limen kuori kunnolla ennen raastamista. Raasta vain kuoren vihreä osa, älä valkoista osaa.


Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)