Aiemmin tekemäni marmoroidun suklaajuustokakun pintaan tulleet repeämät sekä hieman liian kuiva rakenne jäivät sen verran kaivertamaan mieltäni, että tein kakun uudestaan muutosten kera. Tällä kertaa tein kakusta hieman suklaisemman sekä paistoin sen eri tavalla. Paistaminen onnistui täydellisesti ja kakusta tuli aivan mielettömän suussasulava ja pintakin pysyi liki täysin ehjänä. Kakku oli makuuni juuri sopivan suklainen. Tuhtia, suklaista tavaraa, mutta aivan ihanaa!



Pieni pala suussasulavaa juustokakkutaivasta olkaa hyvät! 😉


Itse laitoin kakkuun reilusti (n. 2.5 dl) sokeria sen hetkisen sokerihampaan kolottaessa, mutta suklaa ja kaakaojauhe antoivat makeudelle mukavasti vastapainoa. Sokeria voi siis kukin säätää oman mielensä mukaan. Tässäpä kakun ohje.
Suussasulava marmoroitu kahden suklaan juustokakku
n. 23 cm irtopohjavuokaan
Pohja:
1.75 dl vehnäjauhoja
0.5 dl tummaa kaakaojauhetta
0.75 dl mantelijauhoja
0.75 dl sokeria
100 g leivinmargariinia tai voita huoneenlämpöisenä
Täyte (jaetaan myöhemmin kahteen osaan):
800 g maustamatonta tuorejuustoa
1.5-2.5 dl sokeria
2.5 dl kuohukermaa
4 munaa
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
Täytteen toiseen puoleen:
4 rkl kuumaa vettä
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1.5 tl espresso-pikakahvijauhetta
100 g tummaa (50%) suklaata
Täytteen toiseen puoleen:
2 rkl sitruunan mehua
100 g valkosuklaata
Ohje:
Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Nypi pohjan aineet keskenään, kunnes seos muistuttaa leivänmuruja. Painele seos vuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 150 asteessa n. 15-20 minuuttia.
Kuumenna 4 rkl vettä. Sekoita joukkoon kaakaojauhe ja espressopikakahvijauhe. Anna seoksen jäähtyä. Sulata tumma suklaa.
Vatkaa tuorejuusto ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa joukkoon myös kuohukerma, jatkuvasti vatkaten. Sekoita joukkoon jauhot sekä vaniljasokeri. Lisää munat yksitellen hyvin sekoittaen, mutta älä vatkaa enää tässä vaiheessa. Ota puolet seoksesta toiseen kulhoon ja lisää siihen kaakaoneste sekä sula suklaa rivakasti sekoittaen. Lisää toiseen taikinaan sitruunan mehu ja sulatettu valkosuklaa.
Voitele irtopohjavuoan reunat kevyesti. Kaada vuorotellen vaaleaa ja tummaa täytettä pohjan päälle. Tiputtele loppu suklaaseoksesta nokareina päälle ja vetele veitsellä nokareesta toiseen, kunnes syntyy marmorikuvio.Napauta vuokaa pöytää vasten muutama kerta, niin ilmakuplat nousevat pintaan. Riko ilmakuplat esim. terävällä veitsen kärjellä.
Paista kakkua 140 asteessa n. 40-44 minuuttia, kunnes kakku on reunoilta hyytynyt, mutta keskeltä (n.12 cm alueelta) edelleen täysin höllyvä ja kiiltävä. Ota uunista lämpö pois ja jätä kakku uuniin jälkilämpöön 1 tunniksi. Avaa sen jälkeen luukku hieman raolleen ja jätä kakku uuniin vielä 15 minuutiksi. Ota kakku pois uunista ja vedä samantein terävällä veitsellä kakku varovasti reunoista irti. Anna kakun jäähtyä irtopohjavuoassa ensin huoneenlämpöiseksi ja siirrä sitten jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.





Jätä kommentti (nimi/nimimerkki sekä sähköpostiosoite. Sähköposti ei tule näkyviin)